Susanna Sielo

Mielestäni koulupäivän tulisi kokonaisuudessaan rakentua lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaksi. Älypuhelimien käyttö välitunneilla passivoi nuoria ja heikentää sosiaalista kanssakäymistä. Lisäksi älypuhelimen ja erityisesti somen käyttö altistaa nuoria verkkohäirinnälle ja -väkivallalle. Puhelimen käyttäminen ei myöskään edistä nuorten palautumista oppituntien välillä. Vaikka älypuhelimen käyttöä rajoitettaisiin, lapsilla ja nuorilla on silti oltava mahdollisuus olla yhteydessä läheisiinsä tarvittaessa.

Varhaiskasvatuksen palkat ovat alhaiset, mikä on yksi syy alan työvoimapulaan. Kasvava Espoo tarvitsee tulevaisuudessa lisää päiväkotipaikkoja, mutta korkea asumisen hinta voi vaikeuttaa työntekijöiden rekrytointia. Palkankorotus voi olla yksi keino houkutella varhaiskasvatuksen osaajia, jos tilannetta ei saada muuten ratkaistua. Henkilöstöpulan korjaamiseksi on kuitenkin tärkeää panostaa myös hyvään johtamiseen ja työhyvinvointiin, sillä palkka yksin ei riitä sitouttamaan työntekijöitä.

Lasten ja nuorten oppimisvaikeudet sekä mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, ja tämä näkyy koulujen arjessa. Jokaisella lapsella on oikeus saada tarvitsemansa tuki ja laadukasta opetusta. Erityisopettajien ja koulunkäyntiavustajien riittävyys on avainasemassa, jotta oppilaat saavat oikea-aikaista apua ja kouluyhteisö voi toimia hyvin. Koulutukseen panostaminen ei ole vain menoerä, vaan investointi tulevaisuuteen. Jos oppimisvaikeuksiin ei puututa ajoissa, ongelmat kasautuvat ja aiheuttavat myöhemmin moninkertaisia kustannuksia. Ensisijaisesti on varmistettava, että resurssit kohdennetaan oikein, mutta jos koulutuksen laadun turvaaminen edellyttää maltillista veronkorotusta, se on perusteltua.

Espoon taloustilanne ei edellytä näin mittavia leikkauksia. Kulttuurin merkitys kaupungin elinvoimalle, vetovoimalle, asukkaiden hyvinvoinnille ja matkailupotentiaalille on kiistatonta. Maan toiseksi suurimman kaupungin tulisi pikemminkin kehittää ja nostaa kulttuuritarjontansa tasoa.

Näen kirjastot hyvin tärkeänä kunnallisena yleissivistävänä sekä yhteisöllisenä palveluna. Haluaisin ehdottomasti lähikirjastojen pysyvän auki, mutta jos kunnan taloustilanne olisi huono, eikä kriittisiin tehtäviin olisi rahaa, olisin valmis tarkastelemaan myös lähikirjastojen rahoitusta. Säästötilanteessa miettisin, voidaanko esimerkiksi tilattavien kirjojen ja muun aineiston määrää supistaa tai osaa aukioloajoista muuttaa itsepalveluajoiksi sen sijaan, että karsittaisiin kirjastojen perustoimintaa.

Lähtökohtaisesti ajattelen, että veroprosentin olisi hyvä pysyä nykyisellään ensi valtuustokaudella, ja menoja pitää suunnitella niin, että ne mahtuvat budjettiin. Investointien kattamiseksi Espoon on tarkasteltava kaikkia rahoitusratkaisuja ja priorisoitava hankkeita. Investointihankkeille voidaan mahdollisesti saada EU:n tukea tai yksityisiä sijoituskumppaneita rahoittamaan tärkeitä hankkeita.

