Victor Snellman

Perusterveydenhuollon saavutettavuus on tärkeää, mutta palveluiden järjestämisessä on huomioitava kustannustehokkuus ja asukasmäärä. Pienimmissä kunnissa kiertävät palvelut tai digiratkaisut voivat olla toimivia vaihtoehtoja, mutta täysin ilman fyysistä toimipistettä ei kuntia tulisi jättää.

Espoossa on onnistuttu lyhentämään kiireettömän hoidon odotusaikoja jopa pariin päivään järkeistämällä tekemistä. Tämä osoittaa, että hoitotakuun lyhentäminen 14 vuorokauteen on varsin mahdollista tehokkaalla resurssien käytöllä ja toimintatapojen kehittämisellä sekä digiratkaisuilla ja yhteistyöllä yksityisen sektorin kanssa. On kuitenkin varmistettava, että palveluiden laatu säilyy ja kustannukset pysyvät hallinnassa.

Hyvinvointialueet tuntevat parhaiten oman alueensa palvelutarpeet ja voivat tehdä perustellut päätökset päivystysten sijainnista ja resursoinnista. Koko maan kattavat, ylhäältä johdetut ratkaisut eivät huomioi alueellisia tarpeita ja väestöpohjaa yhtä tarkasti kuin paikallisesti tehtävät päätökset.

Palvelusetelit tarjoavat joustavuutta ja nopeuttavat hoitoon pääsyä, erityisesti silloin, kun julkinen sektori ei pysty tarjoamaan palvelua riittävän nopeasti. Ne vähentävät jonoja ilman, että julkisen sektorin resursseja tarvitsee merkittävästi lisätä, ja ne antavat asiakkaille enemmän valinnanvapautta. Hoitojonoja voi purkaa setelin ohella puoli-ilmaiseksi järkeistämällä tekemistä ja hyödyntämällä digitalisaatiota, kuten on nähty Espoossa.

Yksityiset terveyspalvelut voivat täydentää julkista sektoria ja lyhentää hoitojonoja, erityisesti palveluseteleiden kautta. Tärkeintä on, että hoitoon pääsee ajoissa ja kustannustehokkaasti, eikä se, kuka palvelun tuottaa. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö hyödyttää kaikkia.

Nuoruusiässä mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa koko loppuelämään, joten varhainen tuki on kriittistä. Nopeampi hoitoon pääsy voi ehkäistä raskaampia ongelmia ja vähentää syrjäytymistä. Resurssien suuntaaminen nuorten mielenterveyspalveluihin on pitkäaikainen investointi hyvinvointiin ja työkykyyn. Se, asetetaanko terapiatakuun raja juuri 23 ikävuoteen vai esim. 29 ikävuoteen, on toinen kysymys.

Neuvolapalveluiden saavutettavuus on tärkeää perheille, ja lähipalvelut tukevat varhaista puuttumista ja ennaltaehkäisyä. Pienten neuvoloiden sulkeminen voi vaikeuttaa palveluiden saatavuutta, mutta niiden toiminnan tehostamista ja esimerkiksi liikkuvia palveluita voidaan harkita, jotta kustannukset pysyvät hallinnassa. Keskiössä on tehdä Vantaasta ja Keravasta lapsiperheille parhaita paikkoja asua.

Säännölliset hammastarkastukset ovat keskeisiä suun terveyden ylläpitämisessä ja sairauksien varhaisessa diagnosoinnissa. Varhainen havaitseminen estää ongelmien pahenemisen, mikä vähentää kalliiden hoitojen tarvetta ja on siten kustannustehokasta yhteiskunnalle. Hammaslääkäri huomaa helposti purentavirheet, jotka voivat aiheuttavat päänsärkyjä, sekä saattaa saada vihiä diagnosoimattomasta diabeteksesta. Tupakkatuotteiden käyttö näkyy välittömästi. Lisäksi suun tulehdukset, kuten parodontiitti, voivat lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä . Suun terveyden ylläpito vähentää myös muiden sairauksien hoitokustannuksia. Säännölliset tarkastukset ovat siis investointi yleiseen terveyteen ja taloudellisesti järkeviä pitkällä aikavälillä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Maksuton ehkäisy on kustannustehokas tapa vähentää terveydenhuollon kuormitusta. Se vähentää suunnittelemattomia raskauksia ja raskaudenkeskeytyksiä, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti kuormittavia. Ehkäisyn tarjoaminen maksutta on edullista verrattuna suunnittelemattomien raskauksien seurantaan, synnytyksiin ja jälkihoitoon liittyviin kuluihin. Lisäksi se vähentää sukupuolitautien leviämistä ja niiden hoitotarvetta. Hyvinvointialueen kannattaa panostaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka pitkällä aikavälillä säästävät resursseja ja parantavat palveluiden saatavuutta kaikille.

