Thomas Slätis

Puhelinvälitteisen nuoruuden haitat esimerkiksi mielenterveyteen, oppimiseen ja keskittymiskykyyn ovat syvällisiä. Puhelinten täyskielto aiheuttaisi vihaa ja kouluinnon laskua, eikä perustuslaki edes anna kouluille mahdollisuutta määrätä puhelinten hallussapidosta. Puhelimen käytöstä on siksi hyvä päättää yhdessä oppilaiden kanssa, mikä opettaa aktiivista kansalaisuutta ja päätöksentekoa. Tärkeintä on, että puhelimia käytetään siten, että oppilaat saavat mahdollisimman hyvät edellytykset oppia ja keskittyä opetukseen. Samalla nuorten tulee oppia puhelimen käyttöä ja sen käytön säätelemistä, jotka ovat tärkeitä kansalaistaitoja. Omien digilaitteiden käyttö ei saa olla oletus perusopetuksessa.

Pula varhaiskasvatuksen opettajista tulee pahenemaan vuodesta 2030 lähtien, kun kahdella kolmasosalla henkilökunnasta tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys. Helsingin pitää houkutella työntekijöitä paitsi palkankorotuksilla, myös panostamalla hyviin työoloihin ja välttämällä esimerkiksi Sarastia-järjestelmään liittyneen palkanmaksusotkun kaltaiset ongelmat työnantajana. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden tulee saada oikeudenmukainen korvaus työstään.

Jokaisen lapsen ja nuoren täytyy saada tarvitsemansa tuki ja mahdollisuus kehittyä rauhallisessa, riittävästi resursoidussa oppimisympäristössä. Tähän tarvitaan nykyistä enemmän erityisopettajia ja koulunkäynninohjaajia, jotka tulee palkata tarvittaessa kuntaveroa korottamalla. Lapsuudessa ja nuoruudessa rakennetaan perusta pärjäämiselle myöhemmin elämässä, ja jokaisen tulee saada siihen yhdenvertaiset, mahdollisimman hyvät edellytykset.

Esimerkiksi teatteri lisää kykyämme empatiaan, auttaa meitä käsittelemään vaikeita tunteita ja tarjoaa keinoja pohtia syy-seuraussuhteita ja erilaisia maailmoja. Näillä on keskeinen merkitys hyvinvoinnille ja demokratian toimivuudelle. Petteri Orpon hallituksen kulttuuriin kohdistamien leikkausten ohella alan rahoitusta heikentää yleisen taloudellisen tilanteen vaikutus lipputuloihin. Monilla kunnan asukkailla on käytettävissään vähemmän varoja kulttuurikokemuksiin kuin aiemmin. Helsingin tulisi pikemminkin pyrkiä paikkaamaan valtion leikkauksia, sillä teatterit ja orkesterit ovat kaupunkien esittävien taiteiden kivijalka. Kompensoiva rahoitus tulisi kohdistaa varsinkin vapaiden teattereiden toiminnan tukemiseksi.

Lähikirjastoilla on valtava merkitys helsinkiläisten yhdenvertaisuudelle, lukutaidolle ja demokratialle. Kirjastolaitoksen vankka kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa perustuu asiantuntevaan ja riittävän henkilökuntaan, joka tekee hankintoja ja pitää yllä kirjastojen monipuolisia palveluja. Monissa kirjastoissa järjestetään maksutonta toimintaa muun muassa lapsiperheille ja pienituloisille, mikä jäisi toteuttamatta jos henkilökuntaa vähennettäisiin. On tärkeää, että Helsingissä on jatkossa yhä enemmän kaikille avointa ei-kaupallista tilaa, jossa ihmiset voivat kokoontua yhteen, viettää aikaa ja oppia uutta.

Menojen kasvua pitää pyrkiä hillitsemään. Kunnallisveron nostaminen voi monesti olla menoleikkauksia järkevämpää, sillä nopeat säästöt aiheuttavat usein suuremmat kustannukset pidemmällä aikavälillä. Menojen leikkaaminen palveluita supistamalla osuisi haavoittuvammassa asemassa oleviin, esimerkiksi työttömiin, ikääntyneisiin ja pienituloisiin, joilla palveluiden tarve on muita suurempaa. Tämä lisäisi helsinkiläisten eriarvoisuutta. Kyse on tosiasiallisesti leikkauksesta, jos menoja ei olla valmiita kasvattamaan kysynnän kasvaessa. Jos menoleikkauksia kuitenkin tehdään, tulee niiden vaikutusten painottua heihin, joiden hyvinvointi ei merkittävästi heikkene leikkausten seurauksena. Vastustan siis jyrkästi Petteri Orpon hallituksen heikoimmassa asemassa oleviin kohdistettuja leikkauksia.

