Benjamin Silvani

Mun on hyvin vaikea nähdä että Suomi olisi minkään tiukan teknologiakurin valtio, jossa politikot päättäisivät saako koulussa käyttää kännykkää välitunnilla. Me yleisesti ottaen vältellään ihan hyvästä syystä näin pikkutarkkaa sääntelyä. Oppitunneilla opettajan valtuuksien vahvistaminen on aika selvä muutos, jolla voidaan selkeyttää paikoin epäselviä nykykäytäntöjä. Menettelyn laajentamiseen välitunneille en ole löytänyt yhtä vahvoja argumentteja.

Helsingissä päätettiin 2023 palkkaohjelma, jolla piti korottaa ensisijaisesti varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkoja. Lopputuloksessa nostettiin eniten lääkärien ja kiinteistölakimiesten palkkoja. Tämä oli täydellinen farssi kaupungin virkakunnalta. On myös selvinnyt että Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat sopineet keskenään supistavansa varhaiskasvatuksen palkkoja kieltämällä kaupunkien välisen palkkakisaamisen. Suurissa kaupungeissa on varhaiskasvatuksen työntekijöistä pula. Samaan aikaan palkat ovat matalia niin suhteessa koulutukseen kuin yleensäkin. Koulutuspaikkojen lisääminen ei ole ratkaisu ilman palkkaratkaisua. Varhaiskasvatuksen saatavuus on työelämään palaamisen pullonkaula. En näe muuta vaihtoehtoa kuin varhaiskasvatuksen palkkaohjelman, joka aidosta ratkoo ongelman.

Helsingin pitää puskea luokkakokoja pienemmiksi koulurauhan parantamiseksi ja koulutulosten vahvistamiseksi. Samaan aikaan kaupungin on huomioitava kaupungin sisäiset kuilut alueiden välillä ja panostettava eniten kaupungin alueisiin missä lapset tulevat vaikeimmista olosuhteista. Koko kaupungin tasolla pitäisi sitoutua selkeään opettajaa per oppilas -tavoitteeseen ja vaatia kunnianhimoisempaa tavoitetta köyhimmillä alueilla. Helsinki on vauras kaupunki, joka on tehnyt nykyisellä valtuustokaudella yli miljardi euroa voittoa. Keskustelu kuntaveron korottamisesta luokkakokojen hillitsemiseksi on siinä valossa absurdi. Meillä pitää olla varaa panostaa koulutukseen, varsinkin kun kaikki signaalit osoittavat siihen että oppimistuloksemme laskevat muuten.

Kulttuurista leikkaaminen on helsinkiläisiltä leikkaamista. Puolet Suomen kulttuurialan työpaikoista on Helsingissä, ja hallituksen julma leikkauspolitiikka kulttuurisektoria kohtaan on lopettanut rahoitukset, työt ja apurahat monilta. Säästöt ovat olemattomia; vaikutukset Suomen ja Helsingin kulttuuritarjontaa korvaamattomia. Kaupunkimme elinvoiman yksi avaimista on maan eloisin kulttuurielämä, joka hyödyttää paikallisia ravintoloita, hotelleita, yrityksiä ja tietysti kulttuurista nauttivia kaupunkilaisia. Jotta kulttuurialasta nousisi kansallinen ylpeydenkohde, meidän pitää pystyä sitoutumaan kulttuurin rahoituksen ylläpitämisen. Missä valtio vetäytyy tulee Helsingin voida ottaa vastuuta asukkaistaan, eikä kulttuuri ole tässä poikkeus.

Kirjastot ovat sivistyksen linnake, jolta ei tule leikata. Tuore tutkimustieto näyttää, että kirjastojen rahoitus on kiinteästi yhteydessä kansalaisten lukemistottumuksiin. Mitä enemmän kirjastoja on ja mitä enemmän niissä on aineistoja, sitä enemmän luemme. Lukeminen on tärkeimpiä kansalaistaitoja. Se selittää koulutusmenestystä, yhteiskunnallista aktiivisuutta ja keskittymiskykyä paremmin kuin oikeastaan mikään muu taito. Lukutaitoa pitää vaalia, mikä edellyttää myös kirjastolaitoksen vaalimista. Me tarvitsemme lisää, emme vähemmän, lähikirjastoja. Aina kun käyn Oodissa, minut valtaa syvä tunne kulttuurin voimasta. Kirjastoissa on elämää, ja sellaisina ne tulee pitääkin.

