Eleanora Mäkinen

Moni Pirkanmaan reuna-alue on kärsinyt palveluiden leikkaamisesta ja luotto Pirhan toimintaan on heikko. Vasemmisto on johdonmukaisesti ollut alueen päätöksenteossa lähipalveluiden lakkauttamista vastaan. Joissain tilanteissa keskittämisestä voidaan kuitenkin saada myös hyötyjä, esimerkiksi kokoamalla tiettyjä erityisaloja yhteen.

Tällä hetkellä Pirhassa pitäisi keskittyä mielenterveysjonojen purkamiseen. Tilanne on kriisiytynyt, eivätkä varsinkaan nuoret ja nuoret aikuiset pääse mielenterveyspalveluiden pariin. Ohjaamon tyylistä nuorten palvelua pitäisi laajentaa. Matalan kynnyksen apu on todella tärkeää. Pirkanmaalla tarvitaan myös lisää psykiatrisen sairaanhoidon paikkoja, koska yhä useampi tarvitsee mielenterveyshoitoa, mutta jonot ovat liian pitkät. Kun hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi, potilaat jäävät ilman apua tai joutuvat väärään paikkaan, kuten päivystykseen.

Paloturvallisuuteen liittyen avun saamisen lyhyt kesto on olennaista ja siksi myös syrjäseutujen palokunnat pitää säilyttää.

Olen sekä erikoissairaanhoidon että sosiaalityön puolella, eikä niiden tulisi olla keskenään vastakkain. Myös yliopistollisen sairaalan tekemä tutkimus tulee turvata. Erikoissairaanhoito vastaa tuhansien kroonisesti sairaiden ja vakavasti sairastuneiden hoidosta Pirhassa.

Bisneksen tekeminen lastensuojelulla on irvokasta. Voitontavoittelu noin ylipäätään ei sovi sosiaalipalveluihin. Lastensuojelussa on valitettavasti ollut paljon ongelmia liittyen juuri yksityiseen palvelutuotantoon.

Yhteisöllinen asuminen on hyvä idea, mutta ei vielä ajatuksen tasolla valmis toteutukseen. Tällä hetkellä palveluasumiseen pääseminen on iso ongelma. Moni ikääntynyt saa paikan liian myöhään ja vahinko kotona on saattanut jo tapahtua. Toki monet haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Myös kotona asumista pitää siis tukea, mutta paikkoja ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pitää tarjota enemmän.

Pirhan työntekijöihin kohdistuneiden leikkausten, irtisanomisien ja hoitajien kasvaneen työttömyyden jäljiltä olen sitä mieltä, että tällä hetkellä hoitohenkilökunnan haaliminen ulkomailta ei ole ensisijainen tavoite. Alunperin koulutusviennin piti olla ratkaisu uuden henkilökunnan kouluttamiseen, mutta siitäkin ollaan saatu huonoja kokemuksia (opiskelijoiden jättäminen heitteille, rahoitussotkut). Ensisijainen keino olisi säilyttää nykyisten ammattilaisten työkyky, keskittyä alan pitovoimaan sekä palkata lisää työntekijöitä. Pitovoimaa taas parantaisi riittävä palkkaus, isompi määrä työntekijöitä ja työntekijöiden kuunteleminen. Toki mikäli meillä aidosti olisi työvoimapula, suhtautuisin asiaan myönteisemmin, sillä tausta ei vaikuta ammattitaitoon.

Hyvinvointialueet ovat vielä uusi hallintomalli. Suurten rakenteellisten muutosten tekeminen heti uudistuksen jälkeen voisi aiheuttaa lisää sekavuutta. Vielä suuremmat hyvinvointialueet voisivat myös etäännyttää päätöksentekoa liian kauas asukkaista. Jo nyt Pirkanmaan reuna-alueiden palvelut uhkaavat jäädä paitsioon päätöksenteossa.

Kysymys jättää epäselväksi, siirtyisivätkö karsitut palvelut takaisin kuntien vastuulle? Kannatan hyvinvointialueiden verotusoikeutta, johon palaan seuraavassa kysymyksessä.

