Taru Salovaara

Nykyiset Espoon suositukset ohjaavat kännyköiden keräämiseen oppituntien ajaksi. Yleisesti ajattelen, että vapaaehtoisuus on aina parempi kuin pakko, mutta samaan aikaan on myös tärkeää huolehtia lasten ja nuorten oppimisen edellytyksistä ja häiriötekijöiden minimoinnista. Välitunneilla kännykkä voi olla monelle myös tapa torjua yksinäisyyttä, joskin se myös mahdollistaa kiusaamisen. Ehkä oppituntien aikaisesta kiellosta on hyvä aloittaa ja pohtia välitunteja sen jälkeen.

Varhaiskasvatuksessa luodaan monella tapaa perustaa lapsen tulevaisuudelle. Siksi on huolehdittava sekä työntekijöiden ammattitaidosta että ammattilaisten riittävyydestä varhaiskasvatuksessa. Helsinkihän toimi juuri väitteessä olevalla tavalla ja mielestäni tämä olisi kokeilemisen arvoista Espoossakin. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden lisäksi on muitakin ammattiryhmiä, joiden kohdalla tätä voisi kokeilla.

Oppilaille on taattava riittävä tuki. Käytännössä se edellyttää sitä, että kouluissa on riittävästi aikuisia paikalla. Erityisopettajien ja koulunkäyntiavustajien lisäksi on varmistettava oppilashuollon resurssit kokonaisuutena yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Kulttuuri tukee hyvinvointia ja sitä kautta vähentää kuluja toisaalla. Kulttuuri on liian usein ensimmäisenä leikkausten listalla.

Osa kirjaston toiminnoista on mahdollista toteuttaa omatoimisena (esimerkiksi aineiston lainaus ja palautus). Kirjasto ei ole kuitenkaan pelkästään näitä varten, vaan yhä useammin kirjastot tarjoavat monipuolisia palveluja ja tässä ammattitaitoisella henkilökunnalla on keskeinen rooli. Monista kirjastoista on mahdollista lainata myös esimerkiksi erilaisia urheiluvälineitä, yhteiskäyttölaitteita ja vastaavia. Siksi on tärkeää varmistaa, että kirjastot pystyvät palvelemaan espoolaisia laajasti jatkossakin.

Ensisijaisesti tulee mielestäni käyttää hyvin tuottaneiden Espoon omistamien rahastojen tuottoja kasvavan kaupungin menoihin. Monet ovat taloudellisesti haastavassa tilanteessa, joten veronkorotuksen tulisi olla viimesijainen keino.

Vihreään siirtymään on tärkeää panostaa. Vihreän siirtymän investoinnit eivät kuitenkaan saa vaikuttaa negatiivisesti Espoon luontoarvoihin. Täten on pohdittava, millaisia investointeja tänne on realistista houkutella ja tehtävä muutoin töitä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi.

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Ilman ulkomailta tulevaa muuttovoittoa Espoon väestönkehitys olisi kääntynyt jo aiemmin negatiiviseksi. Toki on myös hyvä pohtia mitkä ovat Espoon kasvun rajat.

Suhtaudun kriittisesti luontoalueille rakentamiseen. Lähivuosina Espoossa on jo rakennettu monille luontoalueille ja pidän erittäin tärkeänä, että pidämme huolta luonnosta.

Monimuotoista rakentamista tarvitaan, mutta viime vuosina painotus on ollut vahvasti tiiviiden kerrostaloalueiden rakentamisessa, mikä yksipuolistaa kaupunkikuvaa ja toisaalta lisää alueiden eriytymistä.

Julkinen liikenne ei palvele kaikkia, eikä kaikilla ole toiminnanrajoitteiden vuoksi mahdollisuutta sitä kautta. Oman auton käyttöä ja julkisen liikenteen yhdistämistä tukee maksuton liityntäpysäköinti. Kaikista ruuhkaisimmilla alueilla maksullisuus voi olla perusteltua, jotta parkkipaikat riittävät esimerkiksi liikkeissä asioiville.