Kotihoito on monelle hyvä vaihtoehto, mutta liian pitkälle venytettynä se voi heikentää ikääntyneiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Kun hoidon tarve kasvaa, ympärivuorokautiseen hoivaan pääsyn on oltava sujuvaa. Säästöt kotihoidosta saattavat lisätä esimerkiksi vanhusten käyntejä päivystyksessä, mikä lopulta voi koitua entistä kalliimmaksi.

Riittävä hoitajamitoitus (nykylaki 6/10) on tärkeää, mutta joustavuus on olennaista, jotta resurssit voidaan kohdentaa tarpeen mukaan. Esim TeHy ilmaisee asian näin: "Jos yksikön asiakkailla on vaativia palvelutarpeita, tilanne voi edellyttää lainsäädännän ehdotonta minimivaatimusta korkeampaa henkilöstömitoitusta. Henkilöstömitoituksen ja -rakenteen tulee kaikkina vuorokauden aikoina vastata palveluyksikössä asuvien henkilöiden toimintakykyä ja palvelujen tarvetta sekä turvata palvelun hyvä laatu ja asiakasturvallisuus."

Malli voi vähentää julkisen terveydenhuollon kuormitusta ja nopeuttaa hoitoon pääsyä, mikä parantaa iäkkäiden hyvinvointia. Tärkeintä on varmistaa, että palvelu on kustannustehokas ja tukee julkista järjestelmää sen sijaan, että se heikentää perusterveydenhuollon resursseja.

Säännöllinen ulkoilu edistää iäkkäiden fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä ehkäisee toimintakyvyn heikkenemistä. Lakiin kirjaaminen voi varmistaa, että ulkoiluun kiinnitetään huomiota hoivayksiköissä.

Hoitajapula on merkittävä haaste, ja ulkomainen työvoima voi olla osa ratkaisua. On kuitenkin varmistettava, että hoitajat täyttävät kielitaito- ja osaamisvaatimukset, jotta potilasturvallisuus ei vaarannu. Perehdytys ja kotoutuminen ovat avainasemassa, jotta rekrytoinnit onnistuvat pitkällä aikavälillä.

Potilasturvallisuus ja hoidon laatu edellyttävät, että lääkärit ja hoitajat pystyvät kommunikoimaan sujuvasti suomeksi tai ruotsiksi. Kielitaidon puute voi johtaa vääriin diagnooseihin ja hoitovirheisiin. Kotoutumiskoulutukseen on panostettava, jotta ulkomailta rekrytoidut työntekijät oppivat kielen riittävällä tasolla. Samaan aikaan Vantaa on Suomen monikulttuurisin kaupunki, ja kansainvälisen henkilöstön osaaminen voi olla merkittävä vahvuus, erityisesti silloin, kun potilaan äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi ja englannin käyttö ei ole mahdollista. Monimuotoinen ja kielitaitoinen hoitohenkilöstö voi parantaa palveluiden saavutettavuutta ja laatua kaikille asukkaille.

Pakollinen työvelvoite voi vähentää lääkärikoulutuksen houkuttelevuutta ja ohjata osaajia muihin aloihin. Toki ymmärrän näkökulman, jossa lääkäri koulutetaan yhteiskunnan toimesta ja tämä päätyykin yksityiselle sektorille. Oikea ratkaisu on parantaa julkisen terveydenhuollon työoloja ja mahdollisesti palkkausta, jotta se on aidosti kilpailukykyinen yksityisen sektorin kanssa. Vapaa työmarkkina tuottaa kestävimmät ratkaisut.

Vuokrahenkilöstön kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi, ja hintakatto saattaisi hillitä julkisen sektorin menoerää. Ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista pelkästään sääntelyllä – julkisen terveydenhuollon on oltava houkutteleva työnantaja, jotta vakituisiin virkoihin saadaan lääkäreitä ja hoitajia ilman tarvetta kalliille vuokratyövoimalle. Markkinamekanismi (kysyntä ja tarjonta) pitää huolen, että viimekädessä edes jollakin hinnalla keikkalääkäri saadaan paikalle.

Pelastustoimen merkitys turvallisuudelle on kriittinen, ja sen resurssit eivät saa jäädä sote-palveluiden varjoon. Valtiollinen ohjaus voisi varmistaa tasalaatuisen ja riittävän rahoituksen, mutta samalla on huolehdittava, ettei päätöksenteko etäänny liikaa paikallisista tarpeista.

Pelastusalan työ on vaativaa ja edellyttää korkeaa osaamista, joten pätevyysvaatimuksista ei tule joustaa liikaa. Laadukas koulutus takaa tehokkaan ja turvallisen pelastustoiminnan, mutta samalla on huolehdittava siitä, että alalle koulutetaan riittävästi uusia osaajia ja koulutuspolut ovat joustavia.

