Juuso-Matias Maijanen

Jos näihin ei liity kuin periaatteellinen kysymys, on lähiterveysaseman säilyttäminen yleensä parempi, sillä ne on yleensä jo sijoitettu tarpeen mukaan lähelle ihmisiä. Keskittäminen voi olla tehokkaampaa, mutta kiireellisen, henkeäpelastavan hoidon sekä matalan kynnyksen tuen löytyminen läheltä kotia olisi todella tärkeää. On aina katsottava kokonaiskuvaa: miten ihmiset pääsevät keskitetyn palvelun äärelle.

Mielenterveyspalvelut ovat välttämätön osa kansanterveyden turvaverkkoamme. Niihin on välttämätöntä päästä matalalla kynnyksellä. Lisätiedoissakin mainitun 11 miljardin vajeen korjaamiseksi pitäisi edistää ihmisten pääsyä matalan kynnyksen palveluihin, jolloin pystymme tukemaan ihmistä jo ennen kuin hän tarvitsee kalliita, pitkään kestäviä prosesseja. Suurin osa tästä 11 miljardista syntyy kuitenkin kun ihminen ei ole saanut varhaista tukea silloin kun hoito olisi ollut yksinkertaisempaa.

Pelastuspalvelut ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaikki äärimmäisen tärkeitä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Mistään niistä leikkaaminen ei ole meidän etumme pitkällä tähtäimellä. On pitkällä tähtäimellä kalliimpaa leikata juuri nyt kuin säästää rahaa tässä hetkessä. Meidän pitää käydä keskustelua valtiohallinnon kanssa: jos budjetoimme realistisesti ihmisten todellisten tarpeiden mukaan, on valtio silloin vastuussa siitä, että saamme tähän riittävän budjetin.

Tämä on oikea suunta. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä näin yksinkertaisesti. Rahaa ei vain "siirretä" vaan pitää tehdä strateginen valinta turvata sairaaloiden toiminta sekä perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. Tämä vaatii vain ja ainoastaan sitä, että paikattaisiin valtionverotuksen rahareikiä ja päätettäisiin tukea alueita niiden alasajon sijasta.

Lastensuojelu ei ole voitontavoittelun kohde. Yksityisten yritysten tehtävä on kuitenkin aina tuottaa voittoa. Jos sama palvelu tehdään julkisella puolella, yhteisesti johdettuna, voidaan voitontavoittelun sijasta keskittyä lapsen etuun. Olisiko syy ulkoistaa näitä toimintoja on yritys kiertää työlainsäädäntöä jollain tavalla, jotta työntekijöille ei tarvitsisi maksaa kohtuullista korvausta, tai lapsen etua ei tarvitsisi muuten ajaa, ja alue voisi silti pestä kätensä "yritettyään parhaansa". Lasten hoitaminen yhteisomistuksessa olevien rakenteiden kautta olisi selvä, vastuullinen säästötoimenpide pitemmällä tähtäimellä.

Lainsäädännön ja toiminnan lähtökohta ei voi olla säästäminen vanhusten kustannuksella, vaan meidän pitää olla oikeasti mummojen puolella säästöjä vastaan. Ikäihmisen etu voi olla, että hän asuu yhteisössä tai itsekseeen, mutta tämä pitäisi aina arvioida tapauskohtaisesti. Jos vanhempi henkilö tarvitsee tietynlaista tukea viettääkseen eläkepäivänsä arvokkaalla tavalla, se tuki pitäisi järjestää hänelle.

Jos haluamme käyttää Suomessa ulkomailta tulevaa työvoimaa, pitää heidän maahantulonsa kynynnystä laskea tarjoamalla heille riittävä perehdytys, työajalla tehtäviä kielikursseja sekä toisaalta aivan tavanomainen palkkataso ja tukirakenteet, jolla suomalainenkin hoitaja ottaisi tehtävän vastaan. Ensisijaisesti olisi tärkeää kehittää Pirhaa työpaikkana, jotta palkkataso olisi vertailukelpoinen ja työnteon tukirakenteet olemassa. Ulkomaalaisilla hoitajilla voidaan täydentää työvoimapulaa, mutta Suomessa on myös paljon koulutettuja hoitajia, jotka eivät kuitenkaan työllisty alihinnoitellun palkkatason, aliresurssoinnin ja vaihtelevan johtamisen takia.