Metro on osalle parantanut yhteyksiä ja osalle heikentänyt, sillä bussilinjoja lakkautettiin metron valmistuttua. Oleellista olisikin miettiä bussireittejä, jotta ne palvelisivat erilaisia tarpeita.

Espoo on ottanut lainaa lähinnä investointeihin, jotka maksavat myös osin itsensä takaisin. Espoolla on myös mahdollisuus käyttää hyvin tuottaneiden rahastojen tuottoja ja tämän tulisikin olla ensisijainen keino suhteessa menojen karsimiseen.

Yksityinen sektori tavoittelee viime kädessä voittoa ja yksityisellä on mahdollisuus nostaa hintoja rajustikin. Tämä on ongelmallista talouden ennakoinnin näkökulmasta. Varhaiskasvatuspaikkojen riittävyyden takaamiseksi tarvitaan myös yksityisiä palveluntarjoajia, mutta painotuksen tulisi olla julkisen sektorin omassa varhaiskasvatuksessa.

Veronkorotuksia ja palveluiden karsimista tulee tarkastella aina osana isompaa kokonaisuutta. Maamme hallitus on jo leikannut heiltä, jotka ovat riippuvaisia julkisista palveluista ja sosiaalietuuksista. Yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen heikoimmat jäsenet ja valitettavasti Suomessakin kuilu hyvin ja huonosti voivien välillä on kasvussa. Maltillinen veronkorotus on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi vaihtoehto kuin leikkaukset heikoimmassa asemassa olevilta. Nykyisessä taloustilanteessa myös veronkorotuksiin on suhtauduttava maltillisesti.

Kysymyksen asettelu on ongelmallinen. Ihminen voi olla lahjakas ja ahkera ilman, että häntä palkitaan siitä rahallisesti. Luonnollisesti hyvin tehdystä työpaikoilla tulee myös voida palkita. Samanaikaisesti osa töistä on matalapalkkaisia, eikä niissä ole mahdollisuutta minkäänlaiseen yksilötason bonukseen riippumatta kuinka laadukkaasti työn tekee. Suomessa myös esimerkiksi monet kolmannen sektorin tarjoamat palvelut toimivat ahkerien ja lahjakkaiden vapaaehtoisten voimin, eikä tästäkään palkita rahallisesti. Varallisuuserojen kasvu myös lisää hyvinvointieroja ihmisten välillä.

Julkisen vallan tulee varmistaa kilpailun toimivuus kilpailluilla markkinoilla. Markkinoiden toimintaa tulee seurata ja puuttua mahdolliseen markkinavoimien keskittymiseen.

Sosiaalietuuksilla on tärkeää tukea ihmisiä silloin, kun he eivät pärjää muutoin. Jokaiselle voi tulee elämässä eteen tilanne, jossa tarvitsee tukea ja siksi on tärkeää huolehtia rakenteista, jotka takaavat sen. Tällä hetkellä sosiaaliturva ei kohtele suomalaisia tasavertaisesti. Esimerkiksi opiskelijat on jätetty yleisen sosiaaliturvan ulkopuolelle ja he ovat Suomessa ainoa väestöryhmä, joka joutuu ottamaan elääkseen lainaa. Inflaation noustessa lainan korot nousevat, eikä kyseessä ole enää "ilmainen raha", kuten pitkään on mainostettu. Kannustinloukkujakin sosiaaliturvassa on. Esimerkiksi työn vastaanottamisesta tulisi tehdä kannattavaa aina ja mahdollistaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja osa-aikatyön yhteensovittaminen - minkä maan hallitus nyt kumosi täysin.

Valtio on Suomen suurin yksittäinen osakkeenomistaja, joka omistaa kokonaan tai osittain 69 yhtiötä. Osa omistuksista perustuu siihen, että kyseisillä yrityksillä on keskeinen rooli Suomen huoltovarmuudessa. Esimerkiksi energia-ja vesiyhtiöiden julkisomisteisuudella on vahvat perusteet koko yhteiskunnan huoltovarmuuden kannalta. Valtiolla ja kunnilla on lain mukaan vastuu huolehtia siitä, että julkiselle sektorille säädetyt velvoitteet hoituvat ja toteutuvat.

