Harshwardhan Saini

Täyskielto ei ratkaise ongelmia, vaan tärkeämpää on opettaa vastuullista puhelimen käyttöä. Oppitunneilla rajoitukset ovat perusteltuja, mutta välitunnit ovat oppilaiden omaa aikaa, jolloin he voivat tarvita puhelinta esimerkiksi yhteydenpitoon tai rentoutumiseen. Keskittymisen ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen ei edellytä kieltoa, vaan vaihtoehtoisia aktiviteetteja ja koulun ilmapiirin kehittämistä. Lisäksi digitaaliset taidot ovat keskeisiä nykypäivänä, ja koulujen tulisi opettaa niiden hallintaa. Sen sijaan että kielletään, tulisi ohjata kohtuulliseen ja järkevään käyttöön.

Varhaiskasvatuksen työntekijät tekevät yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, mutta palkka ei vastaa työn vaativuutta. Monissa kunnissa on jo pulaa kasvatusalan ammattilaisista, ja ilman houkuttelevia palkka- ja työehtoja tilanne pahenee. Palkankorotukset auttaisivat pitämään alan työntekijät kunnassa ja houkuttelemaan uusia osaajia. Tämä ei ole pelkkä kuluerä, vaan investointi lasten kehitykseen, koulutukseen ja koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Paremmat palkat vähentäisivät alan vaihtamista ja parantaisivat varhaiskasvatuksen laatua.

Erityisopettajien ja koulunkäyntiavustajien puute heikentää oppilaiden mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa tukea. Tämä näkyy suoraan oppimistuloksissa, oppilaiden hyvinvoinnissa ja opettajien työssä jaksamisessa. Varhainen tuki vähentää pitkän aikavälin kustannuksia eriarvoisuuden, mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Jos kuntaveroa on korotettava, sen tulee kohdistua palveluihin, jotka tukevat lasten ja nuorten koulutusta ja hyvinvointia.

Kulttuuri on tärkeä osa yhteiskuntaa, mutta vaikeassa taloustilanteessa peruspalvelut, kuten terveydenhuolto ja koulutus, on asetettava etusijalle. Kuitenkin täydelliset leikkaukset eivät ole ratkaisu, sillä kulttuuri edistää hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja alueen elinvoimaisuutta. Parempi vaihtoehto on löytää kestäviä rahoitusmalleja, kuten julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, sekä panostaa tapahtumiin, jotka houkuttelevat kävijöitä ja tuloja kunnalle.

Lähikirjastot eivät ole vain kirjojen lainaamista varten, vaan ne tarjoavat maksuttoman oppimis- ja kohtaamispaikan kaikille. Ne tukevat koulutusta, tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä, ja niiden merkitys kasvaa erityisesti heikommassa asemassa oleville. Kirjastojen rahoituksen leikkaaminen olisi lyhytnäköistä säästämistä, joka heikentäisi sivistystä ja alueellista hyvinvointia. Sen sijaan säästöjä tulisi etsiä hallinnollisista rakenteista ja tehottomista menoista, ei peruspalveluista, joilla on suuri yhteiskunnallinen vaikutus.

Jos menojen kasvu johtuu tärkeistä palveluista, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, veroprosentin pitäminen ennallaan voi heikentää kuntalaisten hyvinvointia. Hyvinvointivaltion perusajatus on, että jokainen osallistuu verotuksen kautta yhteisiin kustannuksiin, ja näitä varoja käytetään kaikkien hyväksi. Talouden tasapainottaminen ei saa tarkoittaa leikkauksia elintärkeistä palveluista, vaan järkevää ja oikeudenmukaista verotusta, jossa varmistetaan, että ne, joilla on enemmän, osallistuvat yhteiseen hyvinvointiin oikeudenmukaisella tavalla.

Tuuli- ja aurinkovoiman edistäminen on tärkeää, mutta "vähäpäästöiset tehtaat" on epämääräinen ja kyseenalainen lisäys. Ei riitä, että tehdas on vain "vähemmän saastuttava" – sen täytyy olla aidosti ympäristöystävällinen ja kestävällä pohjalla. Uusiutuva energia tuo kunnalle työpaikkoja ja taloudellista hyötyä ilman merkittäviä haittavaikutuksia, mutta teollisuushankkeiden on läpäistävä tarkat ekologiset kriteerit, ennen kuin niitä voidaan kutsua vihreiksi investoinneiksi. Kunnan ei tule hyväksyä hankkeita, jotka vain naamioituvat ympäristöystävällisiksi.

