Jyri-Petteri Paloposki

Keskittäminen ei ole mikään itsetarkoitus ja optimitapauksessa kaikki palvelut voitaisiin järjestää mahdollisimman lähellä. Alueuudistuksen tarkoitus on kuitenkin tehostaa terveydenhuollon toimintaa, ja siihen pääsemiseksi sote-palveluverkostoa kannattaa kehittää siten, että etenkin harvemmin tarvittavat erikoissairaanhoidon palvelut keskitetään pienempään määrään toimipisteitä ja peruspalveluita saa läheltä.

Koko terveydenhuolto on aliresursoitu, mutta mielenterveyspalveluissa ja etenkin nuorten mielenterveyspalveluissa on erityisen vakava tilanne ja ne ovat kriittisen tärkeitä hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudelle – tulevien polvien mielenterveydestä on pidettävä huolta jotta hyvinvointivaltiomme voi selvitä. Resurssia ei saada mistään lisää, joten resurssin lisääminen on jostain pois, mutta valinnat on tehtävä kestävästi ja sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutukset huomioiden.

Pelastustoimeen on keskeistä varata riittävät resurssit ja sen järjestämisestä on huolehdittava. Kun pelastuspalvelut kuitenkin kuuluvat hyvinvointialueelle, ei voida ajatella että niidenkään budjetti on koskematon kunhan palvelutaso säilyy.

Ennaltaehkäisyyn tulee panostaa, koska siihen panostamalla saamme vähennettyä kalliimpaa erityisterveydenhuollon tarvetta. Sairaaloissakaan ei resurssit ole kunnossa, joten tällainen kategorinen siirto sairaaloista perusterveydenhuoltoon ei mielestäni tule kysymykseen, vaan asia on päätettävä vaikutusarvioinnin perusteella.

Lastensuojelun palvelut eivät mielestäni sovi yksityisesti järjestettäväksi vaan niiden kärkenä on aina oltava lasten etu, kun yrityksellä varsinaisena tavoitteena on aina voiton tuottaminen omistajilleen. Tapauskohtaisesti palvelut kannattaa kuitenkin järjestää tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ja se voi joskus olla myös yritys tai kolmannen sektorin toimija.

Kaikilla vanhuksilla on oikeus tarvitsemaansa tukeen. Sekä vanhuksen itsensä että taloudelliseltakin kannalta on kuitenkin tärkeää pystyä tukemaan tehokkaasti myös kotona asumista, koska se on sekä halvempaa että usein myös vanhuksen oma tahto.

Asia ei varsinaisesti kuulu aluehallinnon päätösvaltaan. Kaikki keinot on käytettävä resurssipulan paikkaamiseksi, mutta ensisijaisen keinon tulee olla johtamisen ja työolojen korjaaminen, riittävä palkkaus ja muut Suomessa jo olevien asiantuntijoiden pitämiseen ja rekrytoimiseen liittyvät keinot. Työperäinen maahanmuutto on kuitenkin nyt ja jatkossa tarpeen myös sote-alalla ja sitä tulee myös ehdottomasti helpottaa..

Nykyinen hyvinvointialuejako ei ole toiminnallisesti järkevä vaan huono kompromissi. Uudistus oli tärkeää saada maaliin, mutta aluejakoa tulee voida muuttaa siten että hyvinvointialueilla on edellytykset toimia. Toisaalta en näe että näitä muutoksia kannattaa välttämättä lähteä väkisin tekemään nyt, kun hyvinvointialueet ovat juuri saaneet tehtävistään kiinni ja päässeet kehittämään toimintaansa, vaan antaisin vielä työrauhan.

En oikein näe miten tämä käytännössä tehtäisiin. Hyvinvointialueiden vastuulla olevat palvelut ovat kaikki tarpeellisia ja valtaosa välttämättömiä, joten niistä ei voida karsia. Resurssiongelmia on taklattava muilla keinoin. Erityisen tärkeää on, että hyvinvointialueet saavat verotusoikeuden – ilman sitä hyvinvointialueiden vaikutusmahdollisuus omaan talouteensa jää pelkästään lyhytnäköisten leikkausten varaan kokonaisvastuun sijaan.

Asia ei kuulu suoranaisesti aluehallinnon päätettäväksi. Alueiden verotusoikeus on keskeinen tapa antaa alueille tarvittavat työkalut palveluiden järjestämiseen ja toisaalta saada alueet tulosvastuullisiksi. Valtion rahaa käytettäessä alueella ei ole samanlaista insentiiviä tehostaa resurssien käyttöä ja esimerkiksi panostaa ennaltaehkäisyyn.

Lähtökohtana on aina, että kuntalaisten rahoja käytetään viisaasti ja palvelut järjestetään tehokkaasti. Keskeisten hyvinvointiin liittyvien palveluiden laadusta tai tarjonnasta ei kuitenkaan voida leikata, vaan jos vastakkain on palveluista leikkaaminen tai veroprosentin korottaminen niin veroprosenttia voidaan tarvittaessa korottaa.

Riippuu ”suurten tuloerojen” määritelmästä. Osaamisesta, ahkeruudesta ja vastuunkannosta pitää ehdottomasti palkita, myös taloudellisesti. Tuloerot eivät kuitenkaan saa kasvaa liian suuriksi, koska ne aiheuttavat epätasa-arvoa ja vaarantavat hyvinvointivaltiomme. Nykyisellä kasvuvauhdilla olemme menossa huonoon suuntaan.