Monikulttuurisuus ja monimuotoisuus ovat hyviä asioita. Jotta voimme hyötyä tästä puolin ja toisin, kulttuurien välistä dialogia olisi käytävä nykyistä enemmän ja panostettava aitoon kotoutumiseen.

Kristilliset arvot painottavat oikeuksien ja velvollisuuksien tervettä tasapainoa ja vastuuta sekä lähimmäisen että omasta elämästä. Samanaikaisesti kristilliset arvot eivät kuitenkaan tunnusta riittävästi ihmisten monimuotoisuutta ja yhteiskunnan muuttuvia tarpeita.

Vaikka sukupuolen moninaisuus tunnistetaan nykyään aiempaa paremmin, sen huomioiminen käytännössä vaatii vielä työtä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kouluttaminen on oleellista ja opetuksessa asiaa tulee käsitellä lasten ja nuorten kanssa ikätasoon sopivalla tavalla.

Selkeitä rajoja tarvitaan kyllä, mutta kurin ja nuhteen sijaan kunnioitus tulee ansaita lapsen kuulemisella, kohtaamisella ja hyvällä vuorovaikutuksella. Kysymyksen asettelusta voisi luulla, että kysytään haluammeko Suomen, jossa on yksi johtaja, jota kaikkien tulee kunnioittaa riippumatta siitä, mitä tekee tai sanoo.

Suomen on oltava vahva suunnannäyttäjä ilmastotoimissa. On kuitenkin keskeistä saada myös muut maat sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin.

Ensisijaisesti politiikkaa tehdään suomalaisten hyvinvoinnin eteen. Yhtä lailla meidän on kuitenkin tehtävä kansainvälistä yhteistyötä ja oltava solidaarisia muita kohtaan, huolehdittava heikoimmistamme.

Ilmaston muutoksen ja luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen ovat tulevaisuutemme kannalta välttämättömiä. Vihreään siirtymään on ollut mahdollista varautua ja investoida pitkällä aikavälillä. Tässä kohtaa on perusteltua vaatia toimia hiilineutraaliustavoitteeseen pääsemiseksi. On myös muistettava, että vihreä siirtymä luo paljon uusia työpaikkoja ja sitä kautta talouskasvua.

Politiikassa on kyse kompromisseista ja siksi meillä on myös käytössä monipuoluejärjestelmä. Asioista tulee aina neuvotella. Se, että oikeutetaan aluksi jotakin arveluttavaa, voi johtaa hyvin pian katastrofaalisiin lopputuloksiin paitsi oman maan sisällä, myös kansainväisesti - tämän olemme valitettavasti jo Yhdysvaltojen suunnalta nähneet.

Koko Suomi on pidettävä asuttuna, sillä siitä huolimatta, että yhä useampi muuttaa pääkaupunkiseudulle ja muihin suurin kaupunkeihin työn ja opiskelun perässä, elintila ja palvelut eivät mahdollista sitä, että kaikki asuisivat vain suurissa kaupungeissa. Sen sijaan voi olla järkevää yhdistää kuntia silloin, kun yksittäinen kunta ei selviä lakisääteisistä tehtävistään.

Kyllä ja ei. Kaupungistuminen luo työpaikkoja ja laajentaa palvelutarjontaa. Samanaikaisesti harvaan asutulla seudulla se tarkoittaa sitä, että työpaikat vähenevät ja palvelut siirtyvät yhä kauemmas. Kaupungistuminen antaa ihmisille kuitenkin mahdollisuuden valita, haluavatko he asua kaupungin sykkeessä vai harvemmin asutuilla kaupunkien reunamilla vai selkeästi asutuksen ulkopuolella. Oleellista on huolehtia siitä, että kulkuyhteydet säilyvät kaikkialle ja peruspalvelut ovat kohtuullisella etäisyydellä.