Helsingin pitää tehdä kaikkensa ilmastokriisin ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttämiseksi edes siedettävälle tasolle. Kaupungin pitää houkutella vihreän siirtymän investointeja, jotka tukevat samalla kaupungin elinvoimaa. Investoinneista on tehtävä kattavat vaikutusarvioinnit luonnon monimuotoisuuteen ja lähialueiden asukkaiden hyvinvointiin, ja jos vaikutukset ovat kielteisiä, on investoinnille pyrittävä löytämään jokin toinen sijainti. Lähiluontoa ja hiilinieluja ei saa pienentää vihreän siirtymän nimissä, sillä ne tukevat helsinkiläisten terveyttä ja auttavat sopeutumaan ilmaston lämpenemiseen. Ihmisillä on myös kollektiivinen vastuu tukea muiden elollisten elinmahdollisuuksia ja hyvinvointia.

Kohtuuhintaisen asuntotuotannon riittävästä määrästä on pidettävä huolta, jotta alueita voidaan kehittää sosiaalisesti monimuotoisemmiksi. Jokaisella helsinkiläisellä pitää olla mahdollisuus asua Helsingissä tuloista ja varallisuudesta riippumatta. Maahanmuuttajien tiiviit sosiaaliset verkostot tulee huomioida, kun asuinalueiden yhdenvertaisuutta edistetään. Segregaatiota vähennettäessä on myös estettävä eri kaupunginosien gentrifikoituminen, joka työntää ihmisiä syrjään heille rakkaista paikoista.

Helsingissä väestö kasvoi 1,5 prosenttia vuonna 2024, ja kasvu perustuu pitkälti maahanmuuttoon. Ennusteen mukaan vieraskielisten osuus Helsingin väestöstä olisi vuoden 2030 lopussa 22 prosenttia eli noin kaksi prosenttiyksikköä nykyistä enemmän. Helsingin ei siis tarvitse olla huolissaan väestön vähenemisestä.

Ilmastokriisin ja kuudennen sukupuuttoaallon aikana meillä ei ole varaa tuhota lähiluontoa yhtään enempää. Tuleva valtuustokausi ratkaisee sen, pystyykö Helsinki tekemään osansa ympäristökriisien pysäyttämiseksi edes siedettävälle tasolle. Monimuotoisen luonnon säilyttäminen arkiympäristöissä on tärkeää ilmaston lämpenemiseen sopeutumiseksi, helsinkiläisten terveyden tukemiseksi ja muiden elollisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi. Asuntojen hintoja voidaan hillitä panostamalla kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon ja muuttamalla tyhjillään olevia liikehuoneistoja asunnoiksi. Rakentamisessa on aina pyrittävä vanhan korjaamiseen, sillä uudisrakennusten elinkaaripäästöt ovat lähes poikkeuksetta korjattujen rakennusten päästöjä suuremmat.

Helsinkiä on kasvatettu viime vuosina tiiviillä täydennysrakentamisella, joka on ilmastopäästöjen kannalta hyvä asia. Täydennysrakentaminen on kuitenkin tarkoittanut lukuisilla alueilla lähiluonnon heikentämistä ja viihtyisyyden vähenemistä. Lähiluonnon heikentäminen edistää luontokatoa ja vaikeuttaa ilmastonmuutokseen sopeutumista.  Helsingin tulee kasvaa hallitusti, jotta viherympäristöt eivät vaarannu. Lisäksi Helsingin kasvaessa on tärkeää vähentää asuinalueiden välistä eriarvoistumista rakentamalla samoille alueille monipuolisesti erilaisia asumismuotoja ja kohtuuhintaisia asuntoja sekä panostamalla lähikouluihin sekä alueiden vehreyteen ja viihtyisyyteen. Pienituloisilla tulee olla nykyistä paremmat edellytykset asua Helsingissä.

Kaupunkilaisia pitää kuunnella siinä, millaisessa kaupungissa he haluavat asua. Autenttista rakennettua kulttuuriperintöä ei voi korvata uusilla uusvanhoilla rakennuksilla. Kaupungin vanhasta rakennuskannasta voi kuitenkin ottaa vaikutteita arkkitehtuuriin, lähtien rakennuksen materiaaleista ja kodikkaiksi koetuista tilaratkaisuista. Helsingin tulee olla ihmisen kokoinen ja julkisten tilojen kutsuvia. Kylmää, terävää ja kolkkoa arkkitehtuuria, esimerkiksi Kalasataman pilvenpiirtäjiä, pitää välttää.