Hyvinvointialueiden verotusoikeus lisäisi verorasitusta ja monimutkaistaisi suomalaista verojärjestelmää entisestään. Koko hyvinvointialuejärjestelmä on jo itsessään raskas ja kallis, eikä sen ongelmia ratkaista antamalla alueille oikeutta kerätä veroja. Riskinä on, että palveluiden laatu ei parane, mutta verot nousevat. Parempi ratkaisu olisi palata kuntapohjaiseen malliin, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat paikallisesti johdettuja ja demokraattisesti hallittuja ilman uusia verorasituksia.

Korkeampi verotus ei ole kestävä ratkaisu, vaan terveydenhuollon rahoitus on turvattava tehostamalla palveluita ja karsimalla hallinnollisia kuluja. Kokonaisveroasteen nousu heikentäisi työnteon ja yrittämisen kannustimia sekä alueen kilpailukykyä, mikä pitkällä aikavälillä supistaisi veropohjaa.

Elintapamuutokset ovat ensisijainen keino lihavuuden hoidossa, eikä julkisen sektorin tule rahoittaa lihavuuslääkkeitä laajasti. Kuitenkin poikkeustapauksissa, kuten vaikean sairausperäisen lihavuuden hoidossa, lääkkeet ovat perusteltu osa hoitoa. Tällöin ne myös vähentävät muita terveydenhuollon kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Terveydenhuollon on perustuttava hoidon tarpeeseen, ei vain todennäköisyyteen parantua. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen voivat vähentää raskaampien hoitojen tarvetta ja säästää pitkällä aikavälillä. Hoidon vaikuttavuus on tärkeää, mutta eettiset ja lääketieteelliset perusteet eivät saa jäädä kustannusajattelun varjoon.

Hyvinvointialueiden hallinnon on oltava tehokasta, ja johtajaporras ei saa paisua tarpeettomasti. Resurssit on suunnattava ensisijaisesti hoitotyöhön ja palveluiden parantamiseen. Byrokratian vähentäminen tuo merkittäviä säästöjä ilman, että palveluiden laatu heikkenee.

Aluevaltuustotyö vaatii sitoutumista, eikä kansanedustajien kaksoisrooli saa johtaa päätöksenteon laiminlyöntiin. Vaikka kokemus valtakunnan politiikasta voi olla hyödyksi, aluevaltuustojen päätösten tulisi olla ensisijaisesti niihin keskittyvien valtuutettujen käsissä. Itse en tule koskaan olemaan aluevaltuutettu ja kansanedustaja samanaikaisesti.

Johtajien palkkauksen on oltava kohtuullinen ja linjassa vastuullisuuden kanssa, mutta nykyinen taso vaikuttaa ylimitoitetulta verrattuna julkisen talouden haasteisiin. Säästöjä tulee hakea hallinnosta, mutta palkkatason on oltava kilpailukykyinen, jotta tehtäviin saadaan päteviä osaajia.

Nykyinen hyvinvointialuemalli on hallinnollisesti raskas ja tehoton. Suuremmat ja vahvemmat alueet voisivat tehostaa palveluiden järjestämistä, vähentää byrokratiaa ja säästää kustannuksia. Hallinnon sijaan resurssit on suunnattava suoraan hoitoon ja palveluihin.

Palveluiden keskittäminen voi joissain tapauksissa tehostaa toimintaa, mutta näin suuri vähennys voisi heikentää hoidon saavutettavuutta. Lyhyet välimatkat ovat erityisesti perheille tärkeitä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Väestönkasvu ja alueellinen tarve on otettava huomioon, ja päätökset on tehtävä vaikutusarvioiden pohjalta, ei pelkkien säästöjen vuoksi. Digipalvelut ja liikkuvat palvelut voivat täydentää verkostoa.

Vaikka huumeiden käyttöhuoneet voivat vähentää yliannostuskuolemia ja tartuntatauteja, niiden perustaminen saattaa herättää huolta yhteisössä ja vaatii huolellista harkintaa. On tärkeää panostaa myös ennaltaehkäiseviin palveluihin ja hoitoonohjaukseen. Ulkomailla käsittääkseni niissä maissa, missä käyttöhuoneet ovat sallittuja, on huumeiden käyttö erilaista kuin Suomessa (heroiini/fentanyyli vs. sekakäyttö). Siten kokemukset/tutkimustulokset eivät välttämättä ole täysin sovellettavissa meihin. Tätä kannattaa mielestäni selvittää.

Yksi Uudenmaan laajuinen hyvinvointialue voisi vähentää hallinnon päällekkäisyyksiä ja tehostaa resurssien käyttöä. Kuitenkin on varmistettava, että palveluiden saavutettavuus ei heikkene eikä päätöksenteko keskity liikaa Helsinkiin, vaan Uudenmaan eri alueiden tarpeet huomioidaan tasapuolisesti.