Alueet varmasti muuttuvat tulevaisuudessa riippuen jokaisen alueen verkottoitumisesta esim julkisen liikenteen ja ihmisten liikkuvuuden kautta sekä toisaalta sen suhteen mitä palveluita, osaamista ja tarpeita alueelta jo löytyy omasta takaa. Perustellut yhdistämiset ovat mahdollisia, mutta yhdistäminen ei välttämättä hyödytä yhtään ketään. Jos kahden alueen riittämättömät resurssit vain muuttuisivat yhden alueen riittämättömiksi resursseiksi, ei muutos ole kuin nimellinen. Maagisesti kaiken korjaavan yhdistämisen sijaan pureutuisin alueiden toimimattomuuden juureen: maan hallituksen moniin hyvinvointitalouden edellytyksiä ymmärtämättömiin päätöksiin auttaa joko hallituksen vaihto tai sitten heidän lisäkouluttamisensa.

Olemme vuosien varrella tarkasti laissa määrittäneet sen, mitkä sote-palvelut ovat tarpeen meidän hyvinvoinnillemme. Niistä entisestään karsiminen on vain lyhytnäköistä oman nilkan sahaamista, kun hyvinvointivelka kertyy ja ihmiset tarvitsevat raskaampia tukitoimenpiteitä. Tarvitaan päätöksiä siitä, miten me saamme kasvavan resurssitarpeen tyydytettyä. Tämä tarkoittaisi ryhtiliikettä valtion tasolta tai riskinottoa hyvinvointialueelta. Hyvinvointialueiden verotusoikeus olisi tämän prosessin helpoin avain, koska tällöin alue itse voisi arvioida tarpeensa oman väestörakenteensa ja ennakoidun palvelutarpeen mukaisesti sekä asettaa veron määrän tähän nähden kohtuulliselle tasolle.

Verot ovat se hinta, mitä me maksamme yhteisistä palveluista. Jos yhteiset palvelut ovat riittävät ja vero niihin nähden perusteltu, olemme hyvin valmiita ne maksamaan. Kohtuullinen korvaus siitä, että saa asua maailman parhaiden hyvinvoinnin turvaverkkojen suojaamana on hintansa arvoinen.

Omalääkärimalli on hyvä, mutta sitä voisi täydentää mallin päivitetyllä versiolla. Lääkärin lisäksi jokaiselle pirkanmaalaisille voisi määrittää aina häntä hoitavan tiimin, joukon ammattilaisia, jotka tuntisivat hänen erityistarpeensa ja tilanteensa. Tämän tiimin vastuulle voisi laittaa vaikka säännölliset terveystarkastukset ja muutenkin ihmisen tilanteen seurannan. Tämän lisäksi tiimiä voisi aina eri ajan hetkissä täydentää erilaisilla eri asioiden asiantuntijoilla, kun ihminenkin muuttuu. Tavoitteena olisi siis, että ihminen tuntisi, ketkä häntä hoitavat - ja hänen tiiminsä oppisivat ymmärtämään hänen elämäntilannettaan syvällisesti.

Alueiden toiminnan tähtäimenä on ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Lakiteknisesti perustuslaki ajaa myös muiden lakien ylitse. On välttämätöntä, ja pitkällä tähtäimellä rahoituslainkin hengen mukaista, että tarjoamme riittävät palvelut, joiden rahoituksen sitten järjestämme. Kun tarjoamme lisää ennaltaehkäiseviä palveluita, purkaa se mm Mikkelissä todetulla tavalla myös jonoja raskaammista, kalliimmista toimenpiteistä. Pirha voi joutua lähitulevaisuudessa ottamaan velkaa, hyödyntämään tulevaa verotusoikeutaan ja viestimään valtiohallinnon suuntaan siitä, millaisia summia todellisuudessa tarvittaisiin, jotta lakia voidaan noudattaa. Kaikkien pirkanmaalaisen hyvinvoinnin turvaverkot voidaan rakentaa kattaviksi ja laadukkaiksi, ja päättäjien vastuulla on etsiä keinot siihen.