Segregaatio lisää eriarvoisuutta ja johtaa sosiaalisiin ongelmiin, kuten alueiden eristyneisyyteen, palveluiden heikkenemiseen ja turvallisuushaasteisiin. Suomessa on jo havaittu merkkejä alueellisesta eriytymisestä, ja kansainväliset esimerkit osoittavat, että ongelmaan on puututtava ennen kuin se pahenee. Ratkaisuna kunnalla on mahdollisuus edistää sekoittavaa kaavoitusta, monipuolista asuntopolitiikkaa ja tasapuolista palveluiden sijoittelua. Hyvin suunnitellut kaupunginosat, joissa on eri hintaluokan asuntoja ja hyvät julkiset palvelut, vähentävät segregaatiota ja lisäävät alueiden elinvoimaisuutta.

Väestökato on todellinen ongelma monille kunnille, mutta ratkaisu ei ole maahanmuutto itseisarvona, vaan toimivat järjestelmät, jotka tekevät kunnasta houkuttelevan. Pakotettu tai huonosti suunniteltu muuttoliike voi luoda enemmän haasteita kuin ratkaisuja. Kunnan on keskityttävä työ- ja opiskelupaikkojen luomiseen, palveluiden kehittämiseen ja elinolosuhteiden parantamiseen. Näin ihmiset, sekä suomalaiset että ulkomaalaiset, haluavat muuttaa ja jäädä omasta tahdostaan. Avain on pitkän aikavälin elinvoimaisuus, ei pelkkä muuttovoitto.

Asuntopulan ratkaiseminen ei saa tapahtua luonnon kustannuksella, sillä viheralueet ovat elintärkeitä sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnille. Luontoalueille rakentaminen voi lyhyellä aikavälillä lisätä asuntotarjontaa, mutta pitkällä aikavälillä se voi heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa ympäristöongelmia. Ratkaisuna tulee ensisijaisesti hyödyntää jo rakennettuja alueita tehokkaammin, tiivistää kaupunkirakennetta ja kehittää joukkoliikenneyhteyksiä, jotta uusille asuinalueille löytyy tilaa ilman, että koskematonta luontoa tuhotaan. Asuntojen hinnat on pidettävä kurissa kestävillä ratkaisuilla, ei uhraamalla ympäristöä.

Pientalot tarjoavat tilaa ja mukavuutta, mutta Espoon kasvun ja kestävyyden kannalta tiiviimpi rakentaminen on välttämätöntä. Suuri pinta-alainen pientalorakentaminen lisää hajautumista, kasvattaa infrastruktuurin kustannuksia ja vaikeuttaa joukkoliikenteen kehittämistä. Kaupunkisuunnittelun on löydettävä tasapaino – pientaloalueita voidaan kehittää, mutta kasvun tulee painottua hyvin suunniteltuihin tiiviisiin alueisiin, joissa palvelut ja joukkoliikenne toimivat tehokkaasti. Tiivis rakentaminen mahdollistaa myös kohtuuhintaisemmat asunnot, mikä on Espoon vetovoiman kannalta tärkeää.

Pysäköinnin on oltava maksullista kaupungin keskusta-alueilla ja tiiviisti rakennetuilla alueilla, joissa joukkoliikenne on hyvä vaihtoehto, mutta haja-asutusalueilla ja kaukana palveluista sen olisi hyvä olla edullista tai maksutonta. Tavoitteena tulee olla järkevä liikennepolitiikka, joka kannustaa pyöräilyyn, kävelyyn ja joukkoliikenteeseen siellä, missä se on mahdollista, mutta ottaa huomioon myös perheet ja ihmiset, joille auto on välttämätön. Kaupungin ei pidä tukea tarpeetonta autoilua keskustoissa, mutta sen tulee varmistaa, että asukkailla on kohtuulliset ja toimivat pysäköintiratkaisut.

