Salla Fagerström

Keskittäminen pitää toteuttaa järkevällä tavalla ja alueelliset palvelut huomioiden. Hoitoon pääsy ei saa olla kohtuuttoman matkan päässä, ja päivystyspalveluiden ruuhkautuminen on osattava ennakoida ja ehkäistä.

Mielenterveyspalvelut ovat yksi iso ja merkittävä kipukohta, johon meidän on puututtava voimakkaasti. Ne heijastuvat laajasti koko yhteiskuntaan. Leikkaukset mielenterveyspalveluissa näkyvät heti pahoinvoinnin, väkivaltarikollisuuden, päihteidenkäytön ja itsemurhien kasvuna.

Pelastustoimen budjetti tulee turvata, mutta rahoituspohjaa tulee tarkastella huolellisesti. Sote-palveluiden priorisoiminen on myös tärkeää.

Ennaltaehkäisevät ja matalan kynnyksen sote-palvelut vähentävät sairaaloiden kuormitusta.

Sijoitettujen lasten palvelut saattaa olla järkevämpää toteuttaa julkisella puolella, kun tarkastelee yksityiseen lastensuojeluun meneviä kustannuksia. Kaikkein tärkeintä olisi turvata resurssit ennaltaehkäisevään perheneuvola-, lastensuojelu- ja päihdetoimintaan, jolloin monta ongelmaa voitaisiin estää, eikä lasta tarvitsisi välttämättä sijoittaa lainkaan.

Yhteisöllinen asuminen voi olla monille erittäin hyvä ja yksinäisyyttä vähentävä ratkaisu. Se ei kuitenkaan voi poissulkea tai korvata ympärivuorokautista hoivaa. Jokaiselle on taattava ne palvelut, joita hän tarvitsee ihmisarvoiseen elämään ja laadukkaaseen arkeen.

On tärkeää tehdä hoitoalasta jälleen vetovoimainen kotimaisille, koulutetuille hoitajille. Kielitaito on potilasturvallisuuskysymys. Työperäisessä maahanmuutossakaan ei voi tinkiä työn tekemisen ehdoista ja teettää esimerkiksi vaativaa hoivatyötä pienellä palkalla.

Hyvinvointialueet hakevat vasta muotoaan ja toimintatapojaan. Muutokselle kannattaa antaa aikaa.

Hyvinvointialueisiin kohdistuu suuri paine. Loppupeleissä siitä kärsivät tavalliset kansalaiset, joiden pitäisi päästä hoitoon ja palveluiden piiriin. Kuten sanotaan: ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Asia ei ole nyt ajankohtainen, mutta hyvinvointialueiden verotusoikeuden tulisi toteutuessaan näkyä positiivisella tavalla myös hyvinvointialueen palveluissa ja asiakasmaksuissa.

Matka kahden taajaman välillä on pitkä, joten näkisin hyvänä ratkaisuna kaksi terveysasemaa, mutta niissä tarjottavien palveluiden tulee olla tarkoituksenmukaisia ja vastata asukaspohjan tarpeisiin.

Lisäresurssiksi kannattaisi harkita kiertävää koulupsykologia ja matalan kynnyksen toimintaterapiaa.

Jos palveluita keskitetään, voi maksuja korottaa maltillisesti.

Aika moni vaiva voidaan hoitaa chatissa ja videovastaanotolla. Se on kustannustehokasta ja säästää niin potilaan kuin lääkärinkin aikaa.

Omaishoito on täysipäiväistä työtä, josta on maksettava asianmukainen korvaus. Omaishoito säästää myös yhteiskunnan resursseja.

Verotuksen porsaanreikien kautta valtio menettää jopa satojen miljoonien verotulot. Nämä porsaanreiät on tunnistettava ja tilkittävä. Tavallisen veronmaksajan verotaakan lisääminen on viimesijainen keino. Palveluiden tuottamisessa tulee myös noudattaa kustannustehokkuutta ja karsia turhaa byrokratiaa.

Sellaiset yhteiskunnat, joissa tuloerot ovat kohtuullisia, ovat vakaimpia. Hyvinvointivaltion ytimessä on vaurauden jakautuminen eri ihmisryhmien yhteiseksi hyväksi. Pienet tuloerot ovat vakauttavat yhteiskuntaa ja pitävät myös veropohjan laajana. Näin voimme tuottaa laadukkaita julkisia palveluita. Raha tai oikeastaan sen puute on suuri eriarvoisuuden tuottaja.

Kilpailuun perustuvilla markkinoilla on tärkeää, että valtio estää kartellien tai monopolien syntymisen. Esimerkiksi sähkön hintaan tulee voida puuttua, jos se uhkaa kansalaisten toimeentuloa.

Orpon hallituksen toimet ovat heikentäneet sosiaaliturvaa merkittävästi. Sosiaaliturva on kuitenkin olennainen osa hyvinvointivaltiota ja ihmisillä on oltava mahdollisuus hakeutua sen piiriin.

Meidän on tärkeää huolehtia, että esimerkiksi vesihuollon kaltainen kriittinen infra pysyy valtion ja kuntien käsissä. Sähköverkkoyhtiöiden myynnistä ei seurannut hyvää, ja siitä on otettava opiksi.

Monimuotoinen yhteiskunta on voimavara, jota meillä ei ole varaa menettää.

Poliittisen päätöksenteon tulee perustua vapauden, solidaarisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteille.

Ihmisellä on oikeus määritellä itse itsensä, ja yhteiskunnan tulee kunnioittaa sitä.

Kepin sijaan kannattaa hyödyntää porkkanaa, sillä ihminen oppii mielellään palkkioiden, ei pakon kautta. Kurinpidon sijaan tulisi tukea lasten tunnetaitojen kehitystä.

Ilmastonmuutos on yhteinen asia, johon kaikkien valtioiden täytyy sitoutua.

Ilman muuta valtion tulee ajaa oman maan ja sen asukkaiden etua. On kuitenkin muistettava, että elämme maailmassa, jossa valtiot ovat eri tavoin riippuvaisia toisistaan, ja kestävä yhteistyö vaatii myös neuvottelutaitoja.

Jos unohdamme ympäristön, ei meillä pian ole mitään kestävää, mille rakentaa talouskasvua. Talous ja ympäristö eivät sulje toisiaan pois, vaan kasvun voi toteuttaa ympäristön ehdoilla.

Maa kaipaa johtajuutta, mutta sen on oltava oikeanlaista, eettisesti ja moraalisesti kestävää.

Suomea on kehitettävä kokonaisuutena. Eri alueilla on omat vahvuutensa ja kulttuuriset piirteensä. Kaupungistuminen on trendi, joka ennen pitkää kääntyy laskusuuntaan, mutta se edellyttää rakenteita, jotka tukevat maaseudun elinvoimaa.

Kaupungistuminen sinänsä kuuluu meidän aikaamme. Maakuntien kasvukeskusten ja pienempien kylien ja kuntien suhdetta kannattaa kehittää, jotta positiiviset vaikutukset ulottuisivat laajemmalle maakuntiin.