Helsingin talous on erinomaisessa kunnossa, eikä merkittävää painetta leikata palveluista ole. Teimme 700 miljoonaa euroa ylijäämää viime vuonna. Emme panosta palveluihin riittävästi. Palveluverkostoa trimmataan. Metroasemia ei peruskorjata. Kaikille ei ole koulupaikkoja. Suihkulähteet eivät solise. Olemme jo nyt esimerkki kaupungista, joka on mieluummin karsinut palveluita kuin nostanut veroja, ja tältä se näyttää. Kaupungin veroprosentti on 5,4 eli koko maan toisiksi matalin, ja sellaisena se voi pysyäkin ilman, että palveluista leikataan. Helsingin kaupungin tärkeimmät palvelut ovat koulutus ja julkinen liikenne. Emme aja veronkorotuksia vaan sitä, että kaupunki priorisoi rahankäyttönsä reilummin ja panostaa näihin palveluihin.

Vihreä teollinen siirtymä on Suomen mahdollisuus, jota emme voi missata. Sähkömme on Euroopan vähäpäästöisintä ja halvinta, koulutuksemme vahvaa ja teollisuuden rooli taloudessamme kiistaton. Parhaassa tapauksessa vihreä sähköntuotanto palauttaa tuottavaa teollisuutta Suomeen. Helsinkiin ei juuri sähköntuotantoa tule lisää tulemaan koska fyysiset rajamme tulevat vastaan. Vihreä teollisuus voi kuitenkin sijoittua hyvinkin kompakteihin tiloihin, mistä ReOrbitin sateliittitehdas Hernesaaressa tai Helenin harkitsema ydinvoimala Vuosaareen kertoo. Näiden hankkeiden kehittäminen on tärkeää Helsingille jottei teollinen osaaminen karkaa kokonaan. Samaan aikaan on selvää että suurteollisuuden aika Helsingissä on ohi ja olemme siirtyneet muuta maata nopeammin tieto- ja palveluvaltaiseen talouteen.

Tietysti. Kaupungin tarkoitus on tasata, ei kasata, hyvinvointia sen asukkaiden välillä. En aio rakentaa kaupunkia jossa pitää ostaa rahalla pääsy aidatuille alueille pois muun yhteiskunnan silmistä. Helsingillä on useampikin ohjelma jolla se pyrkii välttelemään kaupungin sisäistä eriytymistä. Investointeja suunnataan kaupunkikehitysalueille Mellunkylässä ja Malmilla. Heikosti pärjäävien alueiden koulut saavat lisää resursseja. Suunta on oikea, muttei vauhti riittävä. Nykyiset ohjelmien mittakaava kaupungin budjetissa ja kehityksessä on pieni, eivätkä ne tälläisillä panotuksilla tule kääntämään kaupungin sisäistä eriytymistä. Tarvitsemme siksi kaasua tähän: lisää vauhtia, lisää investointeja, lisää panostuksia varsinkin Kehä I:n pohjoispuolelle.

Työvoiman kasvu Suomessa riippuu työperäisen maahanmuuton onnistumisesta. On jokseenkin ilmiselvää että elinvoimaisen ja kasvavan kaupungin pitää pystyä onnistumaan kansainvälisen muuttoliikenteen houkuttelussa. Samaan aikaan Helsingin talouden veturi on meidän tietotalous, joka pyörii tutkimuksen, tieteen ja taiteen ympärillä, eivätkä näiden alojen osaajat juuri ole kiinnostuneita kansallisista rajoista. Kasvavan kaupungin ongelmat voittavat kutistuvan kaupungin ongelmat. Helsinki voi investoida, parantaa ja kehittää ympäristöään aivan eri mittakaavalla kuin kutistuva kaupunki, jossa ratkotaan missä lamput sammutetaan ensin.