Valtion tulisi ennemmin puuttua nykyistä vähemmän markkinoiden toimintaan. Vihreä siirtymä etenee kovaa vauhtia, mutta nykyinen tukipolitiikka jarruttaa sitä minkä ehtii tukemalla saastuttavia suuryrityksiä eikä vihreän siirtymän pienyrityksiä, joiden tukemisella saataisiin paljon suurempi vaikutus samalla rahalla.

Pienituloisilta on leikattu todella paljon eikä elämä sosiaaliturvan varassa ole todellakaan helppoa, ei taloudellisen tilanteen eikä tukibyrokratian kannalta.

Kuntien nykyinen omistus keskittyy yrityksiin, jotka ovat kunnan kannalta keskeisiä ja joiden osalta ennemmin pitäisi puhua siitä onko niiden syytä olla lainkaan yrityksiä vai olisiko niiden toiminta järkevämpää järjestää osana kunnan toimintaa – kiinteä infrastruktuuri luonnollisena monopolina on yksityistämiseen täysin sopimaton toimiala. Valtiollakin pääosa omistuksista on nykyisin strategisia kun omistuksia on myyty milloin mistäkin syystä, mutta valtiolta jotain luopumisen arvoisia omistuksia saattaa vielä löytyä.

Tarvitsemme jatkossa entistä enemmän kansainvälistä työvoimaa erityisesti korkean osaamisen tehtäviin, ja monikulttuurisuus helpottaa tänne tulemista ja kotiutumista. Monikulttuurisuus ei saa kuitenkaan rajautua tietyille alueille, kuten esimerkiksi Turussa osittain on, vaan alueiden eriytymistä pitäisi vähentää ja saada eri väestöryhmiä jakautumaan tasaisemmin eri asuinalueille.

Kristillisissä arvoissa on arvoina paljon hyvää: Rehellisyys, vastuullisuus, hyväntahtoisuus ja kunnioitus kaikkia kohtaan ovat erinomaisia perusarvoja niin poliittiselle päätöksenteolle kuin kaikelle muullekin ihmisten väliselle kanssakäynnille. Usein tällä kuitenkin tarkoitetaan ennemmin konservatiivista arvomaailmaa, josta aika on ajanut ohi: Perheet ovat yhä moninaisempia, monet asuvat myös yksin ja jokainen saa ja jokaisen tulee saada toteuttaa omaa elämänkatsomustaan vapaasti. Meidän kaikkien vastuulla on tarjota jokaiselle henkilökohtaisista ominaisuuksista ja elämänkatsomuksesta riippumatta eväät ja mahdollisuudet hyvään elämään.

Muun- ja transsukupuolisten yhdenvertaisuudessa on edelleen Suomessa paljon tekemistä. Sukupuolten moninaisuus tulisi huomioida niin virallisissa yhteyksissä esimerkiksi sukupuolimerkinnän (tai siitä luopumisen) muodossa kuin yhdenvertaisuutta vahvistavina käytäntöinä.

No ei todellakaan. Tärkeintä on, että jokainen lapsi tulee arvostetuksi omana itsenään, oppii käsittelemään tunteitaan ja arvostamaan muita. Auktoriteettiin perustuva kasvatus tekee pelkästään hallaa lapsen kasvulle tasapainoiseksi ihmiseksi.

Meillä on vain yksi Suomi ja yksi Maa. Suomen on vaikutettava esimerkkiä näyttämällä myös muihin maihin. Päästöjen vähentäminen vaikuttaa olennaisesti myös paikallisesti suomalaisten terveyteen ja siksikin meidän on huolehdittava itse omista päästöistämme.

Näemme parhaillaan Yhdysvaltojen toiminnassa mihin lyhytnäköinen oman edun tavoittelu johtaa: Yhteistyön murenemiseen, jokaisen valtion entistä heikompaan menestymiseen ja päättymättömään kilpavarusteluun ja koston kierteeseen. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia Suomesta ja suomalaisista, mutta tätä tehtävää ei voi toteuttaa huolehtimatta myös siitä maailmasta, jossa elämme. Suomi, kuten mikään muukaan maailman maa, ei pärjää yksin.

Ympäristö- ja luontoarvoista ei missään tapauksessa voida joustaa lyhytnäköisen taloudellisen edun saamiseksi. Meillä on päällä niin ilmasto- kuin luontokriisikin, ja niihin vastaamisessa meidän on tehtävä kaikkemme.

Valta kuuluu asukkaille, ei valtuutetuille, ja asukkaiden vaikutusmahdollisuus on turvattava. Muutenkin yhteisiä asioita hoidetaan yhteistyöllä, ei sanelemalla. Määrätietoisuudellakin on kuitenkin paikkansa kun päätös on tehty ja on aika sitoutua tehdyn päätöksen toteuttamiseen.

Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. Koko Suomen pitäminen asuttuna ei mielestäni ole kuitenkaan itseisarvo, vaan jos alueille ei löydy halukkaita asukkaita niillä palveluilla mitä sinne voidaan järjestää, niin alue voi jäädä asumattomaksi.

Kaupungistuminen ei ole riippuvainen kenenkään mielipiteistä vaan tosiasia. Kaupungeissa palvelut voidaan järjestää tehokkaasti, mutta kaikkien elämäntyyliin kaupungissa asuminen ei sovi.