Harshwardhan Saini

Vaikka keskittäminen voi tehostaa resurssien käyttöä ja erikoissairaanhoitoa, se ei automaattisesti paranna hoidon saavutettavuutta kaikille. Esimerkiksi Hankosta Espooseen matkustaminen erikoishoitoon on suuri haaste, erityisesti iäkkäille, pitkäaikaissairaille ja vähävaraisille potilaille. Täysi keskittäminen voi lisätä terveyseroja ja aiheuttaa hoidon viivästymistä. Ratkaisu ei ole joko–tai, vaan hybridimalli, jossa lähiterveysasemat tarjoavat perus- ja kiireellistä hoitoa, ja erikoissairaanhoito keskittyy suurempiin yksiköihin. Tätä on täydennettävä panostamalla potilaskuljetuksiin, etävastaanottoihin ja liikkuviin palveluihin, jotta jokainen saa tarvitsemansa hoidon asuinpaikastaan riippumatta.

Mielenterveysongelmat ovat yksi Suomen suurimmista kansanterveydellisistä ja taloudellisista haasteista, ja niiden laiminlyönti maksaa enemmän pitkällä aikavälillä. OECD:n arvion mukaan mielenterveysongelmat maksavat Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa, pääasiassa sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyden ja alentuneen tuottavuuden vuoksi. Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja matalan kynnyksen palvelut vähentävät kalliiden erikoissairaanhoidon palveluiden tarvetta. Hoitoon pääsyn helpottaminen ei ole vain inhimillisesti oikein, vaan myös taloudellisesti järkevää. Mielenterveys ei ole erillinen menoerä, vaan sijoitus työkykyyn, koulutukseen ja yhteiskunnan hyvinvointiin.

Pelastustoimen toimintavalmiuden turvaaminen on ehdottoman tärkeää, mutta vastakkainasettelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa on keinotekoista. Ongelma ei ole se, että sosiaali ja terveyspalvelut kuluttavat liikaa rahaa, vaan että hallitus on leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta ja pakottaa ne jakamaan riittämättömiä resursseja. Pelastustoimen aliresursointi ei johdu sote-menojen paisumisesta, vaan hallinnollisista ongelmista, valtiorahoituksen puutteesta ja henkilöstöpulasta. Oikea ratkaisu ei ole leikata sote-palveluita, vaan taistella hallituksen tekemää alibudjetointia vastaan ja vaatia hyvinvointialueille riittävä rahoitus. Resurssipulaa ei ratkaista heikentämällä yhtä kriittistä palvelua toisen kustannuksella, vaan kohdentamalla rahoitusta oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti.

Tämä kysymys asettaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastakkain, vaikka molemmat ovat jo aliresursoituja. Suomen terveydenhuollon rahoitus on koko Pohjoismaiden matalimpia (THL, 2023), joten ongelma ei ole liiallinen rahoitus sairaaloille, vaan koko järjestelmän krooninen alibudjetointi ja tehottomuus. On totta, että vahvempi perusterveydenhuolto vähentää erikoissairaanhoidon kuormitusta, mutta se ei tarkoita, että sairaaloista pitäisi leikata. Sen sijaan tarvitaan lisäinvestointeja molempiin. OECD:n mukaan tehokas terveydenhuolto syntyy, kun perus- ja erikoissairaanhoito tukevat toisiaan, ei toisen kustannuksella (OECD, 2022). Ratkaisu on lisärahoitus, parempi hallinto ja työntekijöiden työolojen parantaminen, ei resurssien siirtely palveluiden välillä.

Lastensuojelun sijaishuollon palvelut ovat Suomessa merkittävässä määrin yksityisten toimijoiden tuottamia, mikä herättää huolta palveluiden laadusta ja lasten hyvinvoinnista. Tutkimukset osoittavat, että yksityistäminen on johtanut henkilöstöresurssien karsimiseen ja toimintakulttuurin muutoksiin, jotka voivat heikentää lasten saaman hoidon laatua (Sosnet.fi). Lisäksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hyvinvoinnissa ja terveydessä on havaittu vakavia puutteita, mikä viittaa tarpeeseen parantaa sijaishuollon laatua (Helsinki.fi). Palveluiden siirtäminen takaisin julkisen sektorin hoidettavaksi voisi parantaa valvontaa, laatua ja yhdenvertaisuutta, mikä on lasten edun mukaista.