Ainoa tapa hillitä asumisen hintaa on rakentaa tarpeeksi asumista. Muuten jaetaan niukkuutta eri menetelmillä: jonoilla tai kirvelevillä hinnoilla. Helsinki on Suomen nopeiten kasvava kaupunki, joka nykyvauhtia saa yhden Vuosaaren verran lisää asukkaita valtuustokaudessa. Oma kaupunkisuunnitteluideaalini on raideliikenteen ympärille rakentuva kaupunki, jotta saman ihmismäärän asuttamiseen ei tarvitse kaataa viheralueita. Kaupungin kasvunopeus kuitenkin tarkoittaa, että painetta kasvaa on aiempaa enemmän. Järkevä kuntapäättäjä ymmärtää asian, ja yrittää punnita eri tekijöitä monimutkaisissa asioissa. Olen painostanut puoluettani kaatamaan viheralueille tapahtuvia kaavoja mm. Meri-Rastilassa ja samaan aikaan kannattanut uudisrakentamista vaikka se on tarkoittanut pientä kaventamista.

Helsinki on Suomen nopeiten kasvava kaupunki, ja se on hyvä asia kaikille suomalaisille. Se muodostaa haasteita, muttei mahdottomia sellaisia. Osaamme rakentaa muita kuntia tiivimpää ja parempaa kaupunkiympäristöä ja julkisen liikenteen taso on Helsingissä maan kärkeä. Jos jollain kunnalla on eväät vastata tähän kasvuun Suomessa, niin se on Helsingillä. Samanaikaisesti Helsingin kasvu hyödyttää helsinkiläisiä. Se tarkoittaa että voimme panostaa palvelujen parantamiseen ja kasvattamiseen, että kaupungin talous on hyvässä tilassa ja että tänne syntyy kaikenlaisia uusia asuinalueita. Mutta meidän pitää hyväksyä asia päättämällä rakentaa tarpeeksi. Muuten kaupungin nopea kasvu johtaisi asuntopulaan.

Kaupunkiympäristölautakunta ei ole hyvän maun lautakunta, eikä sen mielestäni pitäisi pyrkiä aktiivisesti estämään sellaisen arkkitehtuurin rakentumista mistä kaupungin asukkaat haluavat. Kaupungin nopea kasvu luo selkeää vastustusta uudisrakentamiselle jota on parasta koittaa lienyttää tuottamalla asuntoja, jotka vastaavat kaupunkilaisten toiveisiin. Samaan aikaan heitän tässä kuitenkin palloa rakennusliikkeillekin, jotka eivät ole onnistunet laajamittaisesti tarjoamaan sellaisia arkkitehtonisia ratkaisuja monella alueella jotka tyydyttäisivät kaupunkilaisten kaipuuta kauniista kaupungista. Helsingissä on tilaa erilaisille arkkitehtuurityyleille, ja harva sanoisi että Viikinmäki, Honkasuo tai Jätkäsaari olisivat samasta puusta veistettyjä. Meille olisi tilaa myös harjakatoille.

On totta että nastarenkaat rouhivat pinnoitteita aika rajusti ja siten heikentävät kaupunkien ilmanlaatua ja pakottavat uusimaan teitä useammin. On myös totta että nastarenkaita tarvitaan tietyissä ajo-olosuhteissa turvallisempaan ajamiseen ja niillä siksi on paikka liikennevälineissä. On kuitenkin vaikea nähdä että kysymys olisi ihan näin faktapohjainen ihmisten mielissä. Nastarenkaista tuntuu tulleen jonkinlainen absurdi kulttuurisotien näyttämöä, eikä minua politiikassa juuri kiinnosta symbolisten voittojen hakeminen. Nastarengaskieltoa on hankala valvoa, mutta samaan aikaan autoilijoille ei juuri maistu Helsingissä tehtävät katutyöt ja pinnoitteiden kulumisen vähentäminen lienee harvoja aitoja keinoja rajoittaa niiden haittaa.

Helsinkiin ehdotettu polttomoottirikielto kattaisi koko kaupungin Käpylän eteläpuolella ja siten koskisi mm. Meilahden sairaala-aluetta ja risteilyalusten satamia. On vaikea nähdä että kielto olisi lähivuosina reilu kaupungin asukkaille, koska liikenteen sähköistyminen ei ole vielä tilanteessa jossa kaupungin asukkailla olisi aidosti tasa-arvoiset mahdollisuudet siirtyä polttomoottoreista sähköautoihin. Helsingissä ilmanlaatu on huonointa kehien ja muiden moottoriteiden varrella, ei kantakaupungissa joten perustelut ilmanlaadusta tuntuvat hieman ontoilta.