Vihreä siirtymä on globaali talouden megatrendi, joka luo merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia nyt ja tulevina vuosina. Pelkästään tänä vuonna Suomessa käynnistyy 8,5 miljardin euron edestä vihreän siirtymän investointeja, joista suurimmat liittyvät datakeskuksiin ja maatuulivoimaan. Olen työskennellyt energia-alan parissa ja tiedän, että muissa Pohjoismaissa investointeja tehdään rohkeammin. Suomen on panostettava vihreään siirtymään pysyäkseen kilpailukykyisenä ja osana globaalin talouden kehitystä. Espoo voi toimia suunnannäyttäjänä ja houkutella investointeja, jotka vahvistavat kestävää kasvua ja luovat uusia työpaikkoja. Tämä on yksi vaaliteemojeni keskeisistä tavoitteista.

Ei ole Espoon etu, että alueet eriytyvät varallisuuden tai etnisen taustan mukaan. Maailmalla ja lähinaapurissa on nähty, mihin liiallinen eriytyminen johtaa: häiriökäyttäytymiseen ja vakaviin turvallisuusongelmiin, jotka vaikuttavat koko kaupunkiin. Kaikkien alueiden tulee olla turvallisia ja viihtyisiä. Espoon tulee jatkaa hyväksi todettua asuntopolitiikkaa, jossa vuokra- ja omistusasuntoja on sijoitettu sekaisin, ja tehdä myös muita toimia segregaation estämiseksi. Huomiota tulee kiinnittää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten koulutus- ja työmahdollisuuksiin, kuten uraohjaukseen ja työharjoitteluun. Maahanmuuttajilla on erityinen haaste kotoutumisessa ja työllistymisessä, ja siihen on panostettava kielenopetuksessa ja työelämävalmiuksien parantamisessa.

Espoossa väestö kasvaa myös ilman maahanmuuttoa, mutta riskinä on väestön ikääntymisestä johtuva heikentyvä taloudellinen huoltosuhde. Siksi tarvitsemme lisää työllisiä Espooseen tuottamaan palveluja ja vauhdittamaan talouskasvua. Kaupungin kilpailukyky pitkällä aikavälillä riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy houkuttelemaan ja pitämään osaajia. Esimerkkinä teknologiateollisuus arvioi, että Suomessa tarvitaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 130 000 uutta osaajaa, eli noin 13 000 vuosittain. Espoo voi olla kestävän talouden ja vihreän teknologian keskus, jos se on houkutteleva paikka korkeasti koulutetuille osaajille, yrittäjille ja perheille – niin kotimaasta kuin ulkomailta.

Luonnonläheisyys on monelle espoolaiselle, kuten minulle, tärkeä syy asua Espoossa. Haluan säilyttää Espoon luontoa vaalivana kaupunkina. Rakentamisen ja luonnonsuojelun ei tarvitse olla vastakkain, vaan ne voidaan yhdistää hyvällä kaupunkisuunnittelulla. Uudet asunnot tulee ensisijaisesti sijoittaa jo rakennetuille alueille, täydennysrakentamiseen ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle, jotta luonnon monimuotoisuus ja kestävä kaupunkikehitys turvataan. Jos rakentamista tehdään luontoalueille, vaikutukset on minimoitava ja tarvittaessa kompensoitava suojelemalla tai ennallistamalla muita alueita. Lähiluonto tukee ilmastonmuutokseen sopeutumista, ehkäisee luontokatoa ja tekee kaupungista viihtyisämmän sekä ihmisille että luonnolle.

Molempia tarvitaan. Espoon kasvava väestö ja toimiva joukkoliikenne tukevat tiiviimpää rakentamista erityisesti raideyhteyksien varrella, mutta myös pientalorakentamiselle on paikkansa. Kaavoituksessa on löydettävä tasapaino, jossa eri asumismuodot täydentävät toisiaan.