Helsingissä nykyiset leudot talvet ja  suuri liikennemäärä pitävät ajoradat paljaina jäästä ja sohjosta, joitakin päiviä vuodessa lukuun ottamatta. Nastarenkaiden käyttö lisää ajoratojen ennenaikaista kulumista ja lisää merkittävästi pienhiukkasten määrää keskustan alueella. Helsinki voisi ottaa mallia pohjoisesta Manner-Euroopasta, jossa nastat on jo kielletty.

Tällä hetkellä suurin osa Helsingin katutilasta on suunniteltu autoilun ehdoilla muun liikenteen viihtyisyyden kustannuksella. Henkilöautoliikenteen vähentäminen keskustassa ylipäänsä olisi toimivin ratkaisu, joka kohtelisi kaikkia autoilijoita yhdenvertaisesti. Kaupunkitilan vapautuminen viheralueille, jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle lisäisi keskustan viihtyvyyttä ja elinvoimaa. Samalla vapautuisi liikennetilaa heille, jotka tarvitsevat autoa, kuten liikuntarajoitteisille, ja huollolle siltä osin kun sitä ei hoideta huoltotunneleiden kautta. Rajoitus myös vähentäisi kumipyöristä irtoavan mikromuovin määrää, melua ja ilmansaasteita keskustassa.

Helsingin kaupungin tulee ajaa erillislakia, joka mahdollistaisi huumeiden käyttöhuonekokeilun. Käyttöhuoneiden järjestäminen olisi inhimillistä ja vahvistaisi syvällä marginaalissa elävien henkilöiden ihmisarvoa. Käyttöhuoneet parantaisivat huumeiden käyttäjien turvallisuutta, vähentäisivät heidän sairauksiaan ja kuolleisuuttaan ja auttaisivat heitä pääsemään päihde-, terveys- ja sosiaalipalveluiden piiriin. Käyttöhuoneilla voitaisiin tavoittaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia syrjäytyneitä henkilöitä. Hyvin valitun sijainnin avulla käyttöhuone voisi lisätä viihtyisyyttä ja asukkaiden turvallisuuden tunnetta esimerkiksi Sörnäisissä Kurvin alueella. 

Ehdottomasti ei. Maksut nostaisivat kynnystä hakeutua hoitoon. Hoidon viivästyminen tekisi sairauksien hoitamisesta vaikeampaa ja kalliimpaa sekä lisäisi inhimillistä kärsimystä. Maksut kohdistuisivat haavoittuvassa asemassa oleviin, joilla ei ole pääsyä työterveyspalveluihin tai yksityisiin terveyspalveluihin. Jo nyt Suomessa terveyspalveluiden asiakasmaksut ja omavastuuosuudet ovat Pohjoismaihin ja moniin muihin maihin verrattuna korkeita. Sosten mukaan asiakasmaksuja maksavat eniten iäkkäät, huono-osaiset ja pienituloiset, koska he sairastavat muita enemmän. Vuonna 2024 ​​​​​​​Helsingissä meni ulosottoon 50 261 terveydenhuollon asiakasmaksua, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Kaiken tämän valossa on erittäin perusteltua pitää terveyskeskuskäynnit maksuttomina.

Kysymys on erittäin vaikea. Terveydenhuollon painopiste on saatava siirrettyä peruspalveluihin ja ennaltaehkäisyyn. Mitä nopeammin ihmisten sairaudet pystytään hoitamaan, sitä vähemmän niistä koituu inhimillistä kärsimystä ja tarvetta kalliille erikoissairaanhoidolle. Samalla on turvattava HUS:in edellytykset toteuttaa luotettavasti vaativaa hoitoa. Jos säästöjä tehdään, pitää niiden kohdistumisesta ja toteutuksesta päättää yhdessä henkilöstön kanssa. Säästöt eivät saa vaarantaa organisaatiolle laissa määriteltyjen tehtävien hoitamista. Ne tulee ajoittaa pitkälle aikavälille, jotta niitä ei tarvitse toteuttaa hallitsemattomasti. Hallinnosta karsiminen ei saa johtaa siihen, että muulle henkilöstölle kertyy tehtäviä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan tai työnkuvaansa. 

Kuukautisten hallinta on ihmisoikeuskysymys. Kuukautisköyhyydestä kärsivät erityisesti itsenäistymässä olevat nuoret ja nuoret aikuiset. Välttämättömän hygieniatuotteen puute rajoittaa toimijuutta ja voi pakottaa ihmisen valitsemaan kuukautissuojien ja ruoan väliltä myös Helsingissä. Kuukautishäpeä vaikeuttaa avun pyytämistä, ja moni jää yksin ongelman kanssa.  Maksuttomien kuukautistuotteiden jakaminen lisää tasa-arvoa ja lieventää samalla kuukautisiin liittyvää häpeää tekemällä niitä näkyviksi.