Helsingissä päihteiden käytön haitat ovat viime vuosina lisääntyneet selvästi, mikä näkyy yhä enemmän katukuvassa. Maan hallituksen estäessä käyttöhuonekokeilut valvomaton käyttö jatkuu julkisissa vessoissa, puistoissa ja liikennevälineissä. Tämä on kehityssuunta, jossa ei voita kukaan. Käyttöhuoneet tarjoaisivat valvottua ympäristöä tilanteessa, jossa yliannostuskuolemat lisääntyvät hälyttävää vauhtia - jopa joka neljäs Suomessa kuollut 15-24-vuotias kuolee tätä nykyä huumeisiin.

Pormestariehdokas Eveliina Heinäluoman mukaan Helsingin on toimittava vastavoimana, kun hallitus harjoittaa hyvinvointivaltion purkutalkoita. Asiasta on vaikeaa olla eri mieltä. Monilla hyvinvointialueilla asiakasmaksut on jouduttu täysin epäonnistuneen sote-politiikan takia nostamaan lakisääteiseen tappiinsa. Onneksi Helsingin talous oli viime vuonna 700 miljoonaa ylijäämäinen, joten en näe palveluiden kustannusten sysäämistä kaupunkilaisten niskaan hyvänä saati tarpeellisena päätöksenä.

Mä en oikein ymmärrä tämän kysymyksen asettelua. Perusterveydenhuoltoon ennaltaehkäisevästi panostaminen vähentäisi erikoissairaanhoidon tarvetta jos terveysongelmat eivät ennaltaehkäisyn myötä pahenisi erikoissairaanhoitoa vaativalle tasolle. Tällöin päätös on panostaa perusterveydenhuoltoon säästääkseen erikoisterveydenhoidosta, ei leikata erikoisterveydenhoidosta jotta perusterveydenhoidosta säästyy. 2000-luvulla Suomen terveydenhuoltoa leimaa laajasti näivettyvät peruspalvelut ja kallistuva erikoissairaanhoito. Kehitystä voisi muuttaa jos halua panostaa perusterveydenhuoltoon olisi. Siksi varovaisesti kannattaisin tälläistä tasapainoa.

Helsinki toteutti kokeilun tästä pari vuotta sitten ja lopputulokset olivat hyviä. Pilotin vastaajista 18 prosenttia oli jättänyt ostamatta kuukautistuotteita, koska heillä ei ollut varaa niihin ja 8 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ollut voinut mennä oppilaitokseen, koska heillä ei ollut kuukautistuotteita. Kuukautistuotteiden maksullisuus aiheutti myös huolta ja stressiä. Kokeilun kyselyihin vastanneet oppijat ja oppilaitosten henkilökunta kokivat, että kokeilu normalisoi käsitystä kuukautisista ja herätti keskustelua kuukautisten ja kuukautisköyhyyden ympärillä. Ilmaisten kuukautistuotteiden saatavuutta laajemmin pidettiin tärkeänä.

Helsingin talous on erinomaisessa asemassa eikä mitään painetta korottaa kuntaveroa ole. Teimme 700 miljoonaa euroa ylijäämää viime vuonna. Samaan aikaan me emme kuitenkaan tee tarpeeksi kaupungin palveluiden eteen. Palveluverkostoa trimmataan. Metroasemia ei peruskorjata. Kaikille ei ole koulupaikkoja. Suihkulähteet eivät solise. Olemme jo nyt esimerkki kaupungista, joka on mieluummin karsinut palveluita kuin nostanut veroja, ja tältä se näyttää. Helsingin kaupungin tärkeimmät palvelut ovat koulutus ja julkinen liikenne. Kokoomus on tällä valtuustokaudella joka vuosi tuonut neuvotteluihin leikkauksia näihin kahteen. Emme aja Helsingissä veronkorotuksia, vaan sitä että kaupunki priorisoi rahankäyttönsä reilummin.

Pienituloisen helsinkiläismiehen elinajanodote on kymmenen vuotta pienempi kuin korkeatuloisen. Taloudellisella eriarvoisuudella on mittavat vaikutukset ihmisten elämään, enkä varsinaisesti ole vakuuttunut ajatuksesta että Suomeen pitäsii synnyttää valtavan hyvätuloinen eliitti muun kansan kustannuksella. Polarisaation ajassa on tärkeää, että kaikki helsinkiläiset kokevat asuvansa samassa kaupungissa, mitä kuplautuminen rapauttaa. Aito mahdollisuuksien tasa-arvo edellyttää mielestäni nykyistä tasavertaisempaa kaupunkia. Kun katselee Atlantin takaista tilannetta, on hankala väittää itselleen, etteivätkö mittavat varallisuuserot myötävaikuttaisi länsimaalaisen demokratian rapistumiseen.