Maksuton pysäköinti todennäköisesti lisäisi auton käytön houkuttavuutta, mikä puolestaan kasvattaisi liikenteen määrää, ruuhkia, onnettomuuksia ja päästöjä. Maksullinen pysäköinti puolestaan hillitsee tarpeetonta autoilua. Maksuttoman pysäköinnin sijaan meidän tulisi panostaa vähäpäästöisiin ja terveyttä edistävämpiin liikennemuotoihin, kuten kävelyyn, pyöräilyyn, joukkoliikenteeseen ja yhteiskäyttöautoihin, jotka edistävät kestävää liikkumista ja parantavat elinympäristön laatua.

Länsimetro on parantanut espoolaisten liikkumista, ja joukkoliikenteen osuus on noussut 18 prosentista 20 prosenttiin, kun taas autoilun osuus on laskenut 46 prosentista 40 prosenttiin. Väestönkasvu on lisännyt liikennettä, ja erityisesti Länsiväylällä autoilu on kasvanut viikonloppuisin. Metron myötä bussiliikennettä on karsittu tavoilla, jotka ovat pidentäneet joidenkin matkoja ja lisänneet autoilua. Espoossa näkyy yleismaailmallinen 'last mile' -ongelma: jos joukkoliikenteen asema on yli 800 metrin päässä, auto on usein ensisijainen valinta. Liikennettä on kehitettävä kestävään suuntaan ja ratkaistava viimeisen 800 metrin haaste. Tarvitsemme lisää liityntäbusseja, kaupunkipyöriä ja joustavia liikkumisratkaisuja, jotta joukkoliikenne ja kevyt liikenne ovat houkuttelevampia kuin auto.

Kyllä, Espoo on velkainen kaupunki, mutta velka ei yksin kerro kaupungin taloustilanteesta. Olennaista on, mihin velka käytetään. Espoon väkiluku kasvaa nopeimmin Suomessa, mikä tuo verotuloja. Tämän vuoden tulos on arvioitu 64,2 miljoonaa euroa voitolliseksi. Väkiluvun kasvu on kuitenkin tuonut mukanaan myös investointitarpeita, kuten koulujen ja päiväkotien lisäämistä. Espoo ottaa tänä vuonna lainaa 40 miljoonaa euroa, mutta vuoteen 2027 mennessä lainanoton tarpeen pitäisi vähentyä. Velkamäärä on suuri, mutta kasvavan Espoon talousnäkymät ovat hyvät. Jos Espoo olisi muuttotappiollinen kunta, sama velka olisi suuri ongelma. Velan hoitoon on löydettävä keinoja, kuten paremmat lainaehdot ja palveluiden tehostaminen, mutta toistaiseksi Espoo pystyy hyvin selviytymään velvoitteistaan.

En näe syytä, miksi kunnan tulisi rajoittaa yksityisiä palveluntarjoajia. Yksityiset päiväkodit laajentavat palveluvalikoimaa ja tarjoavat perheille vaihtoehtoja. Kunnan on kuitenkin varmistettava, että varhaiskasvatuksen kehittäminen ja saatavuus suunnitellaan kokonaisuutena, jotta palvelut ovat laadukkaita ja kaikkien saatavilla.

Talouden tasapainottamisessa on ensisijaisesti keskityttävä julkisten varojen viisaaseen käyttöön sekä palveluiden vaikuttavuuden parantamiseen. Ennen veronkorotuksia on selvitettävä, voisiko jokin palvelu toimia järkevämmin, ovatko rakenteet liian monimutkaisia ja varmistettava, että verorahat käytetään mahdollisimman hyödyllisesti. Verotus on yksi keino muiden joukossa, mutta kokonaisveroasteessa ei ole merkittävää korottamisen varaa. Työn ja yrittämisen verotusta ei tule kiristää, sillä se heikentää kasvun kannustimia. Yhteiskunnan menojen on oltava linjassa talouden ja ympäristön kantokyvyn kanssa. Päätöksenteon on pohjauduttava pitkäjänteiseen ja kestävään ajatteluun. Jos rahoitusvaje on merkittävä, veronkorotuksia voidaan harkita, mutta niiden on oltava tarkoin perusteltuja.