Kannattan hyvinvointialueiden verotusoikeutta, sillä nykyinen valtion rahoitusmalli tekee alueista taloudellisesti liian haavoittuvaisia ja vaikeuttaa palveluiden toteuttamista ja suunnittelua. Oma verotusoikeus vahvistaisi hyvinvointialueiden itsehallintoa, mahdollistaisi palveluihin satsaamisen ja turvaisi hyvinvointivaltiota.

Pirha voisi edistää henkilöstön viihtyvyyttä, jotta samat asiantuntijat toimisivat potilaiden kanssa pidempään. Se, onko kyseessä varsinainen omalääkärimalli, ei mielestäni ole yhtä oleellista.

Voisimme Pirhassa ottaa esimerkkiä sekä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kantelusta sote-säästöjen laillisuusongelmiin liittyen että Satakunnan hyvinvointialueen ulostuloista. Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion rahoitukseen. Vasemmisto on taas johdonmukaisesti ajanut alueiden verotusoikeutta, joka takaisi alueille enemmän autonomiaa ja estäisi niitä rikkomasta leikkauksilla perustuslakia. Mielestäni on kuitenkin tietyllä tapaa kohtuutonta verrata perustustuslain rikkomista sekä riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden takaamista suhteessa yksittäisen edustajan toimintaan. Kyse on oikeastaan hyvinvointialueiden rahoituksen tulevaisuudesta.

Meillä on jo isojen kaupunkien epävirallisia käyttöhuoneita, kuten puiston vessoja ja rappukäytäviä. Lisäksi meillä on laillisia käyttöhuoneita alkoholille – eli baareja. Myös huumeidenkäyttäjät tarvitsevat haittojen vähentämiseen perustuvaa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.

Tämä on yksi aluevaltuustojen toiminnan isoista ongelmista ja heikentää luottamusta demokratiaan.

Hyvinvointivaltion purkaminen ei saa enää olla ikääntyvässä Suomessa tavoitteena. Hoivavastuu sysääminen perheelle kokoaikatyön ohella ei ole toimiva ratkaisu. Toki voimme jatkossa miettiä, olisiko meidän mahdollisuus tehdä työelämästä joustavampaa? Ja samalla huomioida ikääntyneiden vanhempien hoitovastuu, omat lapset, omaishoito tai oma jaksaminen. Mielestäni tähän on kuitenkin vielä matkaa. Suurten ikäluokkien eläköityminen ja hoidon tarpeen lisääntyminen on yksi aikamme isoja yhteiskunnallisia haasteita. Se ei kuitenkaan saa olla mikään peruste hyvinvointivaltion purkamiselle.

Lähtökohtaisesti julkiset palvelut vaatisivat paljon parempaa rahoituspohjaa ja vahvaa poliittista tahtotilaa niiden kehittämiseen. Mieluummin maksaisin enemmän kuntaveroa kuin katsoisin vierestä kyläkoulujen lakkauttamista tai kulttuuripalveluiden alasajoa Nokialla. Arvokysymyksiin viitaten verotus on itsessään laaja kokonaisuus, joten miettisin vastapainona esimerkiksi haittaverojen nostoa.

Kuka tahansa voi sairastua tai vammautua äkillisesti. Elämän suunnittelu ja ennakoitavuus on osaltaan myytti, jonka ymmärtää vasta, kun sen menettää. Hyvinvointivaltion tuen tarkoitus on lisätä yhdenvertaisuutta ja tarjota perusturvaa. Lopulta elämässä ei ole kyse rahasta tai tehokkuusnormeista. Me kaikki tarvitsemme hoivaa elämämme eri vaiheissa. Jonkinlaisia tuloeroja tulee olemaan aina, mutta voimme tasata matkaa hyvinvointiin.