Markkinat ovat vahva instituutio, mutta ne seuraavat lähinnä rahaa. Talouspolitiikan ja rakentamisen parissa työskentely on näyttänyt minulle etteivät markkinat pysty sääntelemään itseään tai yksin ratkaisemaan aikamme suuria ongelmiin kuten ilmastonmuutokseen, kohtuuhintaiseen asumiseen tai varallisuuseroihin. Modernit kapitalistiset järjestelmät on rakennettu julkisen vallan ja rahan synteesistä. Suomen talouden pohjana toimii aikanaan valtion kehittämä vientiteollisuus, valtion kouluttama väestö ja valtion takaama sosiaaliturva. Olisi perspektiivitöntä unohtaa julkisen vallan rooli suomalaisen talousihmeen takana. Samaan aikaan on ilmeistä että markkinat ovat varsin tehokkaita monessa asiassa, eikä ainakaan oma demariuteni tarkoita että olisin vihamielinen markkinoita kohtaan.

Toimeentulohakemuksen rustaaminen 18-vuotiaana oli nöyryyttävää puuhaa, jota vältellekseni tein mielummin räntäsateessa Woltin pyöräkuskin vuoroja. Työttömyystilastoja ihan ammatikseni pyöritelleenä minulle ei piirry kuvaa siitä että Suomessa olisi suuri ja laiska väestönosa, vaan että työttömyyttä selittää tässä maassa riittämätön koulutus, huono kielitaito tai reistaileva terveys. Korkeakoulutettujenkin keskuudessa kasvava työttömyys kertoo siitä, että kotimainen kysyntä on yksinkertaisesti liian heikkoa. Työttömyyden ongelma ei ratkea sosiaaliturvaa kurittamalla, vaan keskittymällä Suomen talouden aitoon kasvattamiseen sen eriarvoistamisen sijaan.

Kuntalaisten euroja pitää käyttää mahdollisimman kustannustehokkaasti. On vaikea nähdä, että yksityiset palveluntuottajat - jotka tuottavat voittoa omistajilleen - voisivat tarjota vastaavanlaatuisia palveluita yhtä tehokkaasti kuin kunnalliset tuottajat. Helsingissä on tällä valtuustokaudella koitettu yksityistää kaupungin työntekijöiden työterveyttä. Prosessi on ollut aika täydellinen farssi, koska yksityiset terveysjätit eivät ole halunneet tehdä tarpeeksi hyvää tarjousta kaupungille. Samanaikaisesti uutiset muualta Suomesta yksityisille ulkoistettujen palveluiden laadusta ja hinnassa esimerkiksi varhaiskasvatuksen, vanhuspalveluiden ja kaukolämmön parissa antavat karmivan kuvan yksityisistä palvelutuottajista.

Helsinki tulee olemaan tulevaisuudessa entistä monikulttuurisempi, olinpa siitä minä tai joku muu mitä mieltä tahansa. Jo joka viides työssäkäyvä helsinkiläinen on syntynyt jossain muualla kuin Suomessa, mistä meidän pitäisi olla alti harmaantuvassa Suomessa ainoastaan kiitollisia. Ulkomaalaistaustaisena helsinkiläinä suhtaudun varauksetta myönteisesti Helsinkiin kohdistuvaan kansainvälistymiseen.

Vaikka ihminen lähtisi kirkosta, kirkko ei välttämättä lähde ihmisestä. Monet kristinuskon ydinarvot, kuten lähimmäisenrakkaus ja heikommasta huolehtiminen ovat oman arvomaailmani ytimessä. Ajattelen kuitenkin henkilökohtaisesti niin, ettei uskontoa pitäisi sotkea politiikkaan, sillä äänekäs uskonnollisuus näyttäytyy minulle politiikassa oikeutuksena ihmisten elämänvalintojen moralisoimiseen ja heikompien päiden potkimiseen.