On kiistaton fakta, että meillä kaikilla on erilaiset kyvykkyydet ja lähtökohdat, mikä vaikuttaa taloudelliseen menestykseemme. Ponnistelusta, yrittämisestä ja riskien ottamisesta tulee palkita, sillä se tukee toimeliaisuutta, oikeudenmukaisuuden kokemusta sekä verotulojen kasvua. Tuloerojen taustalla on myös sattumaa ja tekijöitä, joihin yksilö ei voi vaikuttaa. Liian suuret tuloerot voivat estää talouskasvua, heikentää yhteiskuntarauhaa ja luoda epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Meidän tulisi estää rikollisuuden kannattavuus ja luoda kannusteita rehelliselle työnteolle ja yrittäjyydelle. Tämä koskee myös sosiaaliturvaa, jossa työn vastaanottamisen pitäisi olla kannattavampaa kuin tukien saaminen. Työn ja yrittämisen verotuksen tulisi olla maltillista, jotta työnteko aina kannattaa.

Markkinatalous on tehokas talouskasvun moottori, joka on lisännyt materiaalista hyvinvointia. Sen vahvuuksiin kuuluu vapaa kilpailu, joka kannustaa kehittämään parempia tuotteita ja palveluita, sekä mekanismit, jotka ohjaavat resurssit tehokkaasti. Sen heikkoutena on kyvyttömyys hinnoitella ulkoisvaikutuksia, kuten ympäristön kuormitusta. Tarvitaan rakenteita, jotka hyödyntävät markkinamekanismia mutta ohjaavat taloutta kestävämpään suuntaan. Esimerkiksi päästökauppa ja saastuttaja maksaa -periaate sisällyttävät ympäristöhaitat kustannuksiin ja kannustavat kestävään teknologiaan. Markkinat eivät aina toimi oikeudenmukaisesti tai inhimillisesti, erityisesti terveydenhuollossa. Valtion rooli on varmistaa markkinoiden toimivuus ja estää monopolien, kartellien ja kilpailun vääristymät.

Vastoinkäymiset ovat osa elämää, ja myös lähtökohdat, kuten perhetausta, vaikuttavat elämänkulkuun. Yhteiskunnan on tarjottava riittävä tukiverkko vaikeissa tilanteissa. Sosiaaliturvan tulee turvata perustoimeentulo sitä tarvitseville, mutta sen ei tulisi olla pitkäaikainen ratkaisu työkykyisille. Ellei pysyvä sairaus tai vamma estä työntekoa, jokaisen tulisi kantaa kortensa kekoon kykyjensä mukaan. Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä on kannustinloukkuja, joissa työn vastaanottaminen ei aina ole taloudellisesti houkuttelevaa. En kuitenkaan näe sosiaaliturvalla elämistä laajamittaisena ilmiönä. Järjestelmässä on kehitettävää, erityisesti tukimuotojen päällekkäisyyksissä ja hakuprosessien monimutkaisuudessa. Lisäksi se ei huomioi kaikkia väliinputoajia.

Valtion ja kuntien omistuksen yrityksissä tulisi perustua aina todennettavissa olevaan strategiseen intressiin, kuten huoltovarmuuden tai kriittisten palveluiden turvaamiseen. Esimerkkinä tällaisesta omistuksesta ovat kuntien energiayhtiöt. Kunnilla ja alueilla on omistamilleen inhouse-yhtiöille muodostunut usein liian suuri rooli, mikä rajoittaa markkinoiden syntyä ja reilun kilpailun toimintaa. Erityisesti sellaisilla aloilla, joilla kilpailu toimii, julkinen omistus voi haitata kilpailua ja johtaa tilanteisiin, joissa saman palvelun saa markkinoilta edullisemmin tai laadukkaammin. Tässä tapauksessa julkinen toimija on pakotettu ostamaan palvelun omalta yhtiöltään, mikä ei ole kustannustehokasta.