Huumeiden käyttöhuoneiden etuna on se, että teemme jo olemassaolevasta ongelmasta (eli huumeiden käytöstä) selvästi pienemmän, ja vähennämme sen haittoja. Käyttöhuoneet tarjoavat tilan, jossa huumeiden käyttö on poissa katukuvasta, käyttäjät saavat hätätilanteessa tukea ja toisaalta heitä voidaan helpommin ohjata avun poluille. Tietenkin käyttöhuoneet vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta ne pysyvät turvallisina itse käyttäjille ja erityisesti henkilökunnalle, joka pitää huolella perehdyttää huoneiden käyttöön ja niihin liittyvien riskien hallintaan.

Aluevaltuusto on Pirhan korkein päättävä elin (pirkanmaalaisten äänestäjien jälkeen), ja heillä on todellisuudessa hyvin paljon valtaa. Tällä hetkellä johtosääntö määrittää eri tavoin sitä miten valtaa siirretään muille, mutta aluevaltuusto voi tarvittaessa aina muuttaa johtosääntöään. Tämän lisäksi on tietenkin huomioitava hyvinvointialueiden verotusoikeus, jota valtiohallinto panttaa itsellään. Ilmeisesti tarkoitus se, että maan hallitus voi halutessaan nuivettaa alueita jolloin niiden todellinen itsenäisyys ei toteudu asukkaiden edun mukaisesti. Tämä on suuri rakenteellinen ongelma, johon tarvitaan valtiohallinnon tasoinen lainsäädäntömuutos. Toisaalta, kun hallituksen tavoitteena on ihmisvihamielinen Suomi, on ymmärrettävää, miksi hyvinvointialueita ei haluta ruokkia.

Tämä vaatisi mielestäni nyky-yhteiskunnassa jonkinlaisia lisätukitoimia. Tukitoimet voisivat muistuttaa lapsien kanssa käytettäviä tukitoimia kuten neuvolaa, päiväkotia, erityisen tuen eri muotoja, vanhemmuuspakkausta ja lapsilisää. Tämänkaltaiset tukitoimet voisivat laskea kynnystä tähän - ja varmistaa ettemme yrittäessämme huolehtia omista vanhemmistamme pala loppuun. Olisi vastuutonta yrittää vain suoraan työntää vastuu omaisille täysin valmistautumatta. Heillä ei ole tukemiseen tarvittavaa koulutusta eikä myöskään aikaa oman elämän ja kiristyvän taloustilanteen ohessa. Taloustilanteen vuoksi heillä ei välttämättä ole myöskään henkilökohtaisia voimavaroja tai varallisuutta, jotta he voisivat varata aikaa vanhemmasta sukulaisestaan huolehtimiseen.

Julkiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat panostuksia tulevaisuuteen. Niiden oikea-aikainen, tarpeeksi varhainen käyttö on pitkällä tähtäimellä paljon halvempaa kuin pitkälle kehittyneiden sairauksien hoitaminen ja moniongelmaisen ihmisen tukeminen. Meidän on kuitenkin kannettava vastuumme kanssaihmisistä, mutta on vain halvempaa tehdä se varhaisessa vaiheessa. Verot ovat kuitenkin maltillisia verrattuna siihen, kuinka hyvä palveluverkosto meillä voisi olla käytössämme täällä Pirkanmaalla. Kun vain saisimme vielä verotusoikeuden Pirhalle, niin voisimme määrittää tarkemmin sitä, minkä arvoinen paveluverkosto tänne halutaan - siis kuinka kattava ja laadukas se olisi - ja sitten määrittää sille kohtuullisen hinnan.

Tuloerot ovat tähän tarkoitukseen hyväksyttäviä. En kuitenkaan itse koe, että jonkun tekemä työ voi olla jopa sata tai tuhat kertaa toisen ihmisen tekemää työtä arvokkaampaa. Lahjakkuus ja ahkeruus ovat mielestäni myös hyvin vaikeasti mitattavia, ja tällaisia sanoja käytetään usein piilottamaan esimerkiksi taustalla oleva taloudellinen tuki, lisäkoulutus tai jonkinlaisia epäreiluja toimintamalleja. Mielestäni työstä pitää saada aina kohtuullinen korvaus, ja kokoaikaisella työllä pitäisi pystyä elämään ihmisarvoista elämää ilman että tarvitsee tehdä esimerkiksi ylitöitä tai todella raskasta työtä enempää kuin jaksaa. Tämän rajan jälkeen voimme keskustella siitä, mitä jää jäljelle.