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. On hyvä helsinkiläiset voisivat elää kotikaupungissaan itsensä näköistä elämää nykyistä paremmin. Kun 2014 seisoin Pinja Vuorisen kanssa mielenosoituksessa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, odotin että tulevaisuus olisi valoisampi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöillä. Se työ on vieläkin kesken.

Kaikista eniten arvostan lapsissa uteliaisuutta, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta. Niiden iskostaminen lapsiin tuo paljon paremman tulevaisuuden heille ja meille kuin jos altistamme lapsemme autoritääriselle kasvatukselle.

EU on sitoutunut kunnianhimoisiin kestävyystavoitteisiin, jonka saavuttamisesta palkitaan taloudellisella etumatkalla. En keksi tilannetta missä kotimaisten päästöjen vähentäminen ei olisi Suomen etu, tekivät muut sitten mitä tahansa. Sen lisäksi omaan sen verran sydäntä ja aivoja että tiedän ettei lyhytkantoinen itsekkyys ole Suomen etu.

Suomalaisten on hyvä edistää asiaansa globaalisti, koska niin kaikki kansakunnat tekevät. Väitän kuitenkin että Suomen edun tavoittelu on muutakin kuin tännepäin vetämistä: pienenä ja nopeasti kehittävänä maana olemme esimerkki muulle maailmalle, oli sitten kyse digitalisaatiosta, yhteiskunnan vanhenemisesta tai asunnottomuuden lopettamisesta. Jos emme ole kärjessä, emme näy missään.

Aikanaan kysymyksessä varmaan on ollut järkeä kun talouskasvun airut on ollut kysymys sellutehtaan vai luonnonsuojelualueen välillä. Nykypäivänä se on kuitenkin aika vanhahtava tapa katsoa talouden kasvupotentiaalia. 2000-luvulla talouskasvumme on tullut pitkälti palveluiden kasvusta, eikä luonnon tuhoaminen juurikaan edistä työpaikkojen syntyä nyky-Suomessa. Mulle on ilmselvää että Suomen taloudella on tarvetta ja potentiaalia kasvaa, mutta se kasvu ei tule luonnon pilaamisesta, vaan kestävästä teollisuudesta maakunnissa ja korkean lisäarvon tietotyöstä kaupungeissa.

Globaalien vahvojen johtajien sekoilun seuraaminen päivittäin ei vakuuta minua siitä että heikko demokratia ja vahvat johtajat tuottaisivat hyvää tulosta kenellekään muulle kuin näiden johtajien lähipiirille. Suomen poliittisen järjestelmän vahvuus on korkea demokratian taso, joka näkyy yksittäisten politikkojen nopeassa kierrossa ja siinä että meillä lähtökohtaisti kaikki voivat ja kaikki puolueet pääsevät hallitukseen melko tasaisin väliajoin - mistä huolimatta eri puolueet jakavat pitkälti saman tilannekuvan Suomesta ja pystyvät tekemään puoluepolitiikan yläpuolelle nousevia päätöksiä jotka edistävät yhteistä konsensusta.

Kaikille suomalaisille on turvattava perustuslain takaama minimipalvelutaso ja uskon, että pitkäaikaiselle elinkeinopolitiikalle löytyy paikka maakunnistakin. Suhtaudun kuitenkin hyvin kriittisesti väitteeseen koko Suomen pitämisestä asuttuna kun katson Suomen väestökehitystä - ihmiset, eivät päättäjät, määräävät tahdin. Urbanisaatio on niin suuri voima, ettei sitä saa pysäytettyä vielä lisää veronmaksajien rahaa maakuntiin lappaamalla. Tällä hetkellä Suomen väestökehityksellä on kolme suuntaa: suuret kaupungit kasvavat, vihreän teollisuuden paluu vaatii työvoimaa pitkälti rannikolle ja maanpuollustuksen takia itä-Suomen raja-alueiden asuttamiseen on hyvä panostaa.

Suomen kaupungistumisen historia on kaupungistumisen vastustamisen historiaa. Olemme käyttäneet kansana valtavasti vaivaa kaupunkien kasvun hidastamiseen eivätkä tulokset puhu puolestaan. Lienee aika kohdata tosiasiat: ihmiset haluavat kaupunkeihin, eikä valtio voi eikä sen kannata estää sitä. Helsingin kasvu on ollut hyvä asia, joka on mahdollistanut meille laadukkaan joukkoliikenteen, laajan palveluverkoston ja elinvoimaisen keskustan.