Suomen ja monien muiden Euroopan maiden monimuotoistuminen on väistämätöntä. Alhainen syntyvyys, kasvava hoivatarve ja pienenevä työväestö edellyttävät työperäistä maahanmuuttoa. Lisäksi suuret kriisit, kuten ilmastonmuutos ja sodat, lisäävät pakolaisia kaikkialla Euroopassa. Suomalaisen kulttuurin, perinteiden ja arvojen vaaliminen on tärkeää, mutta kulttuurin monipuolistuminen ei ole meiltä pois – päinvastoin, se voi rikastuttaa yhteiskuntaa ja tuoda uusia näkökulmia. Kulttuurierot voivat herättää epävarmuutta, mutta uteliaisuudella ja avoimuudella voimme oppia toisiltamme ja lisätä ymmärrystä. Monikulttuurisuus voi tuoda myös iloa ja uusia tapoja elämäämme.

Perinteiset kristilliset arvot tai uskonto eivät ohjaa omia päätöksiäni. Pidän kuitenkin esimerkiksi kultaisesta säännöstä, joka ohjaa vastavuoroisuuteen ja toisten ihmisten hyvään kohteluun. Mielestäni on kuitenkin tärkeää pitää politiikka ja uskonto erillään.

Ihmisillä tulisi olla oikeus ilmaista vapaasti sukupuoli-identiteettinsä ilman pelkoa syrjinnästä tai tuomitsemisesta. Kunnassa on tärkeää lisätä tietoisuutta sukupuolen moninaisuudesta kouluissa ja julkisissa palveluissa. Julkisissa tiloissa, kuten liikuntapaikoilla ja kunnallisilla työpaikoilla, tulee olla käytäntöjä, jotka huomioivat moninaisuuden.

Lasten tulisi oppia empaattisuutta, kriittistä ajattelua, omien rajojen tunnistamista ja toisten huomioon ottamista. Koulussa on tärkeää kuunnella opettajaa, jotta oppiminen ja koulurauha toteutuvat. Sokea auktoriteetin kunnioittaminen, myös kotona, voi kuitenkin olla vaarallista, jos lapsi ei osaa erottaa oikeaa väärästä ja joutuu esimerkiksi perheväkivallan uhriksi. Yhteiskunta tarvitsee itsenäisesti ajattelevia, vastuullisia ihmisiä, jotka osaavat toimia yhteistyössä muiden kanssa.

Jos kaikki ajattelisivat, ettei omia päästöjä tarvitse vähentää, koska muutkaan eivät tee niin, ilmastonmuutoksen hillitseminen ei etenisi missään. Suomen ilmasto on lämmennyt maailman keskiarvoa nopeammin, ja vaikutukset näkyvät jo nyt lumimäärissä, tulvariskeissä ja kuivuuskausissa. Sen hillitsemiseksi tarvitaan päästövähennyksiä, hiilinielujen kasvattamista ja sopeutumistoimia. Ilmastotoimien ennakoitavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä myös talouden investoinneille: ne edistävät teknologisia innovaatioita ja luovat vientimahdollisuuksia. Vaikka Suomen päästöt ovat absoluuttisesti pienet muihin maihin verrattuna, voimme kehittää ratkaisuja, joilla on globaalia merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ilmastotoimissa ei voi odottaa – jokaisen maan on kannettava oma osuutensa.