Tämä on erityisen tärkeää. Juuri nyt yrityslainsäädännössä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin se asettaa tunnolliset yritykset heikompaan kilpailuasemaan niihin yrityksiin nähden, jotka haluavat tuottaa voittonsa veronmaksulla kikkailemalla sekä työntekijöitä ja luontoa riistämällä: joko suoraan tai yhteistyökumppaneidensa kautta. Toisekseen, ammattinharjoittajan pitäisi mielestäni olla juridisesti huomattavasti lähempänä palkansaajaa kuin suuryrityksen johtajaa.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä rankaisee niitä, jotka käyttävät sosiaaliturvaa tunnollisesti: rakentavat elämää, pyrkivät aktivoitumaan ja niitä joiden voimavarat ovat vähissä. Tätä ovat vahvistaneet viimeaikaiset lainsäädäntömuutokset. Selvittely tukiin liittyen perustuu usein epäluottamukseen ja siihen että kansalaisen pitäisi tuntea tukijärjestelmä ja sen lainalaisuudet tarkasti. Mitä enemmän ihminen arjessaan aktivoituu, sitä enemmän sosiaaliturva rankaisee. Tukijärjestelmän kanssa työskentely vaatii huomattavia voimavaroja. Sosiaaliturvan pitäisi perustua luottamukseen ja keveyteen, jotta se saataisiin tarkoituksenomaiseksi työkaluksi, joka laskisi kynnystä takaisin työelämän moniin rooleihin.

Suomessa olevia yrityksiä on tärkeää verottaa. Niiltä pitää myös vaatia vastuullisuutta sekä ympäristön että ihmisten suhteen. Tämän lisäksi on tärkeää, että elämälle ja ihmisille välttämättömät asiat säilyvät yhteisomistuksessa: vesi, sähkö, ruoka, julkinen liikenne, koulut, kulttuuri jne. Suorien omistusten lisäksi valtio, hyvinvointialueet ja kunnat voivat vaatia tukemiltaan tahoilta tiettyjä ennakkoon ilmaistuja edellytyksiä esimerkiksi ympäristöystävällisyyden, saavutettavan hinnoittelun ja ihmisten reilun kohtelun suhteen.

Monikulttuurisuus ja lisääntyvä monimuotoisuus ovat lähtökohtaisesti erinomaisia asioita. Näiden kanssa on kuitenkin yhtäläisesti lisättävä aikaa toisiimme tutustumiseen, sillä esimerkiksi kielimuurit ja kulttuurilliset erilaisuudet monimutkaistavat ja hidastavat kanssakäymistämme. Yhdessäolo opettaa yhteistä kieltä sekä ymmärrystä niistä kulttuuritaustoista mistä me jokainen tulemme. Erilaisuus vaatii myös halua sopeutua, mikä taas vaatii taakseen keskinäisen luottamuksen rakentamista.

Oikeita kristillisiä arvoja ovat pyyteetön lähimmäisenrakkaus, kanssaihmisistä huolehtiminen ja toisten erilaisuuden ymmärtäminen tuomitsematta heitä. Kirkko tekee todella tärkeää toimintaa esimerkiksi köyhyyden kitkemiseksi ja ihmisten surutyön tukemisessa. "Kristilliset arvot" on kuitenkin omittu poliittisessa puheessa häikäilemättömästi vääristellyiksi syrjimisen ja suvaitsemattomuuden perusteluiksi.

Paikallistasolla sukupuolen moninaisuuden huomioiminen alkaa näkyä paikoitellen arjessa monin tavoin. Tutkimustietoa jo ymmärretään ja opetetaan kouluissa vanhanaikaisten jo vääräksi todettujen sukupuolikäsitysten sijasta. Meillä on kuitenkin paljon myös ihmisvihamielisiä asenteita ja uskomuksia, joista pääsemme eroon vain tietoa kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti jakamalla ja kouluttamalla itseämme ja kasvattamalla tulevia sukupolvia suvaitsevasemmiksi ja avarakatseisemmiksi.