Kotihoidon suosiminen kustannusten säästämiseksi on vaarallinen suunta. Monilla ikäihmisillä on vakavia hoitotarpeita, joita kotihoito ei kykene kattamaan. Suomessa on jo vanhustenhoidon kriisi – palvelut ovat aliresursoituja ja henkilöstöpula vakava. Ympärivuorokautisen hoidon leikkaaminen vain pahentaisi tilannetta, lisäten päivystyskäyntejä ja kärsimystä. Sen sijaan on turvattava riittävä rahoitus, lisättävä hoitohenkilöstöä ja kehitettävä sekä kotihoitoa että ympärivuorokautista hoitoa yksilöllisten tarpeiden mukaan, ei säästösyistä.

Suomessa on vakava hoitajapula; tällä hetkellä maassa on yli 16 600 hoitajan vaje, mikä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Tämä kriisi uhkaa terveydenhuollon palveluiden laatua ja saatavuutta. Ulkomaisten hoitajien rekrytoinnin helpottaminen on olennaista tämän aukon täyttämiseksi. On kuitenkin varmistettava eettiset rekrytointikäytännöt ja kattavat tukijärjestelmät kansainvälisten hoitajien oikeudenmukaisen kohtelun ja integroitumisen takaamiseksi. Tämä sisältää läpinäkyvät rekrytointiprosessit, pätevyyksien tunnustamisen, kielikoulutuksen ja osallistavien työympäristöjen edistämisen. Näiden toimenpiteiden avulla voimme tehokkaasti ratkaista hoitajapulan samalla kun kunnioitamme ulkomaisten terveydenhuollon ammattilaisten oikeuksia ja hyvinvointia.​

Hyvinvointialueiden yhdistäminen keskittäisi palveluita ja heikentäisi niiden saatavuutta etenkin maaseudulla. Vuoden 2023 sote-uudistus pyrki takaamaan palvelujen tasavertaisuuden—yhdistäminen vaarantaisi tämän. Suuret alueet kärsivät usein byrokratiasta ja etääntyvät paikallisista tarpeista. Leikkausten sijaan on vahvistettava alueiden yhteistyötä, rahoitusta sekä digitaalisia ja paikallisia hoitoratkaisuja, jotta jokaiselle turvataan laadukas hoito ilman palvelujen heikentämistä.

Palvelujen karsiminen ei ratkaise rahoitusongelmia—se vain heikentää kansanterveyttä ja yhteiskunnan vakautta. Hyvinvointialueet kamppailevat jo resurssipulan kanssa, ja tehtävien vähentäminen iskisi eniten haavoittuvimpiin ryhmiin. Leikkausten sijaan on turvattava riittävä rahoitus, tehostettava hallintoa ja panostettava ennaltaehkäisevään hoitoon, joka säästää pitkällä aikavälillä. Tutkimusten mukaan jokainen ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro voi säästää jopa neljä euroa tulevissa kustannuksissa. Hyvinvointivaltio vaatii investointeja, ei purkamista.

Ilman verotusoikeutta hyvinvointialueet pysyvät valtion rahoituksesta riippuvaisina, mikä rajoittaa niiden kykyä tarjota vakaita terveys- ja sosiaalipalveluja. Verotus turvaisi rahoituksen alueiden tarpeiden mukaisesti, lisäten vastuullisuutta ja tehokkuutta. Tutkimukset osoittavat, että hajautettu rahoitusmalli parantaa palveluiden laatua ja vähentää byrokratiaa. Sen sijaan, että alueet olisivat riippuvaisia vaihtelevista valtion avustuksista, niiden on saatava taloudellinen itsenäisyys turvatakseen kestävät ja hyvin resursoidut palvelut.

Terveyskeskusmaksujen poistaminen Länsi-Uudellamaalla parantaisi terveydenhuollon saavutettavuutta, erityisesti pienituloisten osalta. Tutkimukset osoittavat, että tällaiset maksut voivat estää ihmisiä hakeutumasta tarvittavaan hoitoon, mikä johtaa vakavampiin terveysongelmiin ja korkeampiin pitkän aikavälin kustannuksiin. Esimerkiksi Helsinki luopui näistä maksuista vuonna 2013 kohtaamatta taloudellisia vaikeuksia tai terveyskeskusten ruuhkautumista. Maksujen poistaminen voi vähentää terveyseroja ja edistää ennaltaehkäisevää hoitoa, mikä hyödyttää sekä yksilöitä että terveydenhuoltojärjestelmää.