Metron myötä monia, kenties liian monia bussilinjoja on lakkautettu tai lyhennetty, mikä on heikentänyt joukkoliikenteen saavutettavuutta erityisesti Espoon pohjoisosissa ja lähiöissä. Kaikki eivät asu metroaseman läheisyydessä, ja bussiliikenteen vähentäminen on lisännyt matkustusaikoja ja vaikeuttanut liikkumista monille asukkaille.

Velkaantuminen ei itsessään ole ongelma, jos investoinnit kohdistuvat oikein, mutta vääristä säästöistä voi seurata pitkän aikavälin haittoja. Leikkaamalla liikaa peruspalveluista, kuten koulutuksesta, terveydenhuollosta ja joukkoliikenteestä, Espoo vaarantaisi pitkän aikavälin hyvinvoinnin ja vetovoiman. Säästöjen sijaan ratkaisu on kestävä talouspolitiikka: veropohjan vahvistaminen, tehokkaampi hallinto ja investoinnit, jotka maksavat itsensä takaisin. Talouden tasapainoa ei saavuteta heikentämällä elinvoimaa, vaan varmistamalla, että Espoo pysyy houkuttelevana asuin- ja työskentelykaupunkina.

Varhaiskasvatus on peruspalvelu, jonka laadun ja saavutettavuuden tulee olla julkisen sektorin valvonnassa, ei voittoa tavoittelevien yritysten käsissä. Liiallinen yksityistäminen voi johtaa laadunvaihteluun, henkilöstön alipalkkaukseen ja epätasa-arvoon eri alueiden välillä. Yksityiset palvelut voivat täydentää julkista järjestelmää, mutta kunnan on varmistettava, että laatu ja saatavuus eivät kärsi voitontavoittelun vuoksi. Julkisen sektorin vahva rooli varhaiskasvatuksessa turvaa lasten tasa-arvoiset lähtökohdat ja vanhempien luottamuksen palveluihin.

Julkisten palveluiden ja sosiaalietuuksien leikkaaminen kasvattaa eriarvoisuutta, heikentää hyvinvointia ja voi pitkällä aikavälillä lisätä yhteiskunnallisia kustannuksia. Hyvinvointivaltion perusidea on, että jokainen osallistuu yhteisiin kustannuksiin maksukyvyn mukaan ja saa vastineeksi laadukkaita palveluita. Kohtuullinen veronkorotus on vastuullisempi vaihtoehto kuin säästötoimet, jotka osuvat eniten pienituloisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin. Talous on tasapainotettava kestävillä keinoilla, ei purkamalla hyvinvointivaltion perusrakenteita.

Tulonjaon tulee olla oikeudenmukaista, eikä suuria tuloeroja voida perustella pelkästään lahjakkuudella tai ahkeruudella. Yhteiskunnassa vauraus ei jakaudu pelkästään työn määrän tai kyvykkyyden mukaan, vaan myös lähtökohtien, verkostojen ja perityn varallisuuden perusteella. Kohtuulliset tuloerot voivat kannustaa, mutta liian suuret erot lisäävät eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Hyvinvointivaltion tarkoitus on varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus menestyä, ei ainoastaan niillä, joilla on jo valmiiksi parhaat edellytykset.

Vapaat markkinat eivät automaattisesti johda oikeudenmukaiseen talouteen, vaan ilman sääntelyä varallisuus ja valta keskittyvät harvoille, ja työehdot sekä kuluttajansuoja voivat heikentyä. Talousjärjestelmän on palveltava koko yhteiskuntaa, ei vain niitä, joilla on eniten resursseja. Valtion rooli on turvata reilut työehdot, ehkäistä suuria tuloeroja ja estää suuryritysten ylivaltaa. Toimiva sääntely ja progressiivinen verotus takaavat sen, että hyvinvointi jakaantuu tasaisemmin ja että talouden kasvu hyödyttää kaikkia, ei vain harvoja.

