Anniina Koutonen

Lähipalveluiden karsiminen ja keskittäminen voi heikentää erityisesti syrjäseuduilla asuvien mahdollisuuksia saada oikea-aikaista hoitoa. Pitkät välimatkat voivat lisätä matkakustannuksia, kuormittaa pienituloisia ja pahimmillaan johtaa siihen, että ihmiset jättävät hakematta apua. Keskittäminen ei saa vaarantaa potilasturvallisuutta tai heikentää haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilannetta.

Tällä hetkellä Pohteella työskentelee opiskeluhuollon työntekijöitä, esim. koulupsykologeja, liian isoilla oppilasmäärillä. Kun koulupsykologien lakisääteinen mitoitus 780 oppilaan enimmäismäärästä ylittyy, nuoret eivät saa ajoissa tarvitsemiaan perustason mielenterveyspalveluita. Lisäksi ammattilaisten uupumisriski kasvaa. Lakisääteisten enimmäismäärien toteutuminen edellyttäisi Pohteelta resurssien käyttöä useampien ammattilaisten palkkaamiseksi.

Koko Pohjois-Pohjanmaalla on huolehdittava pelastustoimen palvelutasosta ja avun nopeasta saatavuudesta. Kuitenkin sote-palveluiden rahoituksen vähentämisen sijaan valtion tulee tarvittaessa käyttää ylimääräistä rahoitusta varmistamaan riittävät pelastustoimen palvelut. Rahoituspohja voitaisiin turvata myös hyvinvointialueiden verotusoikeudella.

Erityisesti mielenterveyspalveluissa ennaltaehkäisevien ja matalan kynnyksen palveluiden piiriin pääsyä tulee helpottaa, ja niihin tulee kohdistaa lisää resursseja. Vaikka kestävämpi ratkaisu pitkällä aikavälillä on perustason vahvistaminen, tulee huomioida myös se että erikoissairaanhoito tarvitsee panostuksia nykyisen jonotilanteen purkamiseen.

Lastensuojelussa tulee panostaa julkisen puolen omaan palvelutuotantoon. Sijaishuollon miljardibisnes on siirtynyt suuryrityksille, mikä voi johtaa tilanteisiin, joissa yritysten taloudelliset intressit menevät lapsen edun edelle. Lastensuojelun ei pitäisi olla voitontavoittelun kohde, vaan tavoitteena tulee olla lastensuojelun tarpeen vähentäminen, ei sen kaupallistaminen. Siksi julkisen puolen omaan palvelutuotantoon panostamisen tulee olla ensisijaista.

Kotihoito ja yhteisöllinen asuminen ovat tärkeitä vaihtoehtoja monille ikäihmisille, mutta niiden ei tule korvata ympärivuorokautista hoivaa silloin, kun sille on tarve. Ikäihmisten palveluiden on perustuttava yksilölliseen tarpeeseen, ei pelkästään kustannussäästöihin.

Suomeen tarvitaan osaajia myös ulkomailta, mutta pelkkä ulkomaisen työvoiman houkuttelu ei ratkaise hoitoalan kriisiä, jos työolot ovat niin kuormittavat, että suomalaiset ammattilaiset jättävät alan. Ensin on korjattava palkkausta, resursseja ja johtamista, jotta hoitajat voivat tehdä työnsä kestävissä oloissa. Ilman näitä parannuksia hoitajapula jatkuu ja ulkomailta rekrytoidut työntekijät voivat päätyä heikommassa asemassa oleviksi ja haavoittuviksi työmarkkinoilla. Kestävä ratkaisu on panostaa nykyisen henkilöstön hyvinvointiin ja palkkaukseen, ei paikata kriisiä tuomalla uusia työntekijöitä huonoihin oloihin.

Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa vasta vähän aikaa, joten niiden käytännöt ovat vielä muotoutumassa.

Tehtävien karsimisen sijaan pitäisi varmistaa hyvinvointialueiden riittävä rahoitus. Sote-leikkaukset tulisi perua, alijäämän kattamisvelvoitetta pidentää, vuokratyövoiman käyttöä säännellä ja mahdollistaa alueiden verotusoikeus.

Koska hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta, muodostuvat niiden tulot tällä hetkellä valtionosuuksien lisäksi etenkin asiakasmaksuista, jotka rasittavat erityisesti pienituloisia. Maakuntaveron käyttöönottaminen ja samalla valtion tuloverotuksen laskeminen ei lähtökohtaisesti kiristäisi kokonaisveroastetta.

Julkisten palveluiden ja sosiaalietuuksien heikentäminen voi johtaa pidemmän aikavälin kustannusten kasvuun ja lisätä eriarvioisuutta. Sen sijaan on tärkeää turvata laadukkaat julkiset palvelut oikeudenmukaisella verotuksella.

Parempi taloudellinen asema voi riippua useista tekijöistä joihin yksilö ei ole itse voinut vaikuttaa mutta jotka ovat siitä huolimatta joko rajanneet tai lisänneet hänen mahdollisuuksiaan menestyä taloudellisesti. Tämä kasvattaa osaltaan eriarvoisuutta. On tärkeää että yhteiskunta mahdollistaa esimerkiksi korkeasti kouluttautumisen edellytykset eri taustoista tuleville ihmisille.