Huumeiden käyttöhuoneiden käyttöönotto on järkevä keino vähentää huumeisiin liittyviä haittoja. Eurooppalaisista maista saatu näyttö osoittaa, että käyttöhuoneet tavoittavat syrjäytyneitä henkilöitä, jotka käyttävät huumeita julkisilla paikoilla, edistävät turvallisempia pistotapoja ja vähentävät veriteitse tarttuvien tautien leviämistä sekä yliannostuskuolemia. Lisäksi käyttöhuoneet voivat parantaa yhteisön hyvinvointia vähentämällä julkista huumeiden käyttöä ja siihen liittyvää jätettä. Suomessa käyttöhuoneiden perustaminen edellyttäisi lainsäädännön muutoksia, jotta laittomien aineiden hallussapito ja käyttö näissä tiloissa olisi sallittua.

Varojen siirtäminen perusterveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista HUSille on lyhytnäköinen ratkaisu, joka heikentää terveydenhuoltojärjestelmämme perustaa. Perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat olennaisia varhaisen puuttumisen, ennaltaehkäisevän hoidon ja terveyden sosiaalisten määräävien tekijöiden huomioimisen kannalta. Näiden alueiden laiminlyönti voi johtaa kroonisten sairauksien lisääntymiseen ja korkeampiin pitkän aikavälin kustannuksiin, mikä lopulta kuormittaa entisestään erikoistuneita palveluita kuten HUSia. Sen sijaan, että uudelleen kohdentaisimme varoja, meidän tulisi puolustaa riittävää rahoitusta kaikilla terveydenhuollon tasoilla varmistaaksemme tasapainoisen ja tehokkaan järjestelmän, joka vastaa väestön moninaisiin tarpeisiin.

Oman hammashoidon kapasiteetin kehittäminen Länsi-Uudellamaalla on strateginen siirto kohti omavaraisuutta ja parempaa palveluntuotantoa. Vaikka palvelusetelit tarjoavat joustavuutta, ne voivat johtaa pirstaleiseen hoitoon ja vaihtelevaan laatuun. Investoimalla omaan infrastruktuuriin ja henkilöstöön alue varmistaa standardoidut, korkealaatuiset hammashoitopalvelut, jotka ovat paremmin integroitavissa muihin terveydenhuollon sektoreihin. Tämä lähestymistapa parantaa hoidon jatkuvuutta, optimoi resurssien käyttöä ja vahvistaa julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kestävyyttä. Siksi palveluseteleihin perustuvan ulkoisten palveluntarjoajien käytön vähentäminen oman kapasiteetin rakentamisen hyväksi on harkittu ja eteenpäin katsova strategia.

Maksuttomien kuukautistuotteiden tarjoaminen alle 25-vuotiaille edistää tasa-arvoa ja tukee nuorten hyvinvointia. Kuukautisköyhyys voi estää koulunkäyntiä ja sosiaalista osallistumista. Esimerkiksi Kajaani tarjoaa maksuttomia kuukautistuotteita alle 18-vuotiaille opiskelijoille, mikä osoittaa sitoutumista eriarvoisuuden vähentämiseen. Tämän aloitteen laajentaminen alle 25-vuotiaisiin vähentäisi edelleen taloudellisia rasitteita ja varmistaisi, että kaikki nuoret voivat huolehtia kuukautisterveydestään arvokkaasti.

Julkisten palveluiden ja sosiaalietuuksien leikkaaminen kasvattaa eriarvoisuutta, heikentää hyvinvointia ja voi pitkällä aikavälillä lisätä yhteiskunnallisia kustannuksia. Hyvinvointivaltion perusidea on, että jokainen osallistuu yhteisiin kustannuksiin maksukyvyn mukaan ja saa vastineeksi laadukkaita palveluita. Kohtuullinen veronkorotus on vastuullisempi vaihtoehto kuin säästötoimet, jotka osuvat eniten pienituloisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin. Talous on tasapainotettava kestävillä keinoilla, ei purkamalla hyvinvointivaltion perusrakenteita.

Tulonjaon tulee olla oikeudenmukaista, eikä suuria tuloeroja voida perustella pelkästään lahjakkuudella tai ahkeruudella. Yhteiskunnassa vauraus ei jakaudu pelkästään työn määrän tai kyvykkyyden mukaan, vaan myös lähtökohtien, verkostojen ja perityn varallisuuden perusteella. Kohtuulliset tuloerot voivat kannustaa, mutta liian suuret erot lisäävät eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Hyvinvointivaltion tarkoitus on varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus menestyä, ei ainoastaan niillä, joilla on jo valmiiksi parhaat edellytykset.

Vapaat markkinat eivät automaattisesti johda oikeudenmukaiseen talouteen, vaan ilman sääntelyä varallisuus ja valta keskittyvät harvoille, ja työehdot sekä kuluttajansuoja voivat heikentyä. Talousjärjestelmän on palveltava koko yhteiskuntaa, ei vain niitä, joilla on eniten resursseja. Valtion rooli on turvata reilut työehdot, ehkäistä suuria tuloeroja ja estää suuryritysten ylivaltaa. Toimiva sääntely ja progressiivinen verotus takaavat sen, että hyvinvointi jakaantuu tasaisemmin ja että talouden kasvu hyödyttää kaikkia, ei vain harvoja.