Eri mieltä. Sosiaaliturvan varassa eläminen ei ole helppoa, vaan usein monimutkaista, nöyryyttävää ja stressaavaa. Vaikka aina on pieni joukko, joka saattaa väärinkäyttää järjestelmää, suurin osa tuensaajista on vaikeassa tilanteessa ja tarvitsee apua selviytyäkseen. Hakuprosessi on byrokraattinen ja raskas – monille ei ole selvää, mihin tukiin he ovat oikeutettuja, ja Kelaan on vaikea saada yhteyttä. Tukien saaminen vaatii täydellistä taloudellista avoimuutta, ja niiden varassa eläminen tarkoittaa tiukkaa valvontaa sekä jatkuvaa epävarmuutta. On tärkeämpää varmistaa, että apua tarvitsevat saavat sen, kuin keskittyä harvoihin väärinkäyttäjiin.

Valtion ja kuntien omistamat yritykset takaavat, että yhteiskunnalle tärkeät palvelut pysyvät saatavilla ja voitot hyödyttävät kansalaisia, eivät pelkästään yksityisiä sijoittajia. Esimerkiksi energiayhtiöiden, joukkoliikenteen ja perusinfrastruktuurin hallinta julkisessa omistuksessa estää monopolien syntymisen ja pitää hinnat kohtuullisina. Yksityistäminen ei automaattisesti tarkoita tehokkuutta—se voi johtaa heikentyneisiin palveluihin, hintojen nousuun ja työehtojen heikkenemiseen. Julkisella omistuksella voidaan varmistaa, että yritystoiminta palvelee kansalaisten etua, ei vain voitontavoittelua.

Monimuotoisuus tuo Suomeen uusia näkökulmia, osaamista ja kulttuurista rikkautta, jotka vahvistavat taloutta ja yhteiskuntaa. Väestön ikääntyessä maahanmuutto on myös välttämätöntä työvoiman ja hyvinvointivaltion kestävyyden turvaamiseksi. Monikulttuurisuus ei ole itsessään hyvä tai huono asia, vaan se riippuu siitä, miten yhteiskunta sopeutuu ja mahdollistaa yhdenvertaisuuden. Oikeilla kotouttamistoimilla, koulutuksella ja työn markkinoille pääsyn helpottamisella varmistetaan, että monimuotoisuus hyödyttää kaikkia eikä synnytä syrjäytymistä tai eriytymistä.

Politiikan tulee perustua tutkimukseen, ihmisoikeuksiin ja demokraattisiin periaatteisiin, ei uskonnollisiin arvoihin. Suomi on moniarvoinen ja sekulaari valtio, jossa päätösten on palveltava kaikkia kansalaisia riippumatta heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan. Kristilliset arvot voivat ohjata yksilöiden moraalia, mutta lainsäädännön ja yhteiskuntapolitiikan on perustuttava tasa-arvoon, tieteeseen ja ihmisoikeuksiin. Historiallisesti uskonnollinen vaikutus politiikassa on usein rajoittanut ihmisoikeuksia, eikä sitä tule palauttaa päätöksenteon perustaksi.

Sukupuolen moninaisuus on tieteellisesti tunnustettu ilmiö, ja Suomen lainsäädännön sekä palveluiden on vastattava kaikkien kansalaisten tarpeisiin. Trans- ja ei-binääriset henkilöt kohtaavat edelleen syrjintää ja esteitä esimerkiksi terveydenhuollossa, työelämässä ja juridisessa sukupuolen vahvistamisessa. Parantamalla lainsäädäntöä ja lisäämällä koulutusta sukupuolen moninaisuudesta voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien tunnustaminen ei vie keneltäkään mitään pois, mutta se takaa, että jokainen voi elää arvokkaasti omana itsenään.

Tämä kysymys häiritsee minua, ja on hälyttävää, että tällaista ajttelua normalisoidaan. Seuraavaksi voisimme hyvin kysyä, pitäisikö naisten kuulua keittiöön... Lapset tarvitsevat ohjausta ja rajoja, mutta tärkeintä on opettaa kriittistä ajattelua, empatiaa ja itsenäistä päätöksentekoa. Sokea tottelevaisuus voi johtaa tilanteisiin, joissa sekä lapset että aikuiset eivät osaa kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisuutta, väärinkäytöksiä, hyväksikäyttöä tai jopa väkivaltaa. Auktoriteetin tarkoitus on palvella, ei hallita. Näin auktoriteetin kunnioituksen tulee perustua ansaittuun luottamukseen, ei pelkoon tai kyseenalaistamattomaan alistumiseen. Lapsia tulisi kannustaa avoimeen vuorovaikutukseen ja oman ajattelun kehittämiseen, jotta heistä kasvaa vastuullisia ja aktiivisia kansalaisia.