Markkinoiden toimintaan vaikuttamalla voidaan vaikuttaa sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen, ympäristöongelmien ratkaisuun ja ihmisten hyvinvointiin.

Jokainen perustoimeentulotukea hakenut tietää, että nykyinen toimeentulotukijärjestelmä on byrokraattinen, passivoiva ja voi jopa estää ihmistä ottamasta vastaan työtä. Pienetkin tulot huomioidaan seuraavien kuukausien tuloina ja leikataan tuesta pois. Tämä luo kannustinloukkuja ja tekee itsenäisestä toimeentulosta vaikeaa. Lisäksi tuen saamiseen liittyy nöyryyttäviä piirteitä, kuten se, että viranomainen käy ihmisen pankkitilit läpi ja joka kuukausi täytyy olla täysin varaton saadakseen tukea. Sosiaaliturvan tulee tarjota tukea ilman, että se pakottaa ihmisiä elämään epävarmuudessa tai estää heitä parantamasta omaa toimeentuloaan. Sosiaaliturvajärjestelmän tulisi paremmin tukea esimerkiksi osa-aikaista työntekoa.

Jul­ki­sen sek­to­rin tulee säi­ly­ttää omis­ta­juus erityisesti luon­nol­li­sis­sa mo­no­po­leis­sa, kuten vesihuollossa.

Ihmisten moninaisuuden tunnustaminen hyödyttää sekä valtaväestöön että erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia. Yhteiskunnassa vallitsevat kapeat normit ja ennakkoluulot rajoittavat kaikkien hyvinvointia ja tarvitaan niiden aktiivista purkamista jotta tosiasiallinen yhdenvertaisuus toteutuisi. Moninaisuus mahdollistaa myös monipuolisemman osaamisen.

Useat kristilliset arvot, kuten lähimmäisenrakkaus, ovat linjassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Kristillisiä arvoja ei tule kuitenkaan käyttää perusteina syrjinnälle esimerkiksi sateenkaari-ihmisiä kohtaan.

1. Suomessa tulisi ottaa käyttöön kolmas virallinen sukupuoli kuten monissa muissa maissa. 2. Lainsäädännöllä tulisi kieltää "eheyttämiseen" tähtäävä toiminta. 3. Intersukupuolisten lasten kehollinen koskemattomuus tulisi turvata tilanteissa, joissa kirurgiset toimenpiteet eivät ole välttämättömiä lapsen terveyden kannalta. 4. Sukupuolidysforian hoitoa ohjaavat suositukset tulisi päivittää tukemaan hoitoa hakevien terveyttä ja hyvinvointia nojaten kansainvälisiin hyvän hoidon suosituksiin.

Kehittyvä lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja. Tärkeimmät opittavat arvot eivät kuitenkaan liity tottelevaisuuteen vaan kokemukseen siitä, että lapsi on riittävän hyvä omana itsenään ja kykenee luottamaan häntä ympäröiviin ihmisiin.

Suomen tulee tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja esimerkillään näyttää, kuinka päästöjen vähentäminen lävistää kaikki päätöksenteon tasot. Suomi on ulkoistanut päästöjään runsaasti esimerkiksi Aasian maihin, ja tämä tulisi huomioida suomalaisessa ilmastopolitiikassa sen sijaan, että tyydytään vetoamaan esimerkiksi Kiinan olevan Suomea suurempi saastuttaja.

Poliitikot ovat kansalaisten demokraattisesti valitsemia ja siksi he ovat äänestäjilleen velkaa heidän etujensa ajamisen.

Ympäristön etu ja työpaikkojen luominen eivät lähtökohtaisesti ole keskenään ristiriidassa, mutta loputon talouskasvu on mahdotonta planeetalla jolla on rajalliset resurssit. Kaikessa päätöksenteossa on huomioitava ekokriisin etenemisen estäminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

Suomalaisten tulee voida luottaa siihen, että tiedämme ne periaatteet, joilla maan johto toimii ja tekee päätöksiä. Meidän tulee voida seistä hänen toimiensa takana.

Hajautettu yhteiskuntarakenne kestää muutoksia ja sietää kriisejä, ja se luo edellytyksiä omavaraisuuden vahvistamiselle paikallistasolta lähtien. Meidän tulee kehittää paikallistalouksia- ja yhteisöjä, sekä pitää huolta oikeus- ja hyvinvointivaltiosta, joka takaa kaikille samat oikeudet ja palvelut asuinpaikasta riippumatta.

Kaupungistuminen mahdollistaa kestävän ja elinvoimaisen kaupunkikehityksen, joka tukee ilmastoviisasta asumista, monipuolisia työ- ja koulutusmahdollisuuksia sekä rikasta kulttuuri- ja harrastustarjontaa. Sujuva kaupunkisuunnittelu, jossa panostetaan joukkoliikenteeseen ja tiiviimpään rakentamiseen, vähentää liikkumisen tarvetta henkilöautolla ja säästää samalla luontoa sekä virkistysalueita. Näiden ohella valtakunnallisen ja paikallisen päätöksenteon tulee tähdätä tukemaan myös vähäisemmän väkiluvun alueiden elinvoimaisuutta, palveluiden laatua sekä asukkaiden mahdollisuuksia hyvään elämään.