Sosiaaliturvan varassa eläminen ei ole helppoa, vaan usein monimutkaista, nöyryyttävää ja stressaavaa. Vaikka aina on pieni joukko, joka saattaa väärinkäyttää järjestelmää, suurin osa tuensaajista on vaikeassa tilanteessa ja tarvitsee apua selviytyäkseen. Hakuprosessi on byrokraattinen ja raskas – monille ei ole selvää, mihin tukiin he ovat oikeutettuja, ja Kelaan on vaikea saada yhteyttä. Tukien saaminen vaatii täydellistä taloudellista avoimuutta, ja niiden varassa eläminen tarkoittaa tiukkaa valvontaa sekä jatkuvaa epävarmuutta. On tärkeämpää varmistaa, että apua tarvitsevat saavat sen, kuin keskittyä harvoihin väärinkäyttäjiin.

Valtion ja kuntien omistamat yritykset takaavat, että yhteiskunnalle tärkeät palvelut pysyvät saatavilla ja voitot hyödyttävät kansalaisia, eivät pelkästään yksityisiä sijoittajia. Esimerkiksi energiayhtiöiden, joukkoliikenteen ja perusinfrastruktuurin hallinta julkisessa omistuksessa estää monopolien syntymisen ja pitää hinnat kohtuullisina. Yksityistäminen ei automaattisesti tarkoita tehokkuutta—se voi johtaa heikentyneisiin palveluihin, hintojen nousuun ja työehtojen heikkenemiseen. Julkisella omistuksella voidaan varmistaa, että yritystoiminta palvelee kansalaisten etua, ei vain voitontavoittelua.

Monimuotoisuus tuo Suomeen uusia näkökulmia, osaamista ja kulttuurista rikkautta, jotka vahvistavat taloutta ja yhteiskuntaa. Väestön ikääntyessä maahanmuutto on myös välttämätöntä työvoiman ja hyvinvointivaltion kestävyyden turvaamiseksi. Monikulttuurisuus ei ole itsessään hyvä tai huono asia, vaan se riippuu siitä, miten yhteiskunta sopeutuu ja mahdollistaa yhdenvertaisuuden. Oikeilla kotouttamistoimilla, koulutuksella ja työn markkinoille pääsyn helpottamisella varmistetaan, että monimuotoisuus hyödyttää kaikkia eikä synnytä syrjäytymistä tai eriytymistä.

Politiikan tulee perustua tutkimukseen, ihmisoikeuksiin ja demokraattisiin periaatteisiin, ei uskonnollisiin arvoihin. Suomi on moniarvoinen ja sekulaari valtio, jossa päätösten on palveltava kaikkia kansalaisia riippumatta heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan. Kristilliset arvot voivat ohjata yksilöiden moraalia, mutta lainsäädännön ja yhteiskuntapolitiikan on perustuttava tasa-arvoon, tieteeseen ja ihmisoikeuksiin. Historiallisesti uskonnollinen vaikutus politiikassa on usein rajoittanut ihmisoikeuksia, eikä sitä tule palauttaa päätöksenteon perustaksi.

Sukupuolen moninaisuus on tieteellisesti tunnustettu ilmiö, ja Suomen lainsäädännön sekä palveluiden on vastattava kaikkien kansalaisten tarpeisiin. Trans- ja ei-binääriset henkilöt kohtaavat edelleen syrjintää ja esteitä esimerkiksi terveydenhuollossa, työelämässä ja juridisessa sukupuolen vahvistamisessa. Parantamalla lainsäädäntöä ja lisäämällä koulutusta sukupuolen moninaisuudesta voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien tunnustaminen ei vie keneltäkään mitään pois, mutta se takaa, että jokainen voi elää arvokkaasti omana itsenään.

Tämä kysymys häiritsee minua, ja on hälyttävää, että tällaista ajattelua normalisoidaan. Seuraavaksi voisimme hyvin kysyä, pitäisikö naisten kuulua keittiöön... Lapset tarvitsevat ohjausta ja rajoja, mutta tärkeintä on opettaa kriittistä ajattelua, empatiaa ja itsenäistä päätöksentekoa. Sokea tottelevaisuus voi johtaa tilanteisiin, joissa sekä lapset että aikuiset eivät osaa kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisuutta, väärinkäytöksiä, hyväksikäyttöä tai jopa väkivaltaa. Auktoriteetin tarkoitus on palvella, ei hallita. Näin auktoriteetin kunnioituksen tulee perustua ansaittuun luottamukseen, ei pelkoon tai kyseenalaistamattomaan alistumiseen. Lapsia tulisi kannustaa avoimeen vuorovaikutukseen ja oman ajattelun kehittämiseen, jotta heistä kasvaa vastuullisia ja aktiivisia kansalaisia.