Meidän on tehtävä mikä on oikein, vaikka olisimme ainoat. Tähän perustuu myös ''hyppäätkö kaivoon vain jos kaverit hyppäävät?'' Ilmastonmuutos on globaali kriisi, mutta jokaisen maan on kannettava vastuunsa päästöjen vähentämisestä. Suomi voi toimia edelläkävijänä ja osoittaa, että kestävä kehitys ja talouskasvu eivät ole ristiriidassa. Päästövähennykset eivät ole pelkästään ympäristöteko, vaan myös taloudellinen mahdollisuus. Investoinnit uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisiin teknologioihin luovat työpaikkoja ja tekevät Suomesta kilpailukykyisemmän. Suomi ei voi odottaa muiden toimia, vaan sen on näytettävä tietä.

Poliitikkojen on edistettävä Suomen ja suomalaisten etua, mutta sen on tarkoitettava koko yhteiskunnan hyvinvointia, ei vain tiettyjen ryhmien suosimista. Suomen menestys perustuu yhdenvertaisuuteen, koulutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön – ei eristäytymiseen tai syrjintään. "Suomalaisten etu" ei saa olla veruke poissulkemiselle tai etuoikeutettujen aseman turvaamiselle. Vähemmistöt, maahanmuuttajat ja muut haavoittuvat ryhmät ovat osa Suomea, ja heidän hyvinvointinsa vahvistaa koko yhteiskuntaa. Todellinen kansallinen etu saavutetaan oikeudenmukaisella politiikalla, jossa Suomi pysyy vahvana sekä sisäisesti että kansainvälisesti.

Ilman terveellistä ympäristöä talouskasvu ja työpaikat menettävät merkityksensä pitkällä aikavälillä. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen uhkaavat jo nyt elinkeinoja ja ihmisten hyvinvointia, ja lyhytnäköinen voitontavoittelu vain pahentaa tilannetta. Kestävä talouskasvu ja työpaikkojen luominen on mahdollista ilman ympäristön tuhoamista. Ratkaisuna on panostaa vihreään siirtymään, uusiutuvaan energiaan ja resurssiviisaaseen talouteen, joissa sekä ympäristö että talous voivat hyötyä. Lyhytaikaiset voitot eivät saa ohittaa pitkäaikaista kestävyyttä.

Demokratia ei perustu yksittäisiin "vahvoihin johtajiin", vaan avoimeen päätöksentekoon, oikeusvaltioon ja kansalaisten osallistumiseen. Jos johtaja toimii sääntöjen rajamailla, hän ei vahvista Suomea vaan rapauttaa luottamusta järjestelmään. Vahvuus ei tarkoita sääntöjen kiertämistä, vaan kykyä tehdä päätöksiä reilusti ja läpinäkyvästi. Historia osoittaa, että autoritaarinen johtajuus johtaa harvoin kestävään kehitykseen – todellinen vahvuus on demokraattisten prosessien kunnioittamista, ei niiden kiertämistä.

On tärkeää, että koko Suomi pysyy elinvoimaisena, mutta tämä ei voi tarkoittaa taloudellisesti kestämättömiä ratkaisuja. Julkisten varojen tulee tukea alueita, joissa on realistiset edellytykset palveluille ja elinkeinotoiminnalle, mutta keinotekoinen ylläpitäminen ilman työpaikkoja tai palveluja ei ole järkevää. Ratkaisun tulee olla alueiden vahvuuksien hyödyntämisessä, esimerkiksi etätyön, vihreän siirtymän ja hajautettujen palveluiden avulla.

Kaupungistuminen on väistämätön kehityskulku, sillä nissä on tehokkaampi joukkoliikenne, paremmat opiskelu- ja työmahdollisuudet, sekä toimiva palveluverkosto. Tämän lisäksi kaupungit houkuttelevat turisteja. Resurssit tulisi kohdistaa kaupunkien kestävään kehitykseen, kohtuuhintaiseen asumiseen ja joukkoliikenteeseen.