Mari Paananen

Lasten mielenterveydelle on tutkitusti hyväksi ruutuajan rajoittaminen, katso tuore tutkimusuutinen https://yle.fi/a/74-20147837. Aito läsnäolo, toisen kohtaaminen ja vuorovaikutteisuus kasvotusten ovat tavoiteltavia asioita tässä digiähkymaailmassa. Virkistyminenhän on taukojen tarkoitus. Oppista, kasvua ja viihtymistä parantava tunti liikettä lisää jokaiseen koulupäivään on mahdollista toteuttaa välituntien aikana, näin vähennetään myös stressiä ja masennusta. Hieno mahdollisuus liikkumiselle ovat myös koulumatkat lihasvoimin.

Laadukas varhaiskasvatus on kunnan tulevaisuuden tae tarjoten loistavat eväät lasten kasvulle ja kehitykselle, myös perheiden tuelle tarvittaessa.

Lisääminen tulee tapahtua todellisen tarpeen mukaan ja yleisesti ottaen oppilaiden tuen tarve ei näyttäisi olevan vähenemään päin, pikemminkin päin vastoin. Minkälaiset eväät haluamme antaa lapsillemme ja nuorillemme tulevaisuuteen, pudotammeko heidät kyydistä vai kannustammeko matkaan riitävän tuen turvin yksilölliset tarpeet huomioiden?

Kulttuuri lisää hyvinvointia - ilo ja mielihyvä, jota esittävä taide tuottaa ihmisille on kaikissa muodoissaan kannatettavaa luomua, josta karsiminen osoittaa vain karsijan lyhytnäköisyyttä.

Kirjastot nykymuodoissaan ovat suorastaan monipuolisia palvelukeskuksia, kirja- ja musiikkilainat, lehtilukusalit ja työskentelytilat tutkijahuoneineen ovat toki perustyötä, mutta lukupiirit, erilaiset peliryhmät, välinelainaukset yms. laajentavat kirjastot jo kuntalaisten olohuoneiksi ja kohtaamispaikoiksi, joiden arvoa ei sovi väheksyä. Mielestäni kirjastoissa tehdään äärettömän arvokasta työtä, varsinkin juuri nyt, kun lasten lukutaidosta ollaan syystä huolissaan ruutuajan vähentäessä niin lukemista, mutta myös liikkumista. Kirjaston lukudiplomit ovat yksi hieno ratkaisu ja kaikenlaiset vinkkaukset myös. Lukutaito on avain maailmaan, sen ymmärtämiselle, oman ajattelun kehittymiselle ja virkistymiselle.

Veroprosentin korotusta on harkittava vakavasti viimeistään, mikäli joku perustavanlaatuisista peruspalveluista uhkaa peruuntua. Arvokeskustelussahan se sitten valtuustossa ratkaistaan, mitä milloinkin pidetään tärkeänä - tähän äänestäjä voi vaikuttaa valitsemalla ehdokkaan, joka kannattaa äänestäjän tärkeäksi kokemia arvoja. Julkiset palvelut ovat jokaisen hyvinvoinnin tae - hintansa arvoisia siis! Investoidaan siis rohkeasti edelleen liikkumattomuuden ennaltaehköisyyn liikuntaryhmillä ja satsataan kävelyyn, pyöräilyyn, ulkoiluun ja arkiliikuntaan. Keholle, mielellle ja ympäristölle tehdään hyvää liikkumalla.

Solidaarisuus ja yhteisvastuu... millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville? Se, kuinka erilaiset vihreät voimanlähteet tai vähäpäästöiset tehtaat sijoitetaan kaupunkiin, tulee tehdä kuntalaisia huolellisesti kuullen ja tietysti ympäristöä kunnioittaen.

Erilaisuutta vierastetaan, mutta tulee muistaa, että ihmisarvo on sama kaikilla. Sosiaalinen sekoittaminen asuinalueilla kasvattaa ymmärrystä ja toivottavasti antaa myös kiinnittymispintaa elämään arjen haasteissa.

Kunnan elinvoiman takaamiseksi uusia kuntalaisia tulee saada niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Äänekosken kaltaisessa maaseutumaisessa kunnassa on tilaa on rakentaa muuallekin kuin luontoalueille, isommissa kaupungeissa tämä saattaa olla vakavan arvokeskustelun paikka. Luonto on arvokas itsessään, tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka vahinkoja voi korjata. Luonto on virkistäytymisen lähde, alentaen esimerkiksi verenpainetta, joten kaupunkien viheralueet puolustavat paikkaansa helposti tavoitettavina hengähdyspaikkoina. Terveyden kannalta ihanteellisessa tapauksessa luonto alkaa kotiovelta houkutellen liikkumaan. Tasapainottelu ihmisten tarpeiden ja luontoarvojen kanssa on haastavaa, kuten tämä esimerkki osoittaa.

Kaikilla on oikeus hyvään elämään omana ainutkertaisena itsenään, omien voimavarojensa mukaisena osallisena. Heikommista on pidettävä huolta. Elämänkulut ovat moninaiset, siksi on hyvä muistaa, että kuka tahansa meistä voi tarvita apua mitä erilaisimpiin asioihin ja tilanteisiin - sitä varten on hyvinvointiyhteiskunta, julkiset palvelut ja sosiaalietuudet. Niin sanottujen turvaverkkojen karsiminen tällä hetkellä on todella kylmäävää, kuten esimerkiksi palkkatukirahojen riittämättömyyys - todella välinpitämätöntä leikkausta!