Meidän on tehtävä mikä on oikein, vaikka olisimme ainoat. Tähän perustuu myös vanhempien lapsilleen sanoma ''hyppäätkö kaivoon vain jos kaverit hyppäävät?''. Ilmastonmuutos on globaali kriisi, mutta jokaisen maan on kannettava vastuunsa päästöjen vähentämisestä. Suomi voi toimia edelläkävijänä ja osoittaa, että kestävä kehitys ja talouskasvu eivät ole ristiriidassa. Päästövähennykset eivät ole pelkästään ympäristöteko, vaan myös taloudellinen mahdollisuus. Investoinnit uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisiin teknologioihin luovat työpaikkoja ja tekevät Suomesta kilpailukykyisemmän. Suomi ei voi odottaa muiden toimia, vaan sen on näytettävä tietä.

Poliitikkojen on edistettävä Suomen ja suomalaisten etua, mutta sen on tarkoitettava koko yhteiskunnan hyvinvointia, ei vain tiettyjen ryhmien suosimista. Suomen menestys perustuu yhdenvertaisuuteen, koulutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön – ei eristäytymiseen tai syrjintään. "Suomalaisten etu" ei saa olla veruke poissulkemiselle tai etuoikeutettujen aseman turvaamiselle. Vähemmistöt, maahanmuuttajat ja muut haavoittuvat ryhmät ovat osa Suomea, ja heidän hyvinvointinsa vahvistaa koko yhteiskuntaa. Todellinen kansallinen etu saavutetaan oikeudenmukaisella politiikalla, jossa Suomi pysyy vahvana sekä sisäisesti että kansainvälisesti.

Ilman terveellistä ympäristöä talouskasvu ja työpaikat menettävät merkityksensä pitkällä aikavälillä. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen uhkaavat jo nyt elinkeinoja ja ihmisten hyvinvointia, ja lyhytnäköinen voitontavoittelu vain pahentaa tilannetta. Kestävä talouskasvu ja työpaikkojen luominen on mahdollista ilman ympäristön tuhoamista. Ratkaisuna on panostaa vihreään siirtymään, uusiutuvaan energiaan ja resurssiviisaaseen talouteen, joissa sekä ympäristö että talous voivat hyötyä. Lyhytaikaiset voitot eivät saa ohittaa pitkäaikaista kestävyyttä. Planeettamme ei ole vain meidän elinpaikkamme vaan myös tulevien sukupolvien, ja on meidän vastuullamme taata se heille.

Demokratia ei perustu yksittäisiin "vahvoihin johtajiin", vaan avoimeen päätöksentekoon, oikeusvaltioon ja kansalaisten osallistumiseen. Jos johtaja toimii sääntöjen rajamailla, hän ei vahvista Suomea vaan rapauttaa luottamusta järjestelmään. Vahvuus ei tarkoita sääntöjen kiertämistä, vaan kykyä tehdä päätöksiä reilusti ja läpinäkyvästi. Historia osoittaa, että autoritaarinen johtajuus johtaa harvoin kestävään kehitykseen – todellinen vahvuus on demokraattisten prosessien kunnioittamista, ei niiden kiertämistä.

On tärkeää, että koko Suomi pysyy elinvoimaisena, mutta tämä ei voi tarkoittaa taloudellisesti kestämättömiä ratkaisuja. Julkisten varojen tulee tukea alueita, joissa on realistiset edellytykset palveluille ja elinkeinotoiminnalle, mutta keinotekoinen ylläpitäminen ilman työpaikkoja tai palveluja ei ole järkevää. Ratkaisun tulee olla alueiden vahvuuksien hyödyntämisessä, esimerkiksi etätyön, vihreän siirtymän ja hajautettujen palveluiden avulla.

Kaupungistuminen on väistämätön kehityskulku, sillä nissä on tehokkaampi joukkoliikenne, paremmat opiskelu- ja työmahdollisuudet, sekä toimiva palveluverkosto. Tämän lisäksi kaupungit houkuttelevat turisteja. Resurssit tulisi kohdistaa kaupunkien kestävään kehitykseen, kohtuuhintaiseen asumiseen ja joukkoliikenteeseen.