Tottelevaisuus rajoittaa lapsen luovuutta, ajattelua ja omien rajojen kuuntelemista: kaikki nämä ovat taitoja, joista nykymaailmassa on huomattavasti enemmän hyötyä. Tottelevaisuuden sijaan olisi tärkeämpää oppia kunnioittamaan kanssaihmisiä. Me olemme kansaa, joka seisoo punaisissa valoissa keskellä yötä täysin tyhjällä kadulla. En usko että tämäntasoinen auktoriteetin kunnioittaminen on hyödyllistä tämän päivän maailmassa enää kenellekään - jos se koskaan olikaan.

Päästöjen vähentäminen on äärimmäisen tärkeää juuri tässä maailmantilanteessa, sillä se osoittaa myös että olemme valmiit tekemään töitä yhteisten, sovittujen ilmastotavoitteiden edistämiseksi. Tämänkaltainen vastuullinen, suoraselkäinen yhteisten sopimusten noudattaminen on Suomelle varmasti hyvää maineenpalautusta nykyisen äärioikeistohallituksen sekoilujen jälkeen. Suomi voisi olla taas esimerkkinä muille.

Me suomalaisina olemme osa maailmanyhteisöä. Suomalaisten etu on nykypäivän alati verkostoituneemmassa maailmassa monimutkaisempi asia kuin miltä se ensinäkemällä näyttää. Meidän etumme mukaisia asioita ovat esimerkiksi maailmassa vallitseva rauha, ilmastoimet, maailman työntekijöiden hyvät työehdot. Kaikki tämä luo parempaa maailmaa, ja parempaa Suomea siinä ohessa.

Nykyaikaisessa elinkeinoelämässä ristiriita ympäristön ja talouskasvun/työpaikkojen välillä on koko ajan epäolennaisempi. On yhä joitain vanhanaikaisia teollisuudenaloja jotka perustuvat luonnon tuhoamiseen mutta nämä ovat koko ajan vähenemään päin valveutuneisuuden lisääntyessä. On aika alkaa rakentamaan suunnitelmia sen varalle, ettei tämänkaltaisia teollisuuden muotoja enää lähitulevaisuudessa olisi. Niiden työntekijöille täytyy löytää uusia samankaltaisia töitä, ja yritysten lopettaminen täytyy tehdä suunnitelmallisesti. Yksikään ihminen ei saa jäädä ilmastonmuutoksen jalkoihin!

Johtajan on pystyttävä johtamaan sääntöjä noudattamalla. Hänet kuitenkin valitaan johtajaksi aina silloiset säännöt huomioiden, ja hänen tehtävänsä on näyttää esimerkkiä, olla arvojohtaja ja kantaa vastuunsa asemastaan. Tämä koskee johtajia sekä vallan huipulla että jokaisella päätöksenteon tasolla. Laki ei nimittäin toimi tarkoituksenmukaisesti, jos johtajat tultuaan valituksi eivät kunnioita sitä ja siihen liittyviä käytäntöjä sekä lain henkeä.

Meille on rikkaus, että Suomi pysyy kokonaisvaltaisesti asutettuna. Tämä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi muuttaa syrjäseudulle. Syrjäseutujen kyläyhteisöt, heidän perusturvallisuutensa ja tavat joilla heidän ratkaisunsa pitää kuitenkin räätälöidä erityisillä tavoilla. Hyvän hyvinvointiverkon rakentaminen myös syrjäseuduille mahdollistaa tulevaisuuden kasvua, jotta kaikkien ei tarvitse ahtautua kaupunkikeskuksen ympärille.

Kaupungistuminen on olemassaoleva kehityssuunta. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Tämä kuitenkin uskoakseni johtuu siitä, että myös työpaikat, palvelut ja liikenneyhteydet keskittyvät niihin. Jos maaseudulta löytyisi kaikki tarvittavat elämän edellytykset sekä reitti helposti myös isommalle paikkakunnalle, en usko, että kaupunkeihin haluttaisiin enää muuttaa. Tietenkin pienet paikkakunnat voisivat sitten lähteä myös puolestaan jollain tapaa valmistautumaan kasvuun, jos sikäläiset paikalliset veto- ja pitovoimat olisivat tarpeeksi suuria vetääkseen ihmisiä sinne ja pitääkseen heidät asukkaina.