Mikäli mahdollisuuksien tasa-arvo kaikkinensa on olemassa, eli esim. kaikilla olisi yhtäläiset koulutusmahdollisuudet varallisuudesta riippumatta, esitetty väite voisi pitää paikkaansa, mutta reaalimaailma ei mene noin. Tuloerot sinänsä ovat kyllä ymmärrettävissä, mutta suuret tuloerot eivät mielestäni ole yksinomaan pelkistettävissä lahjakkuuteen ja ahkeruuteen.

Olen täysin SDP:n peraatelinjan mukaisilla linjoilla tässä asiassa: markkinoita tulee säädellä; kilpailun tulee olla reilua ja tiedon ja varallisuuden jakautua oikeudenmukaisesti. Tasa-arvoa valtio luo muokkaamalla talouden toimintaympäristöjä ja -tapoja reiluiksi ja yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille luomalla. Tähän tavitaan kansainvälistä sääntelyä ja yhteistyötä.

Sosiaaliturva, siitä toimeentulotuki on ihmisen viimesijainen, väliaikainen etuus. Jo se kertoo, että elämän perusasiat ovat heikolla tolalla elämän sattumuksien kuten eron, työttömyyden, sairauden tai vamman vuoksi. Aniharva valitsee elämisen köyhyysrajan alla vapaaehtoisesti. Tuki on tarpeen perustarpeisiin, ihmisarvoiselle elämälle. Hyvinvointiyhteiskunta tukee heikko-osaisia takaisin jaloilleen, tosin kylmä armottomuus näkyy nyky hallituksen leikkauksissa!

Ainakin vesi-ja energia-asioissa on syytä pitää omistus jo huoltovarmuuden vuoksi.

Erilaisuus on rikkaus, mutta eriarvoisuus on vääryyttä. Rasismille on minun katsannossani nollatoleranssi.

Fundamentalistinen tulkinta minkään uskonnon varjolla ei ole hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle. Sen sijaan yleismaailmallinen useista uskoinnoista eri versioina löytyvä ns. kultainen sääntö eli tee muille mitä itsellesi toivoisit tehtävän tai älä tee muille mitä et itsellesi toivoisi tehtävän, on mielestäni melko kelpo lähtökohta.

Erilaisuus on rikkaus, mutta eriarvoisuus on vääryyttä. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä.

Totalitäärisessä valtiossa tottelevaisuus ja auktoriteettien kunniottaminen voivat olla ykkösprioriteetti, mutta eivät nähdäkseni Suomessa. Kriittinen ajattelu, rohkeus omien mielipiteiden esilletuontiin ja niiden perustelu ovat pikemminkin ovat tärkeimmät arvot, jotka lapsen tulee mielestäni oppia. Hyvään keskustelukulttuuriin kuuluu mielestäni dialogisuus, toisen mielipiteen kunnioittaminen, vaikka eri mieltä oltaisiin, toista kuullaan ja kunnellaan, pyritään ymmärtämään ja rakentavaan keskusteluun.

Luontoa on suojeltava niin sen itseisarvon kuin myös ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. Ekologisesti kestävässä politiikassa toimintamme sopeutetaan maapallon kantokyvyn rajoihin, Suomi voi siis olla hyvänä esimerkkinä. Neuvotteluteitse on muutkin vastuunsa tuntevat yhteiskunnat on saatava mukaan ympäristönsuojeluun.

Itsenäisyys toki tulee säilyttää, kansallisen itsemääräämisoikeuden kunnioitus ja kulttuurien arvostus tulee olla kansainvälisen yhteistyön lähtökohtana, vaikka kansainvälisessä politiikassa näyttää siltä, että kaikki eivät näitä arvoja jaa. Yhteistyötä vastuunsa tuntevien yhteiskuntien kanssa on tehtävä mm. ympäristökysymyksissä ja turvallisuusuhkien torjunnassa, sillä ne eivät tunne rajoja.

Tilannesidonnaista ja tapauskohtaista harkintaa käytettävä luonnon suojelemiseksi, vähintään lakia on noudatettava ehdottomasti. Esimerkiksi riskiä pohjavesien saatuttamiseen ei tule ottaa ja liito-orava-alueet tulee suojella.

Taitava diplomaattinen lähestymistapa on mielestäni hedelmällisempi kuin jyrääminen, tosin nykymaailma Trumpeineen ja Putineineen näyttäisi todistavan toista, eli välinpitämättömyyttä sääntöpohjaisesta maailmasta...

Kyllä jo ihan uskottavan puolustuksen ja huoltovarmuuden vuoksi.

Ihmiset muuttavat kaupunkeihin työn perässä toimeentullakseen, mikä on ymmärrettävää. Itse annan maaseudun alkutuotannolle suuren arvon, on upeaa, että meillä on kotimaista ruokaa, mm. viljaa, kasviksia, lihaa, kalaa, kanaa ja maitotuotteita. Niitä kannattaa suosia, näin saamme työtä Suomeen. Kotimaisuus ruoan suhteen on myös tärkeä huoltovarmuustekijä, joka näinä aikoina tulee huomioida.