Verojen nostaminen voi monesti olla menoleikkauksia järkevämpää, sillä lyhyen aikavälin säästöt aiheuttavat usein suuremmat kustannukset pidemmällä aikavälillä. Lisäksi menojen leikkaaminen palveluita supistamalla osuisi todennäköisesti haavoittuvammassa asemassa oleviin, esimerkiksi työttömiin, ikääntyneisiin ja pienituloisiin, joilla palveluiden tarve on muita suurempaa. Tämä lisäisi eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Jos menoleikkauksia tehdään, tulee niiden vaikutusten kohdistua oikeudenmukaisesti painottuen heihin, joiden hyvinvointi ei merkittävästi heikkene leikkausten seurauksena. Vastustan siis jyrkästi Petteri Orpon hallituksen leikkauksia, jotka on nimenomaan kohdistettu jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin.

Olen työssäni kehitysyhteistyön parissa nähnyt yhteiskunnallisella tasolla, miten monet tekijät vaikuttavat yksilön ja yhteisön menestymiseen – tai edes pärjäämiseen. Lahjakkuus ja ahkeruus eivät takaa menestystä, vaan se johtuu muistakin tekijöistä, kuten taloudellisista lähtökohdista, sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta sekä myös sattumasta ja onnesta.

Pörssisähkön rajut vaihtelut ja ennakoimattomuus aiheuttavat monille sähkölämmitteisen talon omistajille huolta. Alustatalouden ruokalähettiyritykset ovat pystyneet ulkoistamaan liiketoiminnan riskit, kulut ja työnantajavelvoitteet ruokaläheteille, joille maksettavia korvauksia ne ovat myös pienentäneet kohtuuttoman alhaiselle tasolle.

Suomi on saanut toistuvasti moitteita Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan ja sosiaaliturvan riittämättömästä tasosta. Hallituksen julmat leikkaukset ovat vaikeuttaneet sosiaaliturvaa tarvitsevien ihmisten elämää. Ne ovat ajaneet yhä useamman suomalaisen leipäjonoon ja byrokraattisen, yksityisyyttä loukkaavan toimeentulotuen piiriin. Lisäksi suoja-osien poistaminen tekee työllistymisen ja oman taloudellisen tilanteen parantamisen entistä vaikeammaksi. Hyvin harva valitsee itse elää sosiaaliturvan varassa. Valtaosa työttömistä haluaisi päästä työhön, sillä työstä voi saada työyhteisön, arvostusta sekä pystyvyyden, osallisuuden ja merkityksen tunteita. Työllistymisen esteenä on motivaation puutteen sijaan usein terveydentila, vanhentunut osaaminen tai syrjintä.

Luonnolliseen monopoliasemaan perustuvat palvelut, esimerkiksi sähkön ja veden jakelu, pitää turvata julkisella omistuksella. Välttämättömyyshyödykkeitä ei saa uhrata yksityiselle voitontavoittelulle. Osinkotuloja tuottavia sekä strategisesti tai periaatteellisesti merkittäviä yrityksiä ei pidä myydä lyhyen aikavälin voiton vuoksi.

Suomi on aina ollut monikulttuurinen, sillä vaikutteita on tullut ulkomailta läpi historian. Maahanmuuttajat rikastavat helsinkiläistä kulttuuria, josta voimme kaikki oppia.​​​​​​​ Kaikkien pitää olla tervetulleita Suomeen.

Kristilliset arvot näyttäytyvät politiikassa arvokonservatiivisuutena. Globaalisti kristillisiin arvoihin vedotaan, kun vastustetaan esimerkiksi aborttioikeutta tai sateenkaari-ihmisten oikeuksia ja ihmisarvoa. Vaikuttaa siltä, että kristillisiin arvoihin perustuva politiikka on ristiriidassa esimerkiksi yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja empatian kanssa. Siksi ne eivät mielestäni ole hyvä pohja päätöksenteolle.

Sukupuolen moninaisuutta ei vielä oteta Suomessa riittävästi huomioon. Ei-binääriset henkilöt kokevat edelleen esimerkiksi vähemmistöstressiä, turvattomuutta ja syrjintää työmarkkinoilla. Setan mukaan intersukupuolisista 65 prosenttia salaa aina tai usein identiteettinsä työelämässä. Transsukupuolisten, intersukupuolisten ja muunsukupuolisten äänen pitää kuulua päätöksenteossa nykyistä vahvemmin, mikä voidaan saavuttaa ottamalla heidät mukaan esimerkiksi terveyspalveluiden kehittämiseen.

Lasten olisi mielestäni tärkeämpää oppia empatiaa, rehellisyyttä, yhdenvertaisuutta, iloa ja oikeudenmukaisuutta. Muiden kunnioittaminen ja arvostaminen on hyvä arvo, kun se kohdistuu kanssaihmisiin, muihin eläimiin, luontoon ja ympäristöön. Monet vanhemmat kokevat lasten tottelevaisuuden kanssa haasteita arjessa, mutta lasten kehityksen kannalta on tärkeää antaa tilaa uteliaisuudelle, (yli-)innostukselle, leikkimielisyydelle ja välillä vastaanhankaamiselle. Lapsista kasvaa lopulta yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Uskon, että voisimme kansalaisina ja yhteiskuntana paremmin, jos edellä mainitut arvot näkyisivät vahvemmin kaikessa kanssakäymisessä.

Ilmastonmuutos on ennen kaikkea moraalinen kysymys​​​​​​​. Me suomalaiset olemme osallistuneet ongelman aiheuttamiseen ja hyötyneet ilmastopäästöjä aiheuttaneesta talouskasvusta. Historian aikana kumuloituneet päästöt per asukas ovat Suomessa olleet huomattavan korkeita globaalissa vertailussa. Siksi meillä on velvollisuus osallistua ongelman ratkaisemiseen riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.  Jos me emme ole valmiita muuttamaan elintapojamme ja talouden päästöjä aiheuttavia rakenteita, emme voi vaatia sitä keneltäkään muulta.

Globaalissa maailmassa suomalaisten etu on vahvassa yhteydessä muiden maiden kansalaisten etuun. Kaikkia ihmisiä, muita eläimiä ja muuta luontoa on kohdeltava yhdenvertaisesti ja arvostaen.

Ilmastokriisin ja kuudennen sukupuuttoaallon ajassa luonnon monimuotoisuutta tuhoavan ja ilmastopäästöjä aiheuttavan politiikan tulee loppua kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Se ei tarkoita, että työpaikkojen luomisesta tarvitsee luopua, vaan se tarkoittaa julkista tukea toimialoille, jotka edistävät ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää siirtymää. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia, joilla talouden painopiste saadaan pois ympäristöä kuormittavilta aloilta. Olemme myös valtiona sitoutuneet sovittamaan talouskasvun ympäristösitoumusten- ja -tavoitteiden puitteisiin.

Suomen yhteiskuntajärjestys perustuu oikeusvaltion periaatteille. Julkista valtaa käytetään lain suomissa rajoissa, ja lait koskevat kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Oikeusvaltion heikentäminen nakertaa demokratiaa ja avaa oven mielivaltaiselle vallankäytölle. Niin kutsutun käännytyslain (laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi) hyväksyminen poikkeusmenettelyllä heinäkuussa 2024 merkitsi sitä, että Suomen poliittinen johto päätti rikkoa perustuslakia ja Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen sivuuttaminen ja oman perustuslain noudattamatta jättäminen ei ole suomalaisten edun mukaista.

On tärkeää tukea myös harvaan asuttujen alueiden elinvoimaisuutta, palveluiden laatua sekä asukkaiden mahdollisuuksia hyvään elämään. Kuntien täytyy mahdollistaa kohtuuhintainen asuminen kuntakeskuksissa lähellä palveluita. 

Kaupungistuminen parantaa mahdollisuuksia työllistymiseen, koulutukseen ja parempaan elintasoon. Kaupungistuminen on kuitenkin haaste, sillä se vähentää asukkaiden määrää ja heikentää palveluja pienemmillä paikkakunnilla. Kaupungeissa on ylläpidettävä kohtuuhintaista asuntotuotantoa, jotta pienituloisemmat ja vuokralla asuvat henkilöt voivat asettua kaupunkiin. Alueiden välistä eriarvoistumista tulee purkaa ja ennaltaehkäistä rakentamalla jokaiseen kaupunginosaan monipuolisesti erilaisia asumismuotoja sekä panostamalla lähikoulujen laatuun ja alueiden viihtyisyyteen. Asuntojen rakentaminen joukkoliikenneyhteyksien varrelle takaa sen, ettei arkiliikkuminen vaadi henkilöautoa, mikä on mielestäni onnistuneen kaupunki- ja liikennesuunnittelun edellytys.