Suomalaisten päättäjien on turvattava Suomen ja suomalaisten hyvinvointi pitkällä aikavälillä. Tämä ei tosin tarkoita sisäänpäin kääntymistä, vaan kauaskatseista kansainvälistä yhteistyötä, joka tukee myös Suomen etua. Suomen turvallisuus ja vakaus edellyttävät yhteistyötä Euroopan maiden kanssa. Ukrainan sodan myötä on käynyt selväksi, että Ukrainan tukeminen on myös Suomen etu, sillä vaakalaudalla on koko Euroopan turvallisuus. Taloudellinen tuki Ukrainalle voi tuntua lyhyellä aikavälillä kuluna, mutta pitkällä aikavälillä se toivottavasti suojaa meitä Venäjän uhkalta. Myös ilmastonmuutoksen hillitseminen ja köyhien maiden auttaminen ehkäisevät Suomeen kohdistuvaa epävakautta. Suomen ei pidä kääntyä sisäänpäin, vaan meidän on tehtävä yhteistyötä meille tärkeiden kumppaneiden kanssa.

Ympäristön ja luonnon hyvinvointi on koko yhteiskuntamme elinehto. En koe, että talouskasvun ja työpaikkojen tulisi olla vastakkain ympäristön edun kanssa. Ilman vahvaa taloutta meillä ei ole varaa nykyisenkaltaiseen hyvinvointiin, mutta talous on asetettava ympäristön ja ilmaston asettamiin raameihin. Vihreä siirtymä, uusintava talous ja kiertotalous ovat keinoja, joilla voidaan luoda kestävää talouskasvua ja uusia työpaikkoja sekä hillitä ilmastonmuutosta ja luontokatoa samanaikaisesti. Tiedän kokemuksesta, että yrityksillä on suuri motivaatio hyödyntää vihreän siirtymän mahdollisuuksia taloudellisesti. Päättäjiltä toivotaan jatkuvuutta ja ennakoitavuutta ilmasto- ja ympäristötoimissa, sillä ne vaikuttavat suoraan yritysten liiketoimintaympäristöön ja tulevaisuuden investointeihin.

Suomessa on eduskunta, valtioneuvosto ja virkakunta hyvästä syystä – jotta yksikään instituutio ei voi yksin sanella valtakunnan asioita. Historia ja nykymeno Yhdysvalloissa ja Venäjällä osoittavat, että vahva johtaja, jolla on liikaa valtaa, voi tehdä karmeita päätöksiä. Johtajuus ei voi perustua sääntöjen rikkomiseen, sillä se murentaa demokratiaa ja oikeusvaltiota. Vaikka autoritaarinen johtaja voi saada asioita nopeasti eteenpäin, tällainen toiminta heikentää demokraattisia instituutioita ja kansalaisten luottamusta. Arvostan johtajaa, jolla on vaikeissa tilanteissa kykyä toimia määrätietoisesti ja kansaa yhdistävästi sekä puolustaa tärkeimpiä arvojamme – itsenäisyyttämme ja kansalaisten turvaa.

Suomi muuttuu ja kaupungistuu, ja yhä useampi suomalainen valitsee asuinpaikakseen kaupungin sen sijaan, että asuisi syrjäseudulla. Koko Suomen pitäminen asutettuna ei ole itseisarvo, mutta geopoliittisesti on järkevää, että meillä on asutusta ja toimintoja strategisesti tärkeillä alueilla, kuten maanpuolustuksen, omavaraisuuden, huoltovarmuuden ja kriisinkestävyyden kannalta merkittävillä alueilla.

Kaupungistuminen on globaali megatrendi, joka heijastaa ihmisten halua asua työpaikkojen, palveluiden ja mahdollisuuksien äärellä. Se tuo ilmasto- ja taloushyötyjä: tiivis kaupunkirakenne tukee vähäpäästöistä elämäntapaa, joukkoliikenne toimii tehokkaammin ja energiankäyttö on tehokkaampaa. Kaupungit ovat innovaatioiden ja talouden moottoreita, joissa korkeakoulut ja yritykset luovat osaamiskeskittymiä. Kaupungistumisen haasteet on kuitenkin ratkaistava: asumisen on oltava kohtuuhintaista, alueiden eriytymistä on ehkäistävä, kaupunkien turvallisuutta on parannettava, lähiluontoa suojeltava ja yhteisöllisyyttä vahvistettava.