Mikko Arminen

Parempi minkä kannalta? Keskittämällä saavutetaan säästöjä, joita ollaan pakotettuja tekemään. Toisaalta saatavuuden kannalta on aina parempi, mitä lähempänä palvelu tuotetaan. Palvelut eivät myöskään ole tässä suhteessa yhdenvertaisia. Toisten palveluiden keskittäminen on huomattavasti vahingollisempaa kuin toisten.

Mielenterveyspalveluihin tulee laittaa rahaa sen verran, että hyväksyttävät laatukriteerit täyttävät palvelut kyetään tuottamaan. Tämä on välttämätöntä. Haaste asiassa tietysti on se, ettei sitä löysää rahaa hyvinvointialueella juuri missään ole.

Pelastustoimi on kriittisen tärkeä aivan kuten sote-palvelutkin. Niiden kaikkien tulee olla riittävällä tasolla.

Perusterveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin tehtävät painotukset on niitä ainoita keinoja, jolla pitkällä aikavälillä pystytään hyvinvointialueiden taloutta vahvistamaan.

Jos kaikki laatukriteerit täyttävien palveluiden hankkiminen on kustannustehokkainta isoilta yritykseltä, voidaan niitä käyttää. Pääpainon tulisi kuitenkin olla itse tuotetuissa palveluissa.

Kustannussäästöjen aikaansaamiseksi pyritään panostamaan kotona annettavaan hoitoon ja kriteerejä palveluasumiseen pääsemiseen kiristetään. Tämä johtaa myös tilanteisiin, joissa ei ole enää inhimillistä pitää henkilöä kotona. Lisäksi pitää huolehtia riittävästä hoitajien määrästä palveluasumisessa. Muutoin tilanne ei palveluasumisessa muutu sen paremmaksi.

Tarvittavan hoitohenkilökunnan löytämiseksi on houkuttelua tehtävä mistä vain.

Keskustelu alueiden vähentämisestä nyt on vain tarpeetonta huomion kääntämistä pois nykyisten hyvinvointialueiden tilanteesta. Kunhan nykyiset hyvinvointialueet on saatu normaaliin toimintaan, on aika arvioida muutostarpeita.

Hyvinvointialueilla ei ole mitään turhia tehtäviä. Kaikki ne tarvivat rahoituksen aina olivat ne sitten hyvinvointialueen tai jonkin muun elimen hoidettavana.

Hyvinvointialueilla on nyt vaikeita rahoitusongelmia, kun rahoituksesta päättävät tahot, joiden tavoitteena on julkisten palvelujen supistaminen. Hyvinvointialueiden itsenäisyyden on vaikea toteutua ilman veronkeräysoikeutta.

Äärimmäisen tiukassa taloudellisessa tilanteessa on molempien terveysasemien säilyttäminen vaikea perustella.

Koululaisten tarvitsemien tukitoimien tulee olla aina riittävällä tasolla.

Todennäköistä on, että palvelujen keskittämisestä huolimatta joudutaan myös asiakasmaksuja korottamaan.

Osassa tapauksissa digivastaanotto toimii kyllä ihan hyvin, mutta tarvittavia tutkimuksia ei saa jäädä tekemättä digivastaanoton hyödyntämisen takia eikä diagnoosien laatu saisi heikentyä.

Omaishoitaja on hyvinvointialueelle todella edullinen "työntekijä". Omaishoitajien tekemää työtä pitää tukea ja arvostaa enemmän.

Jos mahdollisten sopeuttamistoimien selvityksen jälkeen nähdään, että laadukkaat julkiset palvelut ja riittävät sosiaalietuudet eivät toteudu, ovat veronkorotukset kyseeseen tuleva vaihtoehto. Harkitsemattomat leikkaukset julkisiin palveluihin ja sosiaalietuuksiin ovat usein vakavalla tavalla eriarvoistavia ja voivat aiheuttaa ennakoimattomia välillisiä kustannuksia.

Jokaisella on oltava mahdollisuus tavoitella taloudellista menestystä. Samaan aikaan on kuitenkin turvattava myös heikommassa asemassa olevien riittävä toimeentulo. Toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa nämä ovat tasapainotettavissa.

Voi löytyä yksityiskohtaisempia epäkohtia, jotka vaativat huomiota, mutta yleisesti nykyistä voimakkaampaa kontrollia ei tarvita.

Sosiaaliturva ei mahdollista sellaista elintasoa, että kukaan siihen pyrkisi, jos tarjolla on myös saavutettaviksi koettuja vaihtoehtoja.

Sekä valtiolle että kunnalle on tärkeää olla mukana huoltovarmuuden kannalta olennaisessa liiketoiminnassa.

Yleisesti ihmisten moninaisuus on positiivinen asia. Kulttuurierojen piikkiin laitetaan paljon sellaisia negatiivisia lieveilmiöitä, joilla ei lopulta ole itse asian kanssa mitään tekemistä.

Kristillisissä arvoissa on se määritelmällinen ongelma, että ne tarkoittavat eri ihmisille kovin erilaisia asioita. Silloin, kun keskeistä on lähimmäisenrakkaus, on sen varaan rakennettavissa myös poliittinen päätöksenteko.

Kyseessä on aihealue josta käytävä julkinen keskustelu on yleensä täysin asiatonta ja lapsellisen kärjistävää. Tulee yleisesti pyrkiä siihen, että sukupuoli-identiteetti aiheuttaa mahdollisimman vähän vaikeiksi koettuja tilanteita.

On tärkeää, että lapsi oppii käyttäytymään riittävän hyvin ja ottamaan muut huomioon. Ei lapsista kuitenkaan mitään jalkaväkiosastoa olla kouluttamassa.

Ennen kaikkea Suomen on pyrittävä edistämään kansainvälisiä sopimuksia, joihin sitoudutaan. Yksittäisten maiden laiminlyönnit ei ole peruste toimia itse samoin. Tehtävät panostukset toisaalta myös luovat kilpailuetua.

On naiivia ajatella, että päätöstilanteissa useinkaan olisi yksiselitteisesti määriteltävissä yleinen Suomen tai kaikkien suomalaisten etu. Usein räikeästikin vastakkaisissa kannoissa kaikki osapuolet ajattelevat olevansa ajamassa Suomen ja suomalaisten etua.

Puhtaasti ympäristön etua ajatellen, joutuisimme jättämään lähes kaikki hankkeet tekemättä ja kuolemaan vielä itsekin pois... Ympäristön etu ja muut tekijät joudutaan aina punnitsemaan tapauskohtaisesti. Ympäristön etu tulee toki aina huomioida ja haitat minimoida. Joskus ympäristölle aiheutuva vahinko on kuitenkin yksinkertaisesti liian suuri.

Suomi ei pienenä maana ole asemassa, jossa tällaisella käytöksellä voisi saavuttaa pitkäaikaista etua, vaikka sen muutoin sopivaksi näkisikin. Suomen vahvuudet ovat aivan toisenlaisissa toimintatavoissa.

Väestö liikkuu ja maailma muuttuu. Tätä tosiasiaa vastaan taisteleminen käy äkkiä ylivoimaiseksi.

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.