Valtion pitäisi ajaa vahvempaa sosiaalipolitiikkaa. Hyvä sosiaalipolitiikka ohjaisi valtion roolia hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen, ei niinkään voiton tavoitteluun tai niukkuuspolitiikkaan, jossa mitään ei ole ikinä riittävästi. Suomalaisen hyvinvointivaltion ytimessä on utopia sivistyksestä ja edistyksestä.

Kukaan, joka näin ajattelee, ei ole itse elänyt sosiaaliturvan varassa. Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea katsoi jo ennen eri tukimuotojen (muun muassa asumistuki, työttömyyskorvausten suojaosa ja ansioturva sekä aikuiskoulutustuki) leikkauksia, että Suomen sosiaaliturvan taso on aivan liian alhainen. Tilanne on hälyttävä. Häädöt ovat lisääntyneet ja ruokajonot kasvaneet entisestään.

Jos kunta omistaa yhtiön yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa, se voi hankkia palveluita ilman kilpailutusta. Tämä taas vähentää hallinnollista työtä ja takaa lisäksi, että yhtiö toimii kunnan etujen mukaisesti.

Kulttuuri on jatkuvassa muutoksessa. Globalisaatio on tehnyt markkinoiden verkottumisesta normaalia. Ihmisten liikkuvuuden ja vahvan EU-kansalaisuuden pitäisi olla meille jo yhtä tuttua. Suomi on erilainen nyt, kuin se oli 1960-luvulla tai 2000-luvun alussa. Monimuotoisuus tukee mielestäni hyvää kehityssuuntaa ja antaa ihmisille tilaa olla oma itsensä.

Lähimmäisenrakkaus voi olla hyvä ohjenuora kunnioittavaan kohtaamiseen, mutta en itse koe kristillisyyden ja päätöksenteon kuuluvan samaan aihepiiriin.

Vähemmistöt kokevat yhä edelleen Suomessa näkyvää ja näkymätöntä syrjintää. Vasemmisto on johdonmukaisesti syrjintää vastaan, yhdenvertaisuuden puolella.

Itse pitäisi nuorilla esillä muun muassa kriittistä medialukutaitoa, aloitekykyä ja itsetunnon kehityksen tukemista.

Tavoiteet kannattaa pitää korkealla. Kunnassa merkityksellistä joukkoliikenteen lisäksi on kiinteistöjen käyttöasteen pitäminen korkeana, luonnon monimuotoisuuden tukeminen sekä paikallisen ruokatuotannon ja tuotantoketjujen suosiminen. Tästä esimerkkinä lähiruoan ja paikallisuuden suosiminen kunnan hankinnoissa.

Riippuu paljolti asiayhteydestä. Toki eduskunnassa päätöksenteon taustalla on "yhtenäisen valtion" käsite. Toisaalta kunnassa suomalaisten etu on yhtä kuin kuntalaisten etu. Molemmat käsitteet taas voivat sisältää laajaa monimuotoisuutta. Kysymys tavallaan pitää sisällään ajatuksen siitä, että suomalaisuus olisi helposti määriteltävissä. Todellisuudessa suomalaisuudesta on paljon eri versioita. Arki maaseudulla on erilaista kuin arki Helsingissä. Samalla käsitys omasta suomalaisuudesta on erilainen.

Olemme riippuvaisia luonnosta. Haluasin uskoa utopiaan, jossa ympäristön etu ei ole keskenään ristiriidassa työpaikkojen kanssa. Olen ollut jo vuosia Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen jäsen. Yksi iso henkilökohtainen syy Nokialle asettumiseen oli luonto ja sen monimuotoisuus, joissa vanhoilla metsillä on iso rooli.

Uskon vallan kolmijakoon ja demokratiaan!

Ei ole olemassa tasapuolista jakoa siitä, minne asutuskeskukset painottuvat. Perinteisesti asutusta on ollut veden äärellä. Nokia, eli muinais-Pirkkalan alue, on siitä hyvä esimerkki.

Kaupungistuminen tuo ihmiset lähemmäs toisiaan, mikä taas vahvistaa yhteisöjä ja parantaa